Terveiset vauvakuplasta! Pienokainen päätti tulla maailmaan 1.8.2021 klo 19.53 ja siitä asti arki ja elämä meidän perheessä on mullistunut täysin. Kirjoittamisesta on vierähtänyt paljon pidempi aika mitä olisin toivonut, mutta mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen kokenut muiden synnytystarinoiden lukemisen mielenkiintoiseksi, sillä yhtään samanlaista tarinaa ei ole. Raskauden loppuvaiheessa moni kääntää ajatukset lähenevää synnytystä kohden ja sain itse ainakin helpotusta ”synnytys jännitykseen” lukemalla muiden kokemuksia. Varsinkin kun esikoinen on kyseessä, eikä ole mitään hajua mitä odottaa. Kerron siis myös omani – rehellisesti ja kaunistelematta.

Olin käynyt odotusaikana äitiysjoogassa josta sain varmuutta siihen, että kehoni tietää miten tulee toimia h-hetken koittaessa. Olin muodostanut mielikuvan ”unelma synnytyksestä”, joka olisi mahdollisimman luonnollinen ja etenisi omalla painollaan. Toivoin voivani hyödyntää esimerkiksi ammetta kivunlievityksenä ja halusin tehdä olostani mahdollisimman rentouttavan ja turvallisen. Kehoni oli viestinyt useita viikkoja  harjoitussupistuksilla lähenevästä synnytyksestä ja siitä syystä ajattelin, että synnytys käynnistyy kyllä itsestään.

Laskettu päivä kuitenkin meni, eikä mitään tapahtunut. Olo oli turhautunut ja odottava. Laskettuna päivänä neuvolasta laitettiin lähete yliaikaiskontrolliin jossa katsottiin käyrät, eli vauvan sykkeet ja supistusten tilanne. Lääkäri tarkisti ultralla kohdunsuun tilanteen ja kertoi miten tästä edetään. Lääkärin mukaan kohdunsuu oli noin 1cm auki ja synnytys voisi käynnistyä itsestään ihan parissa päivässä. Sain toivoa, että synnytys voisi silti lähteä liikkeelle luonnollisesti, mutta sain normaalien käytäntöjen mukaan kuitenkin lähetteen käynnistykseen kolmen päivän päähän. Olin yrittänyt jo useamman päivän erinäisiä kikka kolmosia, miten synnytyksen käynnistymistä voisi edistää. Siivousta, saunomista, vyöhyketerapiaa..mitä näitä nyt on. Yritin rentoutua kaikin tavoin mutta stressasin kuitenkin sitä, ettei kehoni toimisi luonnollisesti. On muuten vaikea yrittää vain rentoutua, kun ei yhtään tiedä minä hetkenä voi alkaa tapahtua.

Käynnistys

Mitään ei valitettavasti tapahtunut, joten saavuimme puolisoni kanssa varattuna aikana naistenpolille käynnistykseen. Oli lauantai ja sairaalassa oli kiire. Olin kuullut muilta juuri synnyttäneiltä tutuilta jo etukäteen, että sairaalassa on henkilökuntavajetta sekä synnytysruuhka. Jännitin siksi etukäteen sitä, miten paljon sairaalassa vallitseva kiire heijastuu potilaisiin. Käynnistyksessä lääkäri asensi ballongin, eli suolaliuoskatetrin kohtuun. Sen tarkoituksena on edistää luonnonmukaisesti supistuksia ja ballonki putoaa yleensä pois itsestään, jolloin synnytys saattaa lähteä etenemään omalla painollaan. Toimenpide oli nopea ja hoitaja ilmoitti, että voimme lähteä kotiin odottamaan ja  tulla seuraavana aamuna takaisin, jos mitään ei ole tapahtunut sitä ennen. Sain muutaman kipulääkkeen, mutta olisin todella halunnut jäädä jo sairaalaan, sillä kivut alkoivat heti ballongin asettamisen jälkeen. Hoitaja vain ilmoitti, että menkää silti vielä kotiin, sillä kotona ihminen rentoutuu parhaiten. Tästä en ollut samaa mieltä, sillä sairaalassa oloni olisi ollut turvallisempi.

Automatka kotiin oli tuskaa kipujen takia, vaikka matkanteko kesti kymmenisen minuuttia. Kun pääsimme kotiin, itkin hysteerisesti kivusta. Yritin rentoutua jumppapallon päällä ja hengittää syvään, mutta supistuskivut lähtivät heti niin kovina päälle, että lopulta pystyin vain makaamaan sängyssä kippurassa. Huutoitkin puolisolleni, etten selviä sairaalaan takaisin, sillä en pysty kivuiltani liikkumaan. Aloin myös pian vuotamaan verta ja soitin synnärille, että tulemme takaisin. Ehdimme olla kotona ehkä kaksi tuntia. Pääsimme onneksi omalla autolla takaisin sairaalaan ja saimme heti perhehuoneen. Sain kipupiikin ja tens-laitteen ja pystyin lepäämään. Puolisoni jäi yöksi myös sairaalaan ja yöllä kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen. Tarkistuksen yhteydessä ballonki irtosi ja olin onneksi jo 4cm auki. Kaikki kipu ei siis ollut turhaa. Toivoimme, että supistukset säännöllistyisivät ja synnytys alkaisi etenemään vauhdikkaammin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja seuraavana aamuna kävelimme puolison kanssa sairaalan läheisen järven rannalla. Oli sekin ikimuistoista, mutta pitkä odottaminen taas turhauttavaa.

