Vai erosimmeko?

Sunnuntaiaamuna lähdin tosiaan melko vähin äänin matkoihini ja jätin krapulaiset äijät viettämään aamua. Minulla oli aika kiireinen päivä, mutta sovimme siinä illan mittaan, että menisin A:lle katsomaan myöhemmällä leffaa. Yritin tehdä vähän töitä, vaikka väsymys painoi. Sitten sain niin suorasukaisen ehdotuksen, joka ei jättänyt mielikuvituksen varaan yhtään mitään, että loppukin keskittymiskyky häipyi samaa vauhtia kun pikkarit kostui…

Niinpä minä sitten suljin työkoneen ja ajoin jo aikamoisen kiihkon vallassa A:lle. Pääsin juuri ja juuri eteiseen kun jo olimme toistemme kimpussa ja hän otti minut. Monta kertaa. Monta tuntia. Sellaisella kiihkolla, mutta hellyydellä, johon ei tähän mennessä kukaan muu ole pystynyt. Työntymällä määrätietoisesti takaapäin minuun kokonaan pitäen tukevasti lanteiltani kiinni, mutta samalla suukottaen niin kevyesti niskaa, että huulet hädintuskin koskettivat ihoa. Tätä A:ta minä olin kaivannut ja halunnut. Tätä A:ta, joka halusi minut ja näytti sen. 

Leffankin me katsoimme. Joskus lopputekstien aikaan raukeus vei voiton ja nukahdin A:n syliin.

Tämä ”tauko” teki meille todella hyvää. Olimme jo tukehtua toisiimme, mutta kun on aikaa välissä, jolloin ajatella ja kaivata toista, niin se yhdessäolokin tuntuu juhlalta arjen sijaan. Aion ehdottomasti jatkaa taukoilua alkuperäisen suunnitelman mukaan ja tavata A:ta vasta ensi viikolla, loppuviikosta. Sillä aikaa voimme haaveilla toisistamme…

Olen rakastunut, jälleen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *