Kymmenen ohjetta selvitä opparista

…tai mistä tahansa normaali arkea koettelevasta projektista, kuten esimerkiksi muutosta, tenttiviikosta tai vaikkapa joulusta – soveltamalla tietysti.

Täällä on ollut hiljaista. Tää mun oppari on varmaan kaikkien lähipiirin ihmisten tiedossa samalla tavalla kuin jonkun muun crossfit-harrastus. Totesin myös pikkusiskolleni eilen puhelimessa, että on tässäkin asiassa ärsyttävä olla se esikoinen, kun ei voi soittaa sisaruksille ja anoa heiltä ohjeita selvitymiseen. Mun oli tehtävä tämäkin ensimmäisenä. 

Siksi mä päätin, että teen teille kymmenen ohjetta, miten selvitä opparista. 

 

 

Kukaan ei koskaan sano turhaan, että aloita ajoissa. Joo-o, niin mullekki sanottiin ja olin muka ajoissa liikenteessä. Silti se kiire painaa päälle. Okei, on tunnustettava, että osa meistä on niitä dead line-ihmisiä ja osa niitä, jotka pysyvät suunnitelmassa ja tekevät projektia/opparia/joululahjojen hankintaa hyvin etenevässä aikataulussa. Arvaatte varmaan kumpaa meikäläinen on… 

Meille viimeisen minuutin ihmeille on mulla yksi neuvo. Luo pakkoja. Kiitos tästä kuuluu eräälle opiskelijatoverille, joka tämän sanomalla sai mut kohti valoa (tää oli ehkä hiukan ylidramatisoitu). Älä usko omaan selkärankaasi, vaan heitä mukaan sakkoja, rangaistuksia tai sovittuja dead lineja, jos homma ei etene. Opiskelijan budjettissa varmasti hyvän tuntuinen rahallinen sakko saa sen pahimmankin aamutorkuttajan ylös lämpimästä sängystä. Sosiaalisen paineen luominen yhteisesti sovituilla kirjoitusajoilla kaverin kanssa kirjastossa voi myös olla toimiva ratkaisu lorvimisen estämiseksi. Minä yhdistin nämä molemmat!

Muistuta itseäsi, että se on vain väliaikaista. Se Vain Elämässä nähty Loirin Väliaikaista-biisi Edelmannin esittämänä sai mut tajuamaan, että mähän saan mun kalenteri omaan hallintaan, kun teen tän pikku projektin vaan pois. Siis oikeasti teen. Ei siis kannata muuttua stressierkiksi. Minäpä muutuin. Ja koska opparihan ei oo tarpeeksi iso pala purtavaksi, niin päätin sitten samalla alkaa repiä mörköjä seinälle omasta tulevaisuuden ammatista. Eli mulle iski se perinteinen mikä musta tuleekaan isona -dilemma niin sanotusti vähän huonoon aikaan. Siitäkin selvittiin.

Jos stressitila iskee, niin kannattaa vaan muistaa, että joskus on parempi olla tekemättä mitään. On turha stressata etenemisestä silloin kuin ei tee mitään, koska se vaan lisää stressiä. Anna itselles siis lupa hengähtää ja tyhjennä pää siitä mun pitäs- listasta. Stressi lisää stressiä, kun puolestaan hyvä fiilis lisää hyvää fiilistä. Tunteet on toistensa summa. Toki joskus stressi voi toimia hyvässä mittakaavassa boosterina. Jos se kuitenkin saa ajettua nurkaan ja mä en saa mitään aikaseks- tilaan, niin sit kannattaa ottaa pieni paussi. Järjestää vaikka päivä jossain muualla – poissa normaali arjesta. Tee siis puurtamisen ohessa asioita, joista tulee aidosti hyvä mieli. Niistä saa kummasti voimaa kirjoittamiseen. 

Kannattaa hyväksyä, että kaikki ei yleensä mene käsikirjoituksen mukaan, vaikka valmistautuisi hyvin. Yleensä oppariakaan ei suoriteta ilman yhtään estettä ja mutkaa matkassa. Niin sen kuuluukin mennä. Meillä Proakatemialla on mielestäni hyvä sanonta – luota prosessiin. Oppari tai mikä tanhansa muu meitä kasvattava projekti elämässä on prosessi. On parempi luottaa sen tuomiin haasteisiin ja nähdä se metsä puilta eli tässä tapauksessa elämä opparilta. Ja aina voi kysyä apua joiltain toiselta. Tän yksinkertaisen asia tajuamiseen mulla meni vähän liian kauan. Kun puhuu ääneen, että mikä tökkii, niin ääneen sanominen voi jo ratkaista itse ongelman. 

Ei tässä elämässä oppisi mitään, jos ei olisi koskaan epämukavuusalueella haastamassa itseä. Välillä kannattaa vaan muistaa nauttia siitä stressin, kiireen ja epämukavan olon yhdistelmästä, koska sehän on sitä elämää. Kaikesta selviää, kun uskoo itseensä! Elämä kantaa.

-Sofia

PS. Täälläkin on kohta luvassa come back, sillä nyt vedetään jo loppusuoralla!