No thanks, I’m on a diet

Pari viikkoa sitten nautittu kalapuikko-ranskis annos (tarvitseeko edes mainita, että kyseinen lautasellinen upposi masuun krapulapäivänä – tuota iltapäivää ennen olin syönyt kalapuikkoja viimeksi toisella luokalla!) ei enää kuulu uudistettuun ruokavaliooni, joka perustuu riittävään proteiinin ja hyvien rasvojen saantiin ja pyrkii välttämään kaikkea ylimääräistä ja turhaa, nopeaa hiilihydraattia.

Yllytyshulluna menin eilen ilmoittautumaan toukokuun alussa juostavalle Helsinki City Runille, ja kunnon ja ruokailujen ollessa retuperällä päätin pistää elämäntavat ainakin toistaiseksi remonttiin. Tarkoituksena olisi treenailla juoksua noin kolme kertaa viikossa ja tämän lisäksi vierailla myös kuntosalin puolella pariin otteeseen viikon aikana. Juokseminen ei ole ihan mikään uusi juttu minulle, joten en usko puolimaratonin olevan ylitsepääsemätön koettelemus – haaste se kuitenkin on! Seuraavat kolme viikkoa tulen elämään melko tiukan ravintosuunnitelman mukaan ja perinteisen ilojuoman korkkaamisenkin siirrän vasta kuukauden päähän seuraavien opiskelijabileiden sijasta.

En ole siis laihdutuskuurilla, vaan käyttäessäni sanaa ”dieetti” viittaan väliaikaiseen ruokailutottumusten muutokseen. Olen jo monen vuoden ajan ollut ongelmasyöjä (ongelma on lähinnä ollut riittävä ravinnon saanti), mutta nyt olen vihdoin päättänyt alkaa kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä ja kuinka paljon ruokaa suuhuni pistän. Tiedän teoriassa, että jos haluan nähdä ja tuntea tuloksia, on minun toteutettava oppini myös käytännössä.

Aikaa puolimaratooniin on huomenna tasan kaksi kuukautta ja uskon, että treenin, levon ja sopivan ravinnon yhteispelillä tulen saavuttamaan tavoitteeni: maaliinpääsyn – vaikka sitten kontaten.