Huomenna saisin hihkaista tuon ääneen, jos kaupunkeja olisi tapana tervehtiä. Onneksi sentään blogin puolella voin purkaa tällaisia erikoisuuksia ääneen. Mutta siis tosiaan, huomenna ollaan lähdössä työporukalla Prahaan!

Kyseessä ei ole mikään rentouttava miniloma, vaan työhenkiset pikkujoulut joko kuukauden myöhässä tai kymmenen kuukautta etukäteen. Eli siis pikkujoulut, joissa tehdään töitä. Ihan näin julki kirjoitettuna kombo kuulostaa varsin toimivalta ja erittäin produktiiviselta..

Toimistolla mietittiin koko viime syksy sopivaa kohdetta. Ehdotin, että lähdettäisiin Minskiin, ja mikä polemiikki siitä syntyikään. Heiton seurauksena sain työpaikkamme Wiki-tietokantaan oman sivun Minskille, joka kuuluu näin:

“Minsk – the place where the sun never shines and where the legacy of the Soviet Union will remain forever. A place where no one wants to go.

Except for Essi.

She wants to go there. No one knows why.

Traditional cuisine of Minsk is frozen seal.”

Lisäksi työpöydälleni ilmestyi “Essi’s travel fund for Minsk, please donate” -rahasto, johon on tähän mennessä kertynyt rahaa 2,01 euroa. Haave Minskistä taitaa olla syväjäädytettynä vielä melko pitkään..

Tämän kaiken seurauksena muut päättivät Prahan olevan kiva, turvallinen ja neuvostoliitoton kohde. Pienen periaatteellisen silmien pyörittelysession jälkeen olin tietenkin täysin samaa mieltä.

Olen käynyt kerran Prahassa. Se oli toisen interrail-reissuni viimeinen kaupunki, joten en kolunnut kaupungin ihan jokaista nurkkaa. Mutta ne nurkat, jotka nuohosin, olivat kaikessa söpöydessään tutustumisen arvoisia. Suurimman osan ajasta taisin istuskella kahviloissa ja kuppiloissa kirjoittamassa.

Ainakin lämpöisten säiden aikaan kaupunki oli erittäin kaunis, joten odotan innolla miltä talviversio näyttää. Palailen blogiin matkan jälkeisissä tunnelmissa!

– Essi