Sellaista tämä on ollut. Aikamoista vuoristorataa. Tauko nyt ei ottanut tuulta alleen ollenkaan. Mutta kai se jotain kertoo sekin? Me emme oikein välitä olla ilman toisiamme.

Mies on välillä silminnähden ahdistunut, eikä halua tavata ja minä otan siitä itseeni. En niinkään sen takia, ettenkö ymmärtäisi, että ahdistuksen syy on aivan muualla kun meidän parisuhteessamme ja olisi hyvä antaa miehelle tilaa ja aikaa. Ehkä ennemminkin sen takia loukkaannun, että minusta tuntuu kuin minun haluilleni ja tarpeilleni ei olisi tässä suhteessa tilaa.

Loppuviikolla/viikonlopulla sattui tilanne, jossa olin tiedustellut tapaamismahdollisuutta, mutta mies oli jo ehtinyt sopia kaverin kanssa jotain. Ilmotti sitten myöhemmin ettei näekään kaveria ja jäin odottamaan, että ehkä sitten sopisi tavata minua. En kuitenkaan osannut odottaa seuraavaa viestiä: ahdistaa vitusti, meen nukkumaan. Great. Kyllä tämä minuakin ahdistaa, mutta jätin sanomatta sen ja yritin olla ymmärtäväinen.

Sitten minä itkin.

En ollut maininnut sanallakaan omasta ahdistuksesta asian suhteen, mutta jotenkin hän aavisti sen, ja kutsui sittenkin parin tunnin päästä käymään. Ja meillä oli ihanaa. Meillä on aina ihanaa yhdessä, olemme siitä puhuneetkin. Pahat pojat uskaltavat tulla luoksemme vain kun olemme yksittäin ja ongelmamme näyttäytyvät lähinnä kun olemme erillämme… Ristiriitaista. Olimme viikonloppuna paljon yhdessä ja meillä oli mukavaa.

Paitsi. Mies sanoi, ettei hän halua seksiä. Minä loukkaannun ja sanon, että ei kai nyt tämännäköisen daamin kanssa. Tämä aiheutti tosin miehessä tahattoman naurunremakan, koska jostain käsittämättömästä syystä hän sanojensa mukaan kuitenkin pitää minua seksikkäimpänä olentona maanpäällä. Mies sanoi, että lähestyn väärin, kun omassa halussani olen suorasukainen ja ehdottelevainen. Hän haluaisi hienovaraisempaa rakasteluun päätymistä illan lopuksi. Sanoin että fine. Ja hän tuli lähelle, silitti reittä, otti minut ja vei minut tajunnan rajamaille, kaksi kertaa. Sitten hän äännähti hellästi itse ja vetäytyi ulos minusta ja painautui silittelemään minua.

Aamulla hän vaikutti väsyneeltä ja äreältä ja aion antaa hänelle aikaa. 

Ps. Yhteiskuvamme, josta jossain aiemmassa postauksessa kerroin, päätyi takaisin kaappiin. Ja sieltä kapin päälle. Ja kaappiin. Ja kaapin päälle, missä se nyt on. Sanoin, että inhottaa kun joku minulle tärkeä ja hyvä muisto on joutunut joksikin lapsellisen pelin pelinappulaksi. Mies sanoi, että meitä molempia sattuu enemmän kun me ollaan yhdessä. Minä sanoin, että sen sanomimen sattuu minua. Ja sanoinpa myös, ettei minua yhdessäolo satu, vaan ajatus siitä ettemme olisi yhdessä. -”Tiedän”, hän vastasi.