Tomin muistolle
Meille kaikille jää jonkin näköiset muistot kouluajoistamme. Se, onko muistot hyviä vai huonoja, on pitkälti koulukavereiden käsissä. Se, jos joka päivä saat kuulla olevasi huono ihminen, eikä sinua kaivata, tai olet muuten vain tyhmä ja ruma, ei jätä kenellekään kultaisia muistoja. Toisille ei kuitenkaan edes annettu mahdollisuutta muistella omia muistojaan, sillä tässä tilanteessa koulukiusaaminen meni aivan liian pitkälle.
Tomi oli 13-vuotias, äidin sanoin pieni pellavapää. Poika oli juuri aloittanut yläasteen, ja se oli ollut alusta saakka kiusaamista. Syyskuun alku, Tomi oli ollut lähdössä koulun jälkeen kotiin pyörällä. Alamäki, ja Tomin kaveri oli ehtinyt kuulemaan vain, että jarrut eivät toimi. Hetkeä ennen kuin Tomi törmäsi autoon. Tällä 13-vuotiaalla olisi ollut koko elämä vasta edessä. Mutta joku ”kaveri” päätti toisin. Tämä aihe on vaikea. On vaikea muodostaa tekstiä, joka ei kuitenkaan syyllistäisi ja syyttäisi liikaa. Tahdon, että pystyn kirjoittamaan tämän tekstin ajatellen Tomia, en sitä henkilöä, joka ne jarrut päätti rikkoa. Tämä teksti on omistettu ennen kaikkea Tomille, mutta myös suuresti Tomin äidille. Aihe on surullinen mullekin. Tomin äiti on tehnyt hienon työn kertoessaan heidän perheen tarinan. Toivon aina kovasti, että kun kiusaamisen uhrit tai heidän läheiset kirjoittaa tarinansa nettiin nähtäväksi, että edes yksi kiusaaja tuntisi piston sydämessään, ja ymmärtäisi lopettaa.
Tomin muistolle, sekä koulukiusaamisen lopettamiseksi on tehty adressi. Ja toivon, että jokainen käy sen allekirjoittamassa. Lehdistö on myös huomioinut sen, mikä tarkoittaa tietenkin lisää allekirjoituksia. Ehkä viimeinkin näin pysäyttävällä tositarinalla voitaisiin saada oikeasti jotakin aikaan. Opettajat kouluista kertoo, että ei heillä mitenkään riitä aika selvittää jokaista riitatilannetta, kun aikaa on jo liian vähän opettamisellekin. Miksi sitten kyseinen koulu saa kuulua KiVa-hankkeeseen (kiusaamisen vastainen). Jokaisessa koulussa voitaisiin miettiä, löytyykö opettajilta sittenkin se hetki ylimääräistä aikaa, vai halutaanko siellä päätyä samalaiseen lopputulokseen? Kun vielä ei ole liian myöhäistä, on helpompi puuttua tilanteeseen. Tämäkin tilanne oltaisiin mahdollisesti voitu välttää. Sen verran loppuun sanoen: miten jollekin voi edes tulla mieleen rikkoa toisen pyörästä jarrut? Yläastelainen ihminen tajuaa kyllä, että se ei ole enään pientä kiusaa. Tomin tapauksessa tekijää tai tekijöitä ei saatu kiinni. Jossain päin maailmaa on siis yli kolmekymppinen ihminen, joka toivottavasti jokaisena päivänä miettii, mitä tuli tehtyä.