Mielessä kiinni

Näytän tuossa hyvin iloiselta. Niin, esitän iloista. Paita joka minulla on kuvassa on auttamattomasti liian iso ja minun pitää luopua siitä, Koskee. Juttelin tänään ystäväni kanssa ja kerroin, että neljän kk painonpudotuksen ja urheilun jälkeen vastassani on seinä. En tahtoisi luopua mistään,lähinnä vaatteistani(enkä läskeistäni) Hän sanoi, että lähdetään siitä että tällä kertaa on kyseessä elämäntapamuutos ja sinä et tarvitse noita isoja vaatteita kokoa 48-50 enää. Niinpä..en tietenkään halua enää niitä.Mutta miksi sitten en tahtoisi luopua niistä.Se on todella pelottavaa. 

Sovimme, että laitan kuvan kolmesta vaatteesta jotka joutaa NYT pois kaapistani.Jotka ovat oikeasti isoja ja tiedättekö mitä.Kuvittelen, että kuvittelen et nää on oikeasti venyneet..että ne ei oikeasti olekkaan isoja. En millään hyväksy sitä, että minä olen OIKEASTI pienentynyt. 

Ja koska en hyväksy sitä,olen vähän jumissa. Paino hilaa 89-90 kg väliä ees taa. Seuraava tavoitehan on 85kg. Jos joku ei nyt tiedä niin syyskuussa paino oli eräänä kauniina aamuna 102,8kg… ja se oli kauheaa. 

Ostin joulukuun lopulla housut kokoa 46 ja silloin ne oli vähän pinkeät. Tänään menin kauppaan ystäväni kannustuksesta ja kappas 44 meni jalkaa. Mitä hittoa? Riemuitsin tietysti ja näenhän eron kun vertaan näitä kahtia housuja keskenään. Mutta…. Miksi sitten huokailen syvään kun kasaan kaapista pois housuja ja paitoja jotka ovat isoja. Tottakai ,,niihin liittyy muistoja. Tämä paita oli mulla päällä silloin ja silloin ja tämä mekko oli päällä koko kesän. En tahdo käyttää niitä ensi kesänä..en. Tahdon uusia..mutta silti… en usko siihen..vaikka tahtoisin. 

 Alla on syyskuussa pidetyt housut,jotka oli jo todella pinkeät ja pienet. Päällä on tänään ostetut. Uskottavahan se on että housukoko on pienenpi….mutta. 

Viikottain saan ilon hetkiä siitä, kuinka teen huomaamattani asioita helpommin kun syksyllä. Esim. kävin kokeilemassa dancemixjumppaa. Ja kappas, en saanut astmakohtausta. Osasin hengittää oikein. Koin oikeenlaista rasitusta ja sykkeeni palasi nopeasti normaaliksi. Lisäksi jalkani eivät kipeytyneet ja nautin tanssista. Ihana tunne. Lisäksi huomasin salilla, että nousin ”punttipenkistä” istumaan vatsalihaksia käyttäen tuosta vaan enkä joutunut ensin kääntymään kyljelleni ja sitten maailmapyörien ylös. Tänään kokeilen taas uudenlaista jumppaa juttua. 

On tämä kummaa. Maailma aukeaa jotenkin erilailla. Kunhan vaan ei olisi mielensä vankina. Itse on itsensä este tai sitten ei. Yritän selvittää tämänkin esteen ja mennä hitaasti ja varmasti eteenpäin. Luottaen läheisien kannustavaan tukeen. Koska en tahdo luovuttaa :)

Jokohan nämä kaksi paitaa ja alla olevat isommat housut menisivät kiertoon :)