Synnytyssaliin siirtyminen

Kätilö totesi puolen päivän aikaan, että siirrymme synnytyssaliin ja aloitamme käynnistämään tehokkaammin oksitosiinitipalla. Oksitosiinista olin kuullut kauhutarinoita miten kivut voivat olla paljon voimakkaammat, sillä se on keinotekoinen tapa vauhdittaa synnytystä. En ollut väärässä, vaan kivut todella lähtivät hyvin kovina päälle. Makasin salissa taas käyrillä, kädessä oli tippaletku ja selässä tens-laite piuhoineen. Olo oli kaikkea muuta kuin luonnollinen ja ammeeseen pääsy oli vain kaukainen unelma. Kipu tuntui samalta, kuin alaselkä ja vatsa olisivat puristimen välissä. Supistuksia tuli tiheästi ja kipu tuntui hyvin vaikeasti hallittavalta. Sain kohdunkaulanpuudutteen, joka vei kivut ehkä tunniksi pois. Ilokaasusta ei ollut mitään apua omalla kohdalla, eli pitkälti olin tens-laitteen varassa koko synnytyksen.

Puudutteen yhteydessä lääkäri tarkisti tilanteen ja olin edelleen vain 4cm auki. Lääkäri päätti puhkaista kalvot tässä kohtaa, jotta tilanne etenisi vauhdikkaammin. Lapsivedet menivät siis vasta tässä kohtaa. En voinut ymmärtää, miten tilanne ei ollut edennyt viime yöstä ollenkaan, vaikka kivut olivat olleet useamman tunnin sietämättömiä. Sain kuitenkin levättyä ja syötyä hetken, kunnes kivunlievitys lakkasi kokonaan. Siinä kohtaa puolisoni soitti kätilön paikalle, koska en pystynyt itkultani ja kivuiltani edes puhumaan. Lääkäri tuli laittamaan saman puudutteen uusiksi, sillä se tehosi aiemmin hyvin. Lääkäri kuitenkin totesi, että synnytys oli tosiaan edennyt vauhdikkaasti, sillä olin auennut hieman yli tunnin aikana 4cm > 7cm. Puudute ei kuitenkaan tässä kohtaa enää tehonnut ollenkaan ja jouduin soittamaan hyvin pian kätilön uusiksi paikalle. Olin taas ilman kivunlievitystä.

Äkillisesti tuli erittäin kova vessahätä, mutta kätilö totesi siinä kohtaa että vessaan ei enää lähdetä, sillä olin auennut super nopeasti 7cm>10cm ja vauva oli siis nyt syntymässä. Menin paniikkiin sillä pelkäsin että joudun ponnistamaan vauvan ilman lääkkeitä. Samaan aikaan tuntui jo siltä, että kehoni ponnistaa vauvaa itse ulos, ilman että voin vaikuttaa siihen. Tuntui, etten selviä tästä. Kätilö soitti kiirellisesti anestesialääkärin ja ehdin onneksi saamaan spinaalipuudutteen selkäytimeen. Koko alakroppani meni tunnottomaksi ja kivut onneksi katosivat. Pystyin vihdoin hieman rauhoittumaan ja saliin jäivät enää kätilö ja puolisoni ja nyt oli aika alkaa ponnistamaan.

Ponnistusvaihetta haastoi se, etten tuntenut supistuksia. Kätilö sanoi useamman kerran että kun supistus tulee, ponnista. Sanoin etten tunne mitään, joten mistä voin tietää milloin ponnistaa..Jouduin katsomaan monitorilta milloin supistuskäyrien lukema nousee ja silloin ponnistaa. Ponnistaminen oli paljon rankempaa, mitä olin kuvitellut. Sain tosiaan kaikin voimin työntää lasta ulos ja oma usko meinasi loppua. Onneksi kätilö oli kannustava ja puoliso osasi oikealla tavalla tsempata.Vihdoin vauvamme syntyi terveenä, täyden kympin tyttönä ja ensiparkaisu oli elämämme mullistavin – hyvin tunteikas hetki. <3

Synnytyksen kokonaiskestoksi merkattiin 3h 57min ja ponnistusvaiheeksi 38min. Eli ensisynnyttäjäksi hyvin vauhdikas ja nopea synnytys. Kaikki meni juuri päinvastoin mitä olisin toivonut, mutta lopputulos on pääasia. Terve ja rakas oma lapsi. Itse toivuin synnytyksestä hyvin ja nopeasti ja saan olla kiitollinen kuitenkin kokonaisuudesta. Saimme onneksi vielä perhehuoneen ja vietimme sairaalassa kokonaisuudessaan neljä päivää. Siitä sitten alkoikin täysin uudenlainen arki. <3