Pako maalle

Hei taas vilperit! Kirkaki sen ties että kaupunkiin kun masentuu, niin sitä tahtoo tuuliin raikkaisiin. Lähdinki siis viikonlopuksi varrelle virran, kotia Pohjois-Pohjanmaalle. Jotenki vaan alko tuntua että päivät töissä plus illat koulussa, ja päälle vielä muuttohässäkät sun muut käytännön hässäkät alko ottaa veronsa ja piti päästä hetkeksi hengähtämään luonnon rauhaan. Ja onneks lähin. Istun nyt junassa matkalla takasin, ja olo on jollaki tapaa – en nyt mee niin äärimmäisyyksiin että sanoisin uudelleensyntynyt- mutta puhdistunut. Tiiättekö, vähän ku olis menossa uimaan kesäiltana kun aurinko ei enää paista, ja vesi on jo vähän kylmää, ja kaiken maailman hyttyset ja paarmat pyörii ja pörrää ympärillä äkäisinä ja kovaäänisinä eikä välitä yhtään vaikka kuin siinä kananlihalla huitois ja kiroais. Sitte ku hermot lopullisesti menee siihen surinaan ja pörinään eikä enää välitä kuin kylmää se vesi on, pulahtaa veteen kokonaan ja kaikki jotenki helpottaa. Siellä viileässä ja rauhottavassa vedessä voi tyytyväisenä pulikoida aikansa ja unohtaa kaiken ympäröivän hälinän. Ei sinne jokeen/järveen/mereen/kahluualtaaseen nyt kauheen kauaksi aikaa voi jäädä, ja kun nousee niin ei se ympäristö oo siitä mihinkään muuttunu, mutta se ei enää tunnu ollenkaan niin hermostuttavalta enää. Olo on raikas ja virkistyny, ja on ihan uutta energiaa kohdata mitä nyt eteen tuleekaan.

Kelit helli, lauantaina oli 19 astetta plussan puolella – luksusta näin syyskuussa- ja aurinko paistoi koko viikonlopun. Käytiin marjassa, veneilemässä, kylämenoissa seurustelemassa ja juomassa kahvia ja pullaa, kaislankeruussa, mitä näitä nyt on. Loppuaika meni syödessä, häärätessä pihatöissä ja ihan vaan ollessa. Katsoin lauantai-illan yleputken (Naurun tasapaino, Yleleaks ja Uutisvuoto), nukuin makeasti enkä tavoistani poiketen ilmoittanu kenellekään kotipuolessa että oon tulossa käymään. Siitä mulla oli ehkä vähän huono omatunto, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksanut lähteä parissa päivässä kiertämään useampaa kyläpaikkaa. Halusin päästä nimenomaan rauhottumaan maalle, ja that’s it. Toivottavasti siitä ei moni pahastunut, lupaan kyllä tulla käymään uudemman kerran ajan ja energian kanssa. : )

Pinnistelen nyt käyttämästä tässä kliseisiä heittoja kuten ”kyllä maalla on mukavaa” tai ”katson maalaismaisemaa, ja ymmärrän” joten sanotaan nyt vaan että on se välillä vaan ihana päästä kaupungista kauemmas. Tietenki tällasena cityhiirenä on nyt helppo huudella, kun käyn harvakseltaan ja reissut on suht lyhytkestosia – vähän luulen että jos oikeasti asuisin maaseudulla niin todennäköisesti itkisin jo parin viikon päästä ikävääni- mutta joku päivä! Joku päivä mää vielä kyllästyn kaupunkielämään ja asetun taloksi johonki, missä nokkaan haisee navetta ja lähin viinakauppa löytyy naapurikunnan puolelta.

Ihanaa maanantaita kaikille, niin maalla kuin kaupungissa! : ))