Miten osata olla ilman.

Hyvinpä olen taas onnistunut.

Vaikeinta on osata olla ilman. Kun on kuukausia, jopa vuosia nähnyt toista lähes päivittäin, on vaikea yhtäkkiä olla näkemättä. Minun ongelmani (mutta myös vahvuuteni) on aina ollut kärsimättömyys: kaiken on tapahduttava NYT HETI ja mielellään jo eilen. Hyvänä koen tämän piirteen esimerkiksi siksi, koska haluan sopia kaikki erimielisyydet aina heti, enkä kestä mököttämistä. Erityisen huonoa tämä on tällaisten välitila-mietimme-tauollako-olemme -hetkien suhteen. Minulle on todella vaikeaa olla tilassa, joka ei tunnu olevan hallinnassani.

Niinpä minä sorruin eilen, ja aion sen tässä nyt tunnustaa. Kippasin (ex?)-poikakaverin oven taakse herkkuiltapalaa ja laitoin viestin, että syöpä pois ja nuku hyvin. Kiitokset laitto viestillä. En sitten malttanut olla ehdottamatta hänelle lisäaikaa omiin ajatuksiin ja suhteelle mahdollista jatkoaikaa: kun on nyt monia yhteisiä menoja jo sovittu loppuvuodelle, niin pidettäsiin niistä kiinni, mutta menojen välillä vietettäisiin sitä ”omaa aikaa”. Tämä tuntui olevan OK. Sovimme myös, että ketään muita ei tähän kuvioihin sotketa, koska se rikkoisi tämän hauraan asetelman lopullisesti. Tästä tuli hyvä mieli. Ensimmäinen hyvä mieli eiliseen. Kunnes…

…Tyhmä kun olen, kävin tsekkaamassa tänään (ex?)-poikaystävän (Olkoon nyt vaikka A,kun en osaa päättää onko se näissä kirjotuksissa exä vai nyxä vai tuxa) parisuhdestatuksen ja niinhän se oli, että ei siellä ollut enää mitään parisuhdetietoja. Ennen oli suhteessa minun kanssani. Itse toki olin ehtinyt ensin ottaa koko tiedon pois, enkä saanut takas, muuta kuin ”parisuhteessa”. Hänellä ei näkynyt sitäkään. Tyhmää sinällään antaa painoarvoa jollekin facelle, mutta voi vittu silti. Se on joku konkreettinen teko, minkä hän on tietentahtoen mennyt tekemään ja mikä ilman muuta vavisuttaa sitä, ollaanko tässä enää ollenkaan mitenkään.

Sen tiedän, että kaveri en hänelle osaa olla. En milloinkaan. Hän ei halua menettää minua elämästään, mutta ei ole valmis seurustelemaan. Tilanne on patti.

Minua vituttaa, surettaa, ahdistaa, itkettää ja oksettaa. Mukava tunne kaikenkaikkiaan. Olisiko yksin kaikki helpompaa kuitenkin?

Ja arvaapa vastasiko viestiin, kun kyselin, että ”fb tietää kertoa, ettet ole enää parisuhteessa”?