Uusi nimi ja uusi yritys

Hei hei, tämä on nyt se uusi yritys.

Naureskelin, kun ensimmäisestäni ja viimeisimmästä merkinnästä tulee vuosi tuossa kahden viikon päästä. Nyt tämä nainen alkaa todella koittamaan saamaan ajatuksiaan kokoon.

Viimeisimmässä merkinnässä pohdin sitä, kuinka haluaisin olla tyytyväinen elämääni kun täytän 30-vuotta. No, nyt olen askeleen lähempänä. Viime syksynä elämäni heitti volttia ja pääsin opiskelemaan yliopistoon. Pitkä aikainen haaveeni löytää viimein oma tulevaisuus vaikutti hyvältä. Sitten eräänä kauniina syyspäivänä ympäristöpolitiikan peruskurssilla tajusin, tää on mun juttu!

Nyt tästä neidistä on tulossa kovaa vauhtia hallintotieteiden maisteri, pääaineena ympäristöpolitiikka ja -oikeus. Jos joku olisi sanonut lukiossa, että tulen tällaistä tulevaisuudessa lukemaan ja nauttimaan siitä suunnattomasti, niin tämä taiteilija olisi nauranut ja jatkanut vain haaveita kulttuurialasta.

Kai sitä vain ihminen kasvaa, vaikka ei aina haluaisi. Mutta tällä kertaa täytyy myöntää, että hyvältä se tuntuu.

Ah, ja palstani edellinen nimi ”Little Lost One” oli muutettava, koska en enään koe olevani eksyksissä. Elämällä on nyt selkeä suunta ja siihen mennään kovaa vauhtia. Ja mikäpä tälle uudelle suunnalle paremmin sopisi, kuin ”Environmental Citizen”.

 

speak_environmental_citizen_forums_1_634886508356872000.jpg

ps. Seuraavalla kerralla (joka toivottavasti ei ole vuoden päästä) saan aikaan jotain jännää, jos osaan 😀

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *