Tapahtunutta kahvilassa: Olen sopinut ystäväni kanssa leivoskahvitreffit viihtyisän näköiseen kahvilaan. Kakkuvitriiniä tiiraillessani katseeni vaeltaa ihanasta leivoksesta toiseen. Harjaantuneella silmällä osaan jo karsia joukosta pois ne, joissa sitä lähes varmasti on. Päädyn herkullisen näköiseen kakkupalaan, jossa sitä ei toivottavasti ole. Tavoitan vitriinin takana olevan myyjän katseen ja – kuten aina tässä kohtaa – esitän myyjälle kysymyksen, josta jo etukäteen tunnen pienoista syyllisyyttä ollessani jälleen hankala asiakas: ”Onkohan tuossa kakussa liivatetta?” Myyjä katsoo minua tuskastuneena. Jono takanani kasvaa. Myyjä rapsuttaa epätietoisena takaraivoaan ja sanoo: ”En kyllä nyt osaa yhtään sanoa, pahan pistit.” Joku takanani jonossa huokaisee. Jos jonoa ei olisi, pyytäisin myyjää kohteliaasti tarkistamaan asian. Nyt pelastan tilanteen kuitenkin nopeasti ja tilaan anteeksipyytelevään sävyyn vain croissantin ja kahvin. Sisälläni kihisee. En halua mitään croissanttia. Jatkossa äänestän jaloillani ja tähän kahvilaan en enää tule.
Sama episodi on toistunut ties kuinka monta kertaa ja ties kuinka monessa kahvilassa. Lakto-ovo-vegetaristina harmittavan usein joutuu hämmästelemään, kuinka kahviloiden henkilökunta on autuaan tietämätöntä myymiensä elintarvikkeiden ainesosista. En odota, että myyjä osaa ulkomuistista luetella moussekakun ainesosat kuin kaupan hyllyltä, mutta luulisi heillä olevan jonkinlainen listaus myymiensä leivosten sisältämistä aineksista tai keittiössä henkilö, joka osaa vastata kysyttäessä, mitä tuote sisältää. Täytyyhän ruokakauppojenkin tuotteissa lukea ainesosat, miksi sama ei koske ravintoloita ja kahviloita? Mielestäni kyseiset ”En kyllä nyt osaa yhtään sanoa” -vastaukset menevät huonon ja välinpitämättömän asiakaspalvelun piikkiin, sillä kiireessäkin asia olisi helppo tarkistaa, jos ainesosat vain lukevat jossain. Ilmeisesti tällaisilla kahviloilla on kuitenkin riittämiin asiakkaita, koska ne voivat ottaa sen riskin, että jatkossa kaltaiseni asiakas vie rahansa muualle. Mainittakoon kyllä myös, että toisinaan olen saanut erinomaista asiakaspalvelua, kun myyjä onkin ilokseni osannut heti vastata kysymykseeni tai luvannut käväistä tarkistamassa asian.
Miksi sitten en syö niitä näyttäviä liivatemoussekakkuja ja muita sitä eli liivatetta sisältäviä tuotteita? Kuten jo mainitsin, olen lakto-ovo-vegetaristi eli muna- ja maitotuotteita käyttävä kasvissyöjä. Liivate kuuluu lihan ja vastaavien ohella tuotteisiin, joita vältän. Liivatteen eli gelatiinin alkuperä on useimmille havaintojeni mukaan hämärän peitossa. Kyseessä on kuolleen eläimen ruhon osista (kuten luista ja nahasta) valmistettu hyydyttävä aine. Liivatteen käyttökohteet ovat moninaiset: sitä löytyy niin osasta makeisia, jogurtteja, tuorejuustoja, vanukkaita, purukumeja jne. Onneksi myös liivatteettomien vaihtoehtojen kirjo on moninainen ja oikeastaan aina on löytynyt tuote, joka ei sisällä sitä. En siis ole joutunut luopumaan karkeista, jogurteista tai muistakaan elintarvikkeista. Mielestäni ne jogurtit, jotka eivät sisällä liivatetta, ovat olleet pääsääntöisesti jopa paremman makuisia. Tästä mainittakoon esimerkkinä liivatteen lisääminen erääseen kotimaisen, tunnetun kaupan oman merkin jogurttiin ilman varoitusta. Ensin luulin jogurttia pilaantuneeksi, mutta tarkastettuani ainesosaluettelon, olikin ennen liivatteettomaan tuotteeseen alettu yhtäkkiä lisäämään liivatetta. Uskomatonta.
”First world problems”, voisi joku todeta. Ehkä niin, mutta omalla kohdallani kyse on periaatteesta ja arvoista. Toinen periaatteeni on, että ihmisellä on hyvä olla periaatteita. Niinpä tämänviikkoisen World Vegetarian Dayn (1.10) ja lihattoman lokakuun innoittamana heitänkin sinulle nyt liivatehaasteen: pystytkö olemaan kuukauden ilman liivatetta? Samalla saatat oppia aiheesta lisää ja tulet kenties lukeneeksi enemmän tuoteselosteita, jolloin tietous elintarvikkeiden ainesosista huomaamatta kasvaa. Tämä on siitä mukava haaste, että se on naurettavan helppo toteuttaa. Tervetuloa siis liivatelakkoilemaan!
