Svartbröd

Ottaen huomioon, että eilispäivän kohokohtani oli kananmunan keittäminen ensimmäistä kertaa elämässäni (!!!), joku saattaisi jopa epäillä taitojani muillakin ruoanlaiton osa-alueilla. Myönnetään, että mitä tulee ruoan valmistamiseen – en harrasta sitä.
Eräs yksinasumisen varjopuolista on laiskistuminen kokkausrintamalla. Kun taloudessa asuu vain yksi melko pieniruokainen naisihminen, kahden litran makaronilaatikon valmistaminen tuntuu ajan ja rahan haaskaukselta. Leipomaan innostun kuitenkin aina silloin tällöin, mutta tuolloinkin ohjeen on paras olla mahdollisimman helppo. Vaikeusasteeltaan minulle juuri sopiva ”leivos” on saaristolaisleipä. Ensi kertaa loppiaisena vanhempien luona kokeiltu resepti osoittautui niin hyväksi, että isäni osti minulle leipävuoan myös omaan kotiin.
Viime viikolla jälkiuunipalapussi alkoi ammottaa tyhjyyttään ja kun siivotessani törmäsin vuokaan, päätin että oli korkea aika ottaa lahja käyttöön.
Isän investointi ei mennyt hukkaan, sillä olen ehtinyt tehdä leipää jo kaksi kertaa nyt viikon sisällä – niin hyvääääää se on; ja riittoisaa!
Itse käytin Trendi-lehdessä ilmestynyttä ohjetta, mutta pienellä googlauksella kaikki kohdalle osuneet reseptit muistuttivat toisiaan enemmissä määrin. Annan ohjeen vain ”puoleen” taikinaan, sillä sen mukaan oman leipäni.
Saaristolaisleipä
500 ml piimää
35 g hiivaa
1,5 dl tummaa siirappia
1,5 dl kaljamaltaita
1,5 dl vehnäleseitä
1,5 dl ruisjauhoja
½ rkl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
leivän voiteluun:
1 rkl siirappia
3 rkl vettä
Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva.
Lisää siirappi, kaljamaltaat, leseet, suola ja vehnäjauhot.
Anna kohota noin 2 tuntia vedottomassa paikassa.
Voitele leipävuoat voisulalla tai margariinilla.
Kaavi taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alaosassa 2 tuntia.
Voitele leipä (esim. pullaharjalla) paiston puolivälin jälkeen siirappi-vesiseoksella. Kumoa ja jäähdytä liinan alla. Kääri jäähtynyt leipä folioon ja laita jääkaappiin.
Parhaimmillaan leipä on seistyään viileässä kahdesta kolmeen päivään.
Itsellä olisi tarkoitus korkata viikon toinen leipä huomenna, sillä edellinen pääsi loppumaan juuri tänä aamuna. Toivottavasti on yhtä hyvää!