Määränpäänä Islanti.

Me ollaan reissattu mun miehen kanssa aika paljon. Silti tuntuu, että ikuinen matkakuume on päällä ja huomaankin vähän väliä selaavani momondoa ja katselen josko löytyisi halpoja lentoja. Luottokorttini ei kylläkään ole enää samaa mieltä siitä, että tänä vuonna pitäisi vielä jonnekkin lähteä.

Ajattelinkin kirjoittaa matkakertomuksia kuvien kera näistä ikimuistoisista reissuista.

Aloitetaan siis viime vuoden elokuulta ja ikimuistoisesta matkasta Islantiin. Meidän yhteinen kaveri oli siellä halunnut käydä ja päätettiinkin lähteä sinne samaan aikaan kun järjestettiin Islannin Pride-juhlat. Matka oli ikimuistoinen ja ne maisemat on jotain sellasta mitä ei vaan kuvista pysty täysin ymmärtämään, se pitää itse kokea.

Meillä oli asunto vuokrattuna Reykjavikin keskusta air b’b:n kautta. Meitä oli 5 ihmistä ja asunto oli kiva ylimmän kerroksen kolmio. Muistaakseni asunnon hinnaksi jäi noin 130€ per pää ja yövyttiin siellä 4 yötä. Islannissa vesi haisee sitten ihan kaamealle, rikin ja kananmunan sekoitukselle. Ensimmäisen kerran kun menin suihkuun jouduin ottaa nenästä kiinni etten haistaisi sitä hajua, mutta nopeasti siihenkin tottui.

Reykjavik itsessään ei tehnyt mitään wau efektiä, luonto sen ympärillä oli se juttu. Talot oli matalia ja talojen ulkovuoraukset näytti puulta, mutta lähempää tarkastelu paljasti ulkoseinät pelliksi, mikä on hyvä koska tuuli oli melkoinen välillä. Meidän reissulle sattui ihan hyvät säät, pientä vesisadetta oli muutamana päivänä. Elokuussa sai kuitenkin pukea takin päällensä koska lämpötila taisi olla parhaimmillaan vain +14 ja tuuli teki siitä paljon viileämmän oloisen.

Meillä oli auto vuokrattuna joka helpotti liikkumista huomattavasti. Tykättiin sen tuomasta helppoudesta ja saatiin ajella omaan tahtiin nähtävyyksien välillä ja pysähtyä mukavan oloisilla paikoilla. Lampaita oli teiden varsilla ja niiden takia piti olla hieman varovainen kun seuraavan mutkan takana saattoi maata vaikka keskellä tietä unelias lammas.

Ensimmäisenä iltana oltiin varattu uinti reissu Blue Lagoon nimiseen paikkaan, missä uitiin siis luonnon lähteessä. Meidän uintireissu alkoi klo 22 ja aikaa uiskennella meillä oli puoleenyöhön. Blue lagoon maksoi noin 50-60€ ja tuo raha sisälsi kasvonaamion ja yhden juoman allasbaarista. Vesi oli erittäin suolaista ja lämmintä. Mukava kokemus.

Islannin reissulla päästiin myös kokemaan Islannin pride kulkue. Mentiin kokoontumispaikkaan glitterit pitkin naamaa ja sateenkaariliput liehuen. Kulkue oli yllättävän iso maan asukaslukuun nähden. Kulkueen laidoilla oli mielettömästi ihmisiä juhlistamassa pride sanomaa ja tunnelma oli erittäin lämmin. Itse kulkueeseen mentiin ilmeisesti kävelemään väärään kohtaan, koska meitä tuijotettiin aika lailla. Jälkeenpäin ollaan mietitty, että ilmeisesti ne jotka eivät ole ilmoittautuneet järjestöön/maksaneet paikastaan kulkueessa kävelee viimeisinä ja et voi mennä minkä rekan taakse tahansa kävelemään. Suomi turisteina meillä oli tietenkin muutamia juomia mukana, mutta kukaan muu ei näyttänyt ilolientä nauttivan itse kulkueessa saati puistojuhlassa jossa esitettiin kuorolaulantaa. Meidän puistojuhla jäi lyhyeen ja illalla käytiin pyörähtämässä Islannin ainoassa homoyökerhossa joka oli aivan tupaten täynnä..

