7. kesäkuuta, 2010

Monet kiireet kiusasivat ja motivaatiopula esti ryhtymästä hommaan, joka ei tekemättä edennyt. Surullisen oloinen tölli oli myllättyine pihoineen painajaismainen näky kauniin kylätien varrella mutta mieli ei vain tuntunut vievän töllini kimppuun vaikka into yleensä kasvoikin tehdessä.
 
Ehdin visiteerata ystävien mökeillä useampaan otteeseen, selailla satapäin sisustuslehtiä – eikä mikään kello pollassa oireillut mökkikuumeilusta. Kunnes yhtenä aamuna heräsin siihen pakkoon – perjantai vapaaksi ja torstaina suoraan töistä Siimekseen!
 
Pakkasin raivokkaasti työkaluja auton konttiin, remppakamppeita Ikea-kasseihin ja kirjasin rautakaupan ostoslistaa. Vastassa olisi sisätilojen puhallusvilloituksen oksentama sotku ja ulkona silmitön määrä puhtaaksi raavittavaa seinäpintaa. Sitä tehtiin, mitä kelit salli. Perjantai meni sisätilojen raivaamisessa ja siivoamisessa, lauantai ja sunnuntai ulkona rapsutellen.
 
Aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, ja näytti paahtaneen jokusen kerran aikaisemminkin – niin iloisesti oli etelänpuoleisen seinän vanha maalipinta hilseillyt. Tosin irtonainen maalipinta oli ripeä rapsuteltava joka koukutti niin kovasti, ettei puuhaa meinannut malttaa keskeyttää…
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
Piharakennuksen haalistunut punamulta pinta sai riihenpunaisesta maalista uuden värin. Vietävästi harmitti kun okrankeltainen ovimaali unohtui maalikaupan hyllylle, eikä lopputulos näyttänyt likimainkaan vielä valmiilta…
 

3. helmikuuta, 2010

Juuri kun olin hoksannut töllini nimen ”Siimes” taipuvan englanniksi ”See Mess” – päätin lakata parjaamasta poloistani ja sitä vastoin maalailla mielenmaisemiani blogiini helmikuuta hemmottelemaan. 

Silloin kun pakkanen parjaa pahiten, ja kesä tuntuu kaukaiselta, on omituista uhrata ajatustakaan talolle joka kohentautuu kesä kohti. Kun pihat vihertää ja tupa punertaa, kalusteet pitää olla kuitenkin valmiina hetsillään. Eikä vanhaa taloa sovi millä tahansa tykötarpeilla ehostaa, kalusteet on kukin oman tarinansa tupaan tuomassa, kukin vaivalla haalittuja ja/tai kunnostettuja. Jokunen hetki sitten hummailin huuto.netissä ja silmäni sulivat valtavalle lautashyllylle… Pian löysin itseni kiljumasta kilpaa valkoisesta ja rappioromantisoituneesta tellingistä, jonka lihava hintalappu osoitti myyjän huonoa huumorintajua. Kunhan elämää nähnyt kalusteenkappale koreilee torpan seinällä, kainalossaan sylillinen vanhoja Arabian lautasia – unohtunee noutovaikeuksien aiheuttamat mielen halvaukset. 

Suurimmat odotukset itsellä on vanhan vintin suhteen. Vintille kurkottava kapea portaikko tulee vaikeuttamaan tilan kalustamista, mutta parhaimmillaan vintistä kuoriutuisi Siimeksen sympaattisin syli.

 
Hiirien varjelema vanha vintti saisi varastaa kuvan mukaisen päiväuni-harmonian. Pehmeä punkka katonharjan alla on vissi tunnelman virittäjä sateenropinan yllättäessä.

Siimeksen vintti saanee tosin jäädä alkuperäisten päreiden maisemoimaksi, lattiat himottaisi kuitenkin käsitellä valkoisiksi…?
 
Katon rajassa tarkkaileva leipävarras puolustaa paikkaansa koristekäytössä. Idea uhkaa tulla kopioiduksi . 
 

 
Jokusen referenssikuvan voimaannuttamana ja nikkaroinnin puuskassa paranneltu tuoliveteraani…