Tästä se lähtee, ensimmäinen tuomio

En ole saanut parkkisakkoja, jäänyt kiinni ylinopeudesta, tehnyt juurikaan laittomuuksia edes salaa. Ja nyt minut on tuomittu avioeroon, tarkemmin sanottuna harkinta-ajalle. Tuomio, jota en ole koskaan halunnut, tavoitellut. Tuomio, jota kuitenkin hain itse ja josta joudun maksamaan. Tuomio, joka jättää leiman. Tuomio, jota joutuu hakemaan puolen vuoden päästä uudelleen (ja taas maksamaan lisää). Enkä pääse edes ”väärästä” sukunimestä eroon, ennen kuin olen harkinnut asiaa vielä puoli vuotta. 

Olen petetty, mutta en enää pettynyt. Olen surullinen, varsinkin lasten puolesta. Olen helpottunut, laihtunut, ihmeissäni.. Ja sittenkin pettynyt, pettynyt siihen, että vaikka näin kaikki merkit huonosta suhteesta, en halunnut saada selville totuutta. 

Nyt en halua enää valheita, pelejä elämäni. Haluan yksinkertaisuutta, helppoutta, tunnetta, että kelpaan juuri näin. Ja samaan aikaan tähän kaikkeen liittyy pelko, että juuri tällaisena en riitä.