Meidän reissu jatkui seuraavana päivänä nähtävyyksien kiertelyllä. Kierrettiin ns. Kultainen kierros, mikä on Islannissa suosittu kierros turistien keskuudessa ja sinne järjestetään kiertoajeluita paljon. Niinkuin kuvista näkyy maisemat on mielettömiä.

Islannissa on erittäin kallista. Yllätyin itsekkin paikalle saapuessa ja syömään mennessä kuinka kallis maa oikeasti on. Esimerkkinä: Ravintolassa pasta-annos 20€, Pizza 24€, Olut 12€. Kannattaa siis varata rahaa kyseiselle reissulle.

Kaiken kaikkiaan en voi liikaa kehua Islannin luontoa ja maisemia jotka on samalla karuja, mutta kauniita. Kuumat lähteet jotka heittävät vettä ilmaan monien metrien korkeuksiin, musta ranta ja atlantin pauhaaminen taustalla, korkeat vuoret, jäätiköt, aavat ja kivikkoiset alueet ja upeat vesiputoukset. Jos koskaan sulla on mahdollista mennä Islantiin niin mene, et kadu !

Loppuun vielä TÄSTÄ pääset katsomaan reissun instastoryn.

Jos mieleesi tulee kysyttävää niin kysy ihmeessä, yritän parhaani mukaan vastailla. 🙂

Tack och adjö / Joni

Kulttuuri Matkat Suosittelen

Kuka olen?

Ruudun takana on… 

Moi vaan moi. Joni täällä, Vantaan kautta Tampereelle muuttanut kolmekymppinen yrittäjä. Alunperinhän olen kotoisin Savonlinnasta, savon murretta ei enää suusta tule, mutta ylpeänä sen teille paljastan.

Tällä hetkellä työskentelen parturi-kampaajana, vuosia alalla takana 5 ja niistä 3 yrittäjänä. Mun työssä mahtavaa on se, että pääsen lähelle ihmisiä ja tapaan uusia persoonia päivittäin ja mun työpäivät ei oo koskaan samanlaisia.

Yrittäjän elämä ei tietenkään aina oo ruusuilla tanssimista, mutta ei se pelkkää piikkilankaan kompastumistakaan ole. Yrittäjyydestä saa helposti oman postauksen joten jätetään se taka-alalle muhimaan.

Työn vastapainona kotona odottelee aina iloisena häntä heiluen kohta 4 vuotias kääpiöpinseri poju Luca. Ja taitaa tuo aviomieskin välillä innoissaan mua kotiin odottaa.. Ollaan seurusteltu 2 vuotta ja muutettu yhteen tämän vuoden helmikuussa. Asutaan tampereen keskustassa vanhassa ihanassa kivitalossa ja meillä on 51 neliöinen kaksio. Koti on mulle paikka missä rentoutua. Vaikka meillä on miehen kanssa todella erilainen maku niin ollaan saatu molempien tyyli yhdistettyä kotona. Yhteisenä ”harrastuksena” meillä on koiran iltalenkitys jossa samalla pää tuulettuu.

Ollaan myös matkusteltu yhdessä paljon. Nautitaan molemmat matkailusta ja uusista kulttuureista todella paljon. Arkkitehtuurista en mitään ymmärrä, mutta nautin vanhoista rakennuksista ja erilaisista kaupungeista. Reykjavik, New York, Lontoo, Berliini, Peking, Pariisi näistä matkakohteista kirjoitan myöhemmin oman postauksensa.

Näin ollaan raotettu ovea tamperelaisen miehen elämään, mää tiedän että sää siellä ruudun takana et jaksa odottaa seuraavaa postausta, mutta lupaan että sellainen on tulossa pikimiten !

Tack och ädjo. /Joni

Koti Oma elämä Työ