Tätä päätöstä ei todellakaan tehty kevyesti. Miksi ihmeessä vaihtaa hyvätuloinen it-alan työ aikuisopiskelijan elämään seuraavaksi rapiat kolmeksi vuodeksi? Pikkuhiljaa pointit vaihdoksen puolesta alkoivat painaa enemmän kuin pointit nykyiseen työhön jäämisestä, ja joskus se aasinselkä katkeaa.

Viimeiset pari vuotta olen kokenut työni merkityksettömäksi ja ei-innostavaksi. Onhan hyviä hetkiäkin ollut ja niiden avulla olen töissä pysynyt, mutta oikeasti, jos koen että työlläni ei ole mitään merkitystä, niin mitä sille voisi tehdä? Hakea uusia töitä tietysti, no sitä kokeilin ensiksi. Ensin hain oman alan töitä, tuloksetta. Ei todellakaan vahvistanut mielikuvaani ammatillisesta osaamisestani kun kukaan ei halunnut minua edes haastatteluun. Lisäksi tekijänä oli se että hainko töitä ”oikeasti”?  Tajusin jo tuolloin varmasti jollain tasolla että tämä ala ei ole minua varten, siksi työnhaku olikin vähän mitä oli. Sitten keksin erään toisen alan, jossa pystyn hyödyntämään nykyisiä taitojani, mutta työ ei kuitenkaan ole samaa. Lähetin pinon hakemuksia innoissani uudesta tulevasta ammatistani, mutta yllätys yllätys sekin oli tuloksetonta, koska minulla ei ollut alan koulutusta. Edelleenkään en päässyt edes haastatteluihin. Päädyin jossain vaiheessa alistumaan tilanteeseeni, ja jatkoin edelleen töitä vain asuntolainan lyhennys ja elintason säilyttäminen mielessäni.

Tässä välissä täytyy kertoa itsestäni lyhyesti, ei-ammatilliselta näkökannalta. Olen koko elämäni ollut liikunnallinen, pienestä lähtien olen ravannut voimistelutunneilla, tanssitunneilla, tanssinut showtanssiryhmässä, kilpaillut, aikuistuttuani olen jatkanut tanssia eri muodoissa, viimeisimpänä balettia. Lisäksi käyn joogassa ja syvävenyttelyssä, ja mm. Les Millsin formaattitunneilla, pääasiassa bodycombatissa ja bodyjamissa. Yhdessä välissä tuli käytyä thainyrkkeilyssä ja kokeiltua ottelemistakin, kerran. Nyrkkeily pelasti niskani. Aiemmin podin jatkuvia niskavaivoja koska tein istumatyötä ja ravasin kuukausittain hierojalla ja fysioterapeuteillakin useaan otteeseen, kunnes lopulta päätin tehdä oireen aiheuttajalle jotain ja lähdin kokeilemaan thainyrkkeilyä. Laji oli loistava tapa päästä eroon niskakipukierteestä ja hauskana yksityiskohtana, kun pitkän ajan päästä menin uudelleen tutulle hierojalle, hän huomautti että sullehan on tullut paljon lihasmassaa yläkroppaan sitten viime näkemän! Big smile 🙂

Fysioterapeutit olivat tietenkin antaneet erilaisia jumppaohjeita kotiin ja käsipainoille, mutta arvatkaa tuliko niitä tehtyä tarpeeksi? Hirveä vaiva nousta erikseen kotona sohvalta ja alkaa jumpata jonkun tulostetun lapun mukaan jotain pikkuliikkeitä..not going to happen. And did not.

Mainitsemiani jooga-, venyttely- ja balettitunteja ohjaa saman henkilö. Hänen otteensa hommaan on todella sitoutunut ja hän oikeasti haluaa että ihmisten elämänlaatu ja hyvinvointi paranee hänen tunneilla käydessään. Tätä ohjaajaa olen seurannut jo vuosia ja pikkuhiljaa tuo ote ja asenne on minuunkin alkanut tarttua.  Ihmisen täytyy oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa tekemään asioita eri tavalla kuin aiemmin, jos haluaa saada muutosta nykyiseen. Jos yksi keino ei toimi, keksi toinen keino, mutta älä jää paikalleen valittamaan. Sinä siitä loppujen lopuksi kärsit, ei kukaan muu. Tämän henkilön oppeja olen alkanut toistamaan kavereilleni ja perheelleni, varmaan ajoittain kyllästymiseen asti.

Palatakseni asiaan, eräänä päivänä tänä syksynä se sitten iski. Mikä on sellainen aihealue josta ei ihan hevillä työt lopu? Ihmisen keho. Aina löytyy ihmisiä joilla on vaivoja, joko vaan terveydestä, epäonnisista tapahtumista tai itsensä laiminlyönnistä johtuen. Suurten ikäluokkien eläköityminen on menossa ja sieltä tulee paljon asiakkaita terveydenhoitoalalle. Miten minä voisin olla mukana siinä työssä, että ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu paranee? Fysioterapeuttina. Heureka.