Pientä positiivista

Psykofyysisessä oli tällä kertaa ahdistukseen, masennukseen ja kipuun keskittyvä käynti. Kerroin että olo on uupunut ja kipeä, niin fyssari päätti laittaa akupunktio neulat ja antaa minun levätä. Akupunktio toimii minulle aika mukavasti, se rentouttaa, sekä poistaa kipua ja ahdistusta. Vaikutukset on yleensä yhden tai kahden päivän mittaiset, joten pysyvät tulokset olisivat ikävä kyllä aika tiiviin hoitokontaktin varassa.

 

Tällä kertaa en saanut akupunktio humalaa jonka aiemmat kokemukset toisaalla on antanut, sain jotain parempaa: KYMMENEN TUNNIN YÖUNET! En sentään putkeen, mutta vain parilla heräämisellä. Oli aika luksusta katsoa kelloa kun on tottunut nousemaan viiden aikoihin ja tällä kertaa kello oli yksitoista.

Tänään tajusin yhtäkkiä jotain, jonka takia varoisen toiveikkaasti ajattelen että olen oppinut hiukan yhtä asiaa. Olen vihdoin vilpittömän iloinen pikkuaskelista, pienen pienistä edistymisistä. Olen aina vaatinut itseltäni aivan järjettömiä, enkä ole pitänyt mitään saavutuksiani minään. Vaativuus kuuluu herkästi syömishäiriöstä, ahdistuneisuushäiriöstä ja masennuksesta kärsivien persoonaan ja se on minulta ihan todettukin. Mutta parina viime viikkona olen iloinnut nälästä, unista, rentoutumisesta. Jopa tuoreen leivän syömisestä!! Ehkä mulla on mahdollisuus oppia pois jostain jota mun persoona vahvasti ohjaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Löysin muuten alesta kymmenellä eurolla Tunne lukkosi kirjan. Sitä on paljon suositeltu ihan ammattilaisten toimesta, joten ostin sen. Nyt se odottaa aikaa jolloin mulla riittää energiaa ruveta taklailemaan mun elämää ohjaavia skeemoja, veikkaan että kirja saa pölyttyä useampia kuukausia hyllyn nurkassa.