Kevätjää

Mietin tässä miten kevät on samaan aikaan lyhyt ja kuvottavan pitkä. Tai sanotaan näin, kevät-talvi, tämä ikuinen talvikevät, on aivan liian pitkä. Lunta makaa nytkin niin tiukkina kinoksina että mieli pysyy lukkiutuneena talvihorroksessa vaikka aurinko yrittää herätellä.  Luulen että kesään on ikuisesti aikaa, leijailen aikapoimussa jossa mitään ei tapahdu, ja uskon että ehdin tehdä vaikka mitä sitten joskus kun kevät alkaa. Ja sitten hups hai eräänä päivänä lumi on poissa, seuraavana on vappu, sitten serkut tulee kylään, sen jälkeen on jo hirveä kiire laittaa kesämökkiä kuntoon, ja sitten tuli pari deadlinea, ja vielä pari työjuttua jota piti fiksata ennen lomia, ja sitten Juhannus. Hups pups, miten tässä nyt näin meni? Puolet kevään projekteista vielä levällään, naama valkea kuin maaliskuun auringossa kiiltävät kinokset ja ulkona laulaa jo kesä. Joka ikinen vuosi olen yhtä pöljästynyt kesän tulosta. Mutta ei enää. Ensi viikolla tsemppaan, lupaan sen itselleni. Vaikka miten näyttäisi ikuiselta talvelta ulkona, työkalenterissa on jo keskikevät.