Kun jätettiin puhelimet kotiin

Sunnuntait ja auringonpaiste on aina pettämätön kombo. Etenkin, kun sen saa viettää noiden kahden herran kanssa.

Pojat oli olleet parhaita ystäviä jo pitkään ennen mua. Kun itse astuin Oskarin elämään, niin Aku tuli siinä samassa. Ja pelkästään hyvällä tavalla. Me ollaan asuttukin kolmestaan, mutta aika paljon tuo toinen herra on myös kuluttanut tota meidän sohvaa menneinä vuosina. Eikä se oo koskaan mua häirinny! Meillä kolmella on ihan omat typerät jutut ja eilinekin oli tuttuun tapaan pelkkää naurua, kun jokainen oli oma uuno ittensä. 

Eilen me jätettiin puhelimet kotiin. Päätettiin kävellä Pyynkin näkötornille ja ottaa ilo irti syysauringosta. Otettiin vaan toisemme ja kamera messiin. Kun Osku kerto tätä ideaa aamukahvilla terassilla, niin mä arvasin sen ajatukset ennen ku se kerkes sanoa, mistä on kyse. Great minds think alike. Tää toistuu meidän arjessa nykyään todella usein.

Lopulta me ei edes huomattu, että puhelimet ei ollu mukana. Kerettiin ehkä huomata toistemme hervottomat letkautuksetkin paremmin ja tajuttiin kattoa ympärille tarkemmin. Käytiin muun muassa istumassa Koulukadun kentän vanhassa katsomossa ja fiilistelemässä siellä olevaa tunnelmaa. Tampere oli kaunis, kuten aina.

Elämä tarvii tälläisiä päiviä. Ja tietty tuommosia ihmisiä, kuten nuo kaks. 

-Sofia