Ahdistusta ja psykofyysista

Tänään menin psykofyysiseen ihan kamalassa ahdistuksessa. Ärsytti ja harmitti. Itkin ja tärisin. Fyssari pyysi ottamaan asennon missä on hyvä olla ja laittoi painopeiton mun päälle. Rauhoitteli, heilutteli ja silitteli mua. Kun pahin oli ohi hän opetti itsesäätelyä josta olisi ahdistuksen haltuun saamisessa hyötyä. Viiteen laskien painettiin jalkoja alustaan ja kämmeniä yhteen, viiteen laskien rentoutettiin. Painaessa hengitin sisään, vapauttaessa ulos. Pään sisällä laskiessa ajatukset puski voimakkaasti läpi, kun siirryin laskemaan ääneen oli ajatusten hallinta helpompaa. Homman pointti oli saada ahdistusta purkautumaan kehosta oikein ja estää ajatuksia viemästä tilannetta pahempaan. Ahdistaessa mulla on nykyään tapana käpertyä tiukasti palloksi, tuolla kropan jännittämisellä ja vapauttamisella saan tavallaan pitää sen turvamekanismini, rentouttamisen tuodessa tarvittavat hyödyt kehon rauhoittamiseen.

Juteltiin lapsuudesta ja sen vaikutuksesta nykypäivään. Kaikki tuntui ihan loogiselta, niin kuin ennenkin, mutta ongelmat mulla tulee siinä kuinka muuttaa nykyisiä asioita. On helpompaa sanoa että laita omat tarpeet ykköseksi, kuin oikeasti tehdä niin. Tai sanoa että älä tee toisen puolesta asioita jotta sen on itse pakko, kun seuraus on se että toinen on sitten ilman rahaa ja kadulla. Ajatuksissa pystyn olemaan reagoimatta toisen ilkeyteen ja järkeillä että se purkaa omaa pahaa oloaan, kun taas en tilanteessa jossa pää alkaa kierrättää satoja ajatuksia, sydän hakkaamaan liikaa ja hengitys alkaa vaikeentua.
Hiukan on huono omatunto siitä että aikaa meni akuutin tilanteen rauhoitteluun ja pelottaa etten pysty käytäntöön siirtämään itsesäätelyä yksinäni. Fyssari sai sen kuulostamaan niin helpolta.