Eilen oli viimeinen työpäivä. Vihdoinkin. Kyllä voi viimeinen viikko tuntua todella pitkältä.Olin etukäteen pelännyt että töiden suhteen viikko olisi helvetillinen, mutta olin väärässä. Aika moni oli vielä lomalla kun uusi vuosi katkaisi viikon, ja ne ketkä olivat palanneet eivät olleet ihan täysillä työmoodissa. Meidän toisella tiimillä tosin oli projektin cutover menossa loppuviikosta, mutta mun tiimin osuus cutoverista oli varsin pieni joten piti vain muutama käytännön asia hoitaa.

Ehdin siis rauhassa siivoilemaan kaappia ja pöytää ja papereita. Ja listaamaan asioita seuraajalleni. Seuraaja on ollut lomalla joulusta lähtien joten tiedonsiirto yritettiin tehdä ennen sitä, ja tällä viikolla oli vain lyhyt puhelu viimeisimmän tilanteen päivittämisessä. Ei tule olemaan helppo alku hänelle, täysin vieras alue ja koska hänet valittiin mun seuraajaksi varsin myöhään, ei tiedonsiirtoakaan ehditty tehdä niin hyvin kuin olisin halunnut. Lisäksi se piti vielä tehdä etänä ulkomaille, jonne puhelinyhteydet ovat mitä ovat. Todella turhauttavaa kun linjat katkeilevat ja aina jää osa kuulematta. Tee siinä sitten ”tiedon”siirtoa.

Torstaina olivat työkaverit järjestäneet läksiäiset. En ollut odottanut niitä koska typerästi ajattelin että jään vain opintovapaalle, en ole irtisanoutunut, mutta onneksi he olivat fiksumpia ja olivat hankkineet jopa kakun ja lahjaan keränneet rahaa 🙂 Itse olin suunnitellut tuovani kakun perjantaina. Hyvin he saivat myös tilaisuuden pidettyä salassa, en tajunnut mitään ennen kuin pari minuuttia ennen oletettua palaveria työkaverin kanssa, kun hän alkoi kuiskimaan muille, että nyt on tapahtumassa jotain muuta kuin kahdenkeskistä keskustelua työkaverin kanssa. Todella ihanaa että muistivat minua ja lähin pomokin oli paikalla. Todennäköisesti koko homma oli hankittu keräysrahoilla, koska firma tuskin olisi läksiäiskahveja edes maksanut…don’t get me started on that 😉

Mutta takaisin perjantaihin, sain siivottua loputkin jälkeni ja palautin tietokoneen sekä kulkukortin. Lähdimme vielä muutaman lähimmän työkaverin kanssa läheiseen ostoskeskuksen baariin istumaan alkuiltaa ja purkamaan tuntoja. Kieltämättä minua keljuttaa tämä, että itse pääsen pois tuosta viheliäisestä paikasta, ja he joutuvat jäämään. Vaikeaa olla iloinen, ainakaan heidän edessään. Toivon heille jaksamista ja sisua jatkaa tuoda epäkohtia työnantajan tietoon jotta edes saisivat tunteen, että yrittävät tehdä jotain. Todennäköisesti työnantaja ei kuitenkaan mitään tee niiden parannusten eteen…