Perjantain vastaisen yön tulipalo jätti siis noin 3000 ihmistä ilman kotia. Tänään neljän tytön voimin mentiin katsomaan, mitä voisimme tehdä.

Apua on toivottu jälleenrakennukseen ja muutamat vaihtarit ovat viime päivinä käyneet nikkaroimassa seiniä pystyyn. Ihmiset joutuvat rakentamaan ”talonsa” uudestaan yksin, valtiolta ei apua näytä olevan tulossa.

Tehtiin siis juuri se, mitä kaikki opaskirjat käskevät tekemään: vuokra-autolla keskelle townshipia ilman ihan tarkkaa tietoa päämäärästä.  Pari kertaa kyselimme neuvoa ja johan löytyi. Yksi järjestö yrittää organisoida vapaaehtois- ja avustustoimintaa. Paikalle päästyämme todettiin, että näin sunnnuntaina materiaalia on todella vähän,  koska kaupat ovat kiinni. Paljon ei siis voisi tänään tehdä.

Rakennusmateriaali, peltilevyt, ovat myös kalliita. Siispä perheet uusiokäyttävät palossa vahingoittuneita, haurastuneita ja mustuneita levyjä. Tänään vasaroimme ja hypimme niiden päällä paikallisten naisten kanssa, jotta ne oikenisivat. Nokisina ja hikisinä mietimme, miten typerältä ja avuttomalta meistä tuntuu. Nuo palaneet levyt ovat ainoa asia, mitä tälläkin perheellä nyt on.

Ympärillä ihmiset siivosivat palon jälkiä. Kauempana taustalla vuoren rinteillä siintävät vihreät viinitarhat loivat surullisen kauniin kontrastin mustalle ja harmaalle tuhkalle.

Itsehän olimme kuluttaneet edellisyön bilettäen Kapkaupungin kattojen yllä. Klubia pidetään melko ”fiininä”. Itselleni se toi mieleen lähinnä Kampin Tigerin (entinen Lux whaeva?), vaikka näköalat 31 kerroksesta olivatkin aika vaikuttavat.

Jos koulukiireet sallivat, palaamme Kayamandiin ensi viikolla.