Hieman erilaista Tallinnaa

Telliskiven graffititaidetta

Telliskiven taidetta F-hoonen edustalla

Telliskiven taidetta

Viime viikolla tuli nautittua Viron aurinkoisesta säästä, kun päätimme serkkuni kanssa lähteä lounaalle Tallinnaan. Perinteisen vanhan kaupungin kierroksen lisäksi suuntasimme trendikkääseen Telliskiven kaupunginosaan n. 15 minuutin kävelymatkan päähän vanhasta kaupungista, Kalamajan tuntumaan. Pari ystävääni oli suositellut Telliskivessä sijaitsevaa F-hoone-ravintolaa, joten olihan se testattava itse. Tässäpä siis pieni katsaus Telliskiven tunnelmista tämän turistin näkökulmasta.

Telliskivi 60A

Telliskiven tehdasmiljöön (Telliskivi loomelinnak) kartta

Telliskiven graffititaidetta

Telliskiven tehdasmiljöön sisäpihaa

Koko Telliskiven vanha tehdasmiljöö, jossa F-hoone sijaitsee, on näkemisen, kokemisen ja maistamisen arvoinen. Paikka muistuttaa hieman Kaapelitehdasta kaikessa rosoisuudessaan ja taiteellisuudessaan. Pihapiirissä aukenee oikea graffitimaalausten ulkoilmanäyttely ja taidetta löytyy alueelta myös muualta. Suuri sisäpiha on mielestäni kuin tehty tapahtumien ja pienten konserttien järjestämiseen. Rakennukset kätkevät sisäänsä ravintoloita ja baareja (F-hoonen lisäksi mm. Frenchy, Lendav Taldrik, Foody Allen, Pudel Baar, Kivi Paber Käärid), liikkeitä sekä taide- ja teatteritoimintaa. Taisipa pihalla olla pöytätenniskin!

Lendav Taldrikin kaunis seinämaalaus

Foody Allenin nimikyltti ei jää huomaamatta

Pirteän värikäs Frenchy

Ja seuraavaksi tärkeimpään asiaan eli ruokaan: F-hoonessa söimme punaisista linsseistä, kesäkurpitsasta ja gorgonzolajuustosta tehtyä pataa. Ruoka oli maittavaa, tosin annosta ei ollut koolla pilattu ja lisukkeeksi olisi kenties maittanut vielä jonkinlainen leiväke. Toisaalta oli ihan hyvä, että tilaa jäi vielä jälkiruoallekin eli myöhemmin herkuttelemalleni Balbiinon banaanijäätelölle. Suosittelen maistamaan virolaista jäätelöä, sillä makumaailma on erilainen kuin Suomessa – vai miltä kuulostaisi vaikkapa raparperi- tai herukkajäätelö? Tulin maistaneeksi ensimmäistä kertaa myös Fritz-limon sitruunalimonadia ja sitruunan suurena sydänystävänä tykästyin oitis sen autenttisen sitruunaiseen makuun.

Fritz-limoa saa F-hoonesta

F-hoone on tilana mielestäni leppoisan viihtyisä ja persoonallinen, ehdottomasti käymisen arvoinen. Annan kuvien puhua puolestaan, sillä niistä saanee parhaiten käsityksen ravintolamiljööstä terasseineen.

F-hoone, Telliskivi 60A

F-hoonen terassi

Telliskivestä vaelsimme masut täynnä takaisin vanhaan kaupunkiin. Nupulakivikadut, muuri torneineen sekä kauniit vanhat rakennukset ja ahtaat kujat olivat kauniita kuten aina.

Tallinnan vanhassa kaupungissa törmää taiteeseen

Tallinnan vanhassa kaupungissa törmää taiteeseen

Tallinnan vanhasta kaupungista löytyi sympaattinen olento

Päivän aikana tuli piipahdettua myös Rotermanni-korttelissa, jonka modernien rakennusten rohkeat arkkitehtoniset ratkaisut tuovat kivaa kontrastia viereisille vanhoille kiinteistöille. Rotermannin uudemmat rakennukset varmasti jakavat mielipiteitä, mutta omasta mielestäni modernit, veikeät pytingit sopivat hyvin yhteen vanhemman rakennuskannan kanssa.

Rotermanni-korttelia

Rotermanni-korttelia

Rotermanni-korttelia

Lounasretkemme oli melko lyhyt pikavisiitti, mutta ihan mukavasti sitä ehtii yhden päivän aikana kävellä, katsella, maistella ja räpsiä kuvia. Seuraavaa kertaa varten to do -listalleni jäivät Telliskiven Les petites-puoti, raparperijäätelön testaus sekä kauppakeskus Solariksen pohjakerroksen Gustav-kahvila, jonka leivostiski suorastaan huusi nimeäni. Tallinna on kyllä oikea kulinaristin unelma!

Rotermanni-korttelin kukkaloistoa

Telliskiven tehdasmiljöö ravintoloineen ja putiikkeineen sijaitsee osoitteessa Telliskivi 60A, 10412 Tallinn, Viro.

kulttuuri suosittelen ruoka-ja-juoma matkat

Ripsivärit vertailussa: Sensai 38°C vs. Sensai 38°C Volumising

Ripsivärit vertailussa: Sensai 38°C vs. Sensai 38°C Volumising

Monelle ”Kanebon Kolmekasi” eli Sensai 38°C -ripsiväri on varmasti tuttuakin tutumpi tuote, onhan kyseessä suoranainen klassikkomaskara. Silkkikuituja sisältävän ripsivärin luvataan pysyvän tahraamatta ja lähtevän nimensä mukaisesti 38-asteisella vedellä ja näin se tekeekin. Itselläni kaikki muut maskarat Sensaita lukuun ottamatta tuppaavat leviämään enkä pidä tavallisten vedenkestävien ripsivärien puhdistamisurakasta. Toisinaan olen törmännyt valitteluihin siitä, että Sensai 38°C olisi jollakin tavalla erityisen hankalaa puhdistaa, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan tuote lähtee lämpimässä suihkussa kuin unelma – ja vieläpä ilman saippuaa, pelkällä lämpimällä vedellä! Niinpä Sensai 38°C on ollut luottotuotteeni jo yli vuosikymmenen ajan.

Sensai 38°C vs. Sensai 38°C Volumising

Perinteisen, pieniharjaisen Sensai 38°C -ripsivärin lisäksi on olemassa myös Sensai 38°C Volumising -maskara ja Sensai 38°C Separating & Lengthening -maskara. Olen aikoinaan testannut näistä jälkimmäistä ja ainakaan itse en tykästynyt suureen, sottaavaan harjaosaan, johon tuntui jäävän liiaksi maskaraa. Nyt päätin kuitenkin kokeilla tuuheuttavaa Sensai 38°C Volumising -versiota, jossa on käyrä harjaosa ja vertailla hieman sitä ja perinteistä versiota keskenään.

Ripsivärit vertailussa: Sensai 38°C vs. Sensai 38°C Volumising

Ensimmäinen havainto on tietenkin, että tuuheuttavan maskaran tuubi on perinteistä suurempi. Sensai 38°C Volumising onkin kooltaan suurempi (8 ml) kuin Sensai 38°C (6 ml). Toinen silmiin pistävä (hahhah) eroavaisuus on harjaosa. Sensai 38°C Volumisingin harja on suurempi, käyrä ja tiheäharjaksinen. Harjaan jää melko paljon maskaraa ja se kannattaakin pyyhkiä tarkkaan tuubin reunoihin ennen ripsivärin levittämistä. Perinteisen Sensai 38°C:n harjaosa puolestaan on hyvin pieni ja harjakset ovat harvemmassa ja kierremalliset. Pienempi harja on näppärämpi ja tarkempi käytettävyydeltään. Siihen jää myös vähemmän maskaraa harjaksiin, jolloin välttyy mahdollisilta ”yliannostuksilta” ja paakuilta. Koostumuksiltaan maskarat ovat hyvin samanlaiset enkä huomaa käytännössä minkäänlaista eroa ripsien tuuheudessa.

Ripsivärit vertailussa: Sensai 38°C vs. Sensai 38°C Volumising

Lopputuloksena voidaan sanoa, että Sensai 38°C Volumisingin käyrän harjan käyttö vaatinee hieman opettelua. Kenties vasta sitten on mahdollista saada tuuheuttavaa vaikutelmaa aikaiseksi, kun on oppinut oikean tekniikan. Kaiken kaikkiaan molemmat ovat kuitenkin varsin laadukkaita koostumukseltaan. Ainoa varsinainen miinus liittyy Sensain maskaroiden pienoiseen varisemiseen päivän mittaan, mutta nähtävästikään kaikkea ei voi saada, mikäli mielii käyttää tahraamatonta, pelkällä vedellä puhdistettavaa ripsiväriä.

 

kauneus meikki testit