Olenko minä vaakani vartija vai toisinpäin?

Minä olen vaakani renki, lähes orja. Joka aamuisesta punnituksesta on tullut rutiini joka paljolti määrittelee päiväni aloitus fiiliksen. Tätä ilmiötä on kestänyt siis jo vuosikymmeniä, enkä aloittanut sitä tähän saumaan. Tänä aamuna, vaaka ei näyttänyt 234…vaan kilon enenpi kuin eilen, joka tarkoitti sisimmässäni ja silmissäni siis sitä, että jälleen pyörähdin ysillä alkavan luvun yläpuolelle. 

Mitä tekee vanha minä? Ajattelee heti, että olen epäonnistunut.Vanha minä pohtii, mitä tein eilen väärin, jotta painoni nousi jo kilon? Mitä meinaa vanha luovuttaja huutaa olkapäälläni? Se huutaa ”Hei sinä! No niin..taas mennään. Anna olla koko juttu. Paskat tuosta. Mene ja syö. Et onnistu kumminkaan”

Vaaka, se tuhoon tuomittu punnituksen pyhättö. Painonhallinnan vartija. Vai vartioinko minä vaakaani? Onko vaaka minulle niin tärkeä, että ilman sitä en voi enää? Miksi annan sen vaikuttaa elämääni niin paljon? Olen toimittanut vaakani joskus päivähoitoon naapuriin. Kerran viikossa saan sitä nähdä ja sille nousta. Olen myös kokeillut myös etten osta siihen pattereita, mutta silti nousen joinan aamuna siihen ja toivon, että vanhat patterit näyttää jotain lukua. Toivotonta. Voisin käydä vaa´alla vain salilla. Vaikka vain kerran kahdessa viikossa. Se olisi oikein sopiva väli.

Itse nääs kuulun niihin ihmisiin joille pelkkä pullankuva saa painon nousemaan kilon. Muuttunut päivärytmi, väsymys, liian vähäinen veden juonti  ja kuuluista hormoonitasapaino saa vuorokaudessa painon heittelemään 1-2kg. Joten kyllähän sen järkikin sanoo, että eihän se läskikään kasva 2kg vrk. Mutta Ei se sano, jos taustalla on kymmeniä ja kymmeniä epäonnistumisia. Vääristynyttä minäkuvaa ja huonoa itsetuntoa. Se sanoo vaan, että no niin,,mitäs mä sanoin. 

Nyt olen siis opetellut käyttämään sitä mittanauhaa. Sen tulokset näkyy hitaasti, koska järkikin sen taas sanoo. Läski muuttuu lihakseksi ja katoaa suht tasaisesti jokapaikasta.( Tässä kohtaa pitää mainita, että miksi se jokapaikasta on ensin tissit?) Toinen hyvä keino on tavoite vaatteet. Itselleni vielä parempi ratkaisu on ottaa valokuva vaatteesta se päällä. Koska, johonkin se muisti vaan tässä kohtaa katoaa. Enkö mä olen aina mahtunut tähän vaatteeseen? Jos siis ei olisi enää vaakaa on kuvat ja nauha..ja punnitus salilla. Pystyisinkö siihen.. no jos tuo nyt vielä hetken on tuossa lattialla, vaakani. Karaisen vanhaa minää, enkä anna sille periksi. En anna luovuttajalle periksi ja masennuta aamuani. Vaan jatkan sinnikkäästi ja nauran sille ”Siitäs sait kakkapää” 

Tämän hameen ostin jo 9 vuotta sitten. Kertaakaan se ei ole päälleni mahtunut.
Tässä on minun tavoite hameeni.