Mitenkä olisi mies-pin-up kuvat? Eli jos miesmallit poseeraisivat kuten naiskolleegansa?

Siitä on kuukausi, kun törmäsin tähän kuvaan.

IMG_4122_paint.jpg

Artikkeli ”Kvinnoposer under lupp” (Västra Nyland 7.5.2014). Kuva: Mimosa Elo. Artikkelin kuva miesmallista oli osa näyttelyä, jonka olivat järjestäneet valokuvataiteen opiskelijat Västra Nylands folkhögskolanista.

En päässyt valitettavasti käymään kyseisessä valokuvanäyttelyssä. Kiinnostus oli kyllä suuri, ja niin olisi tehnyt mieli nähdä näyttely. Mutta turha sitä on enää voivotella.

Parempi mennä asiassa eteenpäin.

* * *

Se lienee yksi ikuisuusaiheista ja -kysymyksistä, miksi naismalleilta edellytetään, ellei jopa vaadita, poseerauksia, jotka tekevät heistä ja heidän vartaloistaan pelkkiä objekteja. Tällaiset kuvat, joissa naiset esiintyvät rohkeissa asennoissa ja yleensä niukkavaatteisina sekä paljasta pintaa vilauttelevina, pursuavat ja rehottavat lähinnä seksismiä. Olemme kuitenkin nykymaailmassa jo niin tottuneet tämänkaltaisiin kuviin, että pidämme niitä enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. Naisille on ikään kuin sallittua ja normaalia poseerata seksikkäästi ilman, että se sen suuremmin aiheuttaisi melua ja hämmennystä. Melua tästä aiheesta on toki säännöllisin väliajoin kuulunut tahoilta, jotka ovat kyllästyneet naisiin sekä naisvartaloihin kohdistuneeseen objektileimaan ja haluavat saada asiaan muutosta. Hälyä kestää niin kauan, kuin sen eteen jaksetaan heittää uutta pökköä pesään, mutta tämän jälkeen innostus sitten aina vähitellen hiipuu. Lopulta ollaan samassa lähtötilanteessa kuin alussakin, eli mikään ei ole muuttunut.

Metelöinnin sijaan ihmisiä kannattaisi herätellä mieluummin konkreettisilla kuvilla. Kuten tuollaisilla, joita yllä mainitsemassani artikkelissakin oli. Kuvilla miesmalleista, jotka poseeraavat naismalleille tyypillisellä tavalla. Niitä voisi hyvin kutsua myös mies-pin-up-kuviksi. Samantyyppisiä kuvia on toki julkaistu jo paljon, paljon aikaisemminkin. Niiden tarkoituksena on ollut muistuttaa sekä korostaa, miksi rohkeita poseerauksia ja vähäpukeisuutta pidetään luonnollisina asioina naismalleilla, mutta miesmallien kohdalla samanlainen poseeraus ja pukeutuminen aiheuttaa lähinnä hilpeyttä sekä kummastelua. Jos julkaistut miesmallien pin-up-kuvat nähdään humoristisina ja samalla outoina, kuvausprojektin ja -työn tavoite on saavutettu. Sillä mitään muutahan naismaisesti keikistelevien miesten kuvat eivät juuri aiheutakaan katsojissa kuin tirskahtelua ja päänpudistusta. Tämä selittynee sillä, että katsoja ei ole tottunut näkemään kyseisenlaisia kuvia. Ei ainakaan miesmallien kohdalla, mutta naismallien kohdalla ehkä sitä suuremmallakin todennäköisyydellä.

Mies-pin-up-kuvia katsottaessa voi pohtia, miksi miehet eivät näytä niissä seksikkäältä, mutta jos samassa kuvassa ja asennossa olisi nainen, niin tämä esiintyisi siinä monin verroin houkuttelevanpana – riippuen tietenkin katsojasta ja hänen mieltymyksistään. Mies-pin-up-kuvat eivät herätä miehiä ja jos herättävät, niin lähinnä vain nauramaan. Mutta tuskinpa ne kuvat näyttävät naistenkaan silmissä haluttavilta. Jotta mies hehkuisi seksikkyyttä kuvassa, hänellä pitää olla vähitään itsevarma ilme sekä siisti puku päällä. Miesten alusvaatemainoksetkin voivat olla seksikkäitä, mutta silloinkin mallin ilme on tiukka ja samanaikaisesti myös leikittelevä. Eli hyvin paljon kaukana siitä, mitä on tottunut näkemään naismallien kasvoilla alusvaate- tai bikinimainoksissa. Sänkykamarikatse, sehän on todistetusti toimiva vain naisilla.

Niin kauan kuin raha on number one ja sanelee pelin säännöt, muoti- ja mainoskuvissa nähdään hyvin pitkälti