Laskettu aika oli ja meni

Laskettu aika tosiaan oli ja meni 22.7. Olin valmistautunut siihen jo etukäteen että raskaus menee yliajalle, sillä esikoinen on kyseessä. En kuitenkaan osannut varautua henkisesti siihen, kuinka paljon se loppujen lopuksi käy mielen päälle – pelkkä odottaminen. Onneksi täytyy kärvistellä enää hetki epätietoisuudessa, sillä huomenna on aika naistenpolille tarkastukseen. Kätilö muistutti puhelimessa ottamaan sairaalakassin varuiksi jo mukaan, jos joudun jäämään osastolle käynnistykseen. Hurjaa ajatella jos oikeasti huomenna on se päivä, etten tule sairaalasta enää takaisin ilman vauvaa. Kuitenkin on hyvin mahdollista että tilanne on hyvin epäkypsä ja saan palata kotiin odottelemaan.

Toivon kuitenkin, että synnytys lähtee käyntiin luonnollisesti. Eniten jännittää jos synnytys joudutaan käynnistämään ja siinä kestää useampi päivä. Toisaalta taas haluaisin jo niin päästä sairaalaan ja saada tämän vauvan ulos ja syliini. Sitä alkaa vainoharhaisesti kuulostella kehon jokaista tuntemusta. Mahaa on jomottanut jo pidemmän aikaa epäsäännöllisesti, harkkasuppareita tulee päivittäin ja muutamana yönä olen herännyt jopa kipeisiin supistuksiin. Oireet ovat aina kuitenkin lopahtaneet. Olen pomppinut jumppapallon päällä, kävellyt lenkkejä koiran kanssa, kyykännyt, käynyt portaissa kävelemässä, siivonnut ja käynyt jopa vyöhyketerapiassa, mikä oli lanseerattu synnytyksen käynnistyshoidoksi. Yleisin sääntö synnytyksen spontaanille käynnistymiselle on saada sopivassa määrin rasitusta ja rentoutumista. Monet synnytykset käynnistyvätkin yleensä yöllä kun keho on rentoutunut. Vauvaa ei voi selvästikään pakottaa syntymään, vaan hän tulee kun tulee.

Yöt olen nukkunut viime päivinä yllättävän sikeästi. Luotan kehooni ja uskon, että se tietää mitä tarvitsee missäkin vaiheessa. Selvästi keho kerää voimia koitosta varten ja aavistaa, että kohta ei nukuta enää samalla tavalla :D. Odotan kyllä kovasti sitä, miten keho lähtee palautumaan raskauden jälkeen. Eniten ehkä sitä fiilistä, kun joku ei jatkuvasti paina palleaa ja keuhkojani, vaan saa hengittää vapaasti. En voi sanoa, että raskaus olisi ollut elämäni parasta aikaa, vaikka olenkin kiitollinen miten hyvin kaikki on mennyt. Monesti on tuntunut, että iho repeää venymisestä, mutta hyvin se vain joustaa.Varsinkin loppuraskaudessa on ollut todella kiristävä tunne vatsassa ja eniten epätoivoa on aiheuttanut juurikin hengittämisen vaikeus. Tärkeintä on ollut kuitenkin ajatella, että kaikki ne muutokset kehossa tapahtuvat rakkauspakkauksen takia ja jos niin monet muutkin naiset ovat tästä selvinneet, niin selviän minäkin.

Täällä odotellaan edelleen, mutta helpottavaa on tietää, ettei tässä enää varmaan viikkoa kauempaa mene.