The Last Day of Kayamandi

Eilen oli viimeinen perjantai Kayamandin esikoulussa. Sitä juhlittiin syömällä kakkua ja leikkimällä.

Osallistuin siis kevään ajan vapaaehtoisprojektiin, jossa kävimme viikoittain pitämässä oppitunteja noin kuusivuotiaille lapsille. Oli melkoisen haikeaa jättää lapset, tulee ikävä!

Projekti oli ajoittain hermoja raastava ja aikaa vievä. Luovuutta ja organisointikykyä koeteltiin, ja joinain aamuina olin puhtaasti peloissani, mitä tunti toisi tullessaan. Oli myös aamuja, joina väsymys tuntui ylitsepääsemättömältä ja pakottavan jäämään peiton alle. Koskaan en kuitenkaan katunut, että raahauduin paikalle: niin palkitseva se hymy lasten kasvoilla lopulta oli. Oman haasteensa asetti kieli, lapset kun eivät juuri englantia puhu. Koita siinä kontrolloida noin 25 päistä lapsilaumaa ilman yhteistä kieltä…

Toisaalta projekti sai myös pohtimaan omia arvoa ja tietämättömyyttä. Miten pidät oppitunnin teemalla ”My Home”, kun viisi luokan oppilasta on juuri menettänyt kotinsa? Millaiset ovat perinteiset xhosa-häät? Tuntevatko lapset lumiukon tai pääsiäispupun?

Kaikista haasteista, ja juuri niiden takia, Kayamandi ja sen lapset opettivat käsittämättömän paljon. Joskus on pakko vähän hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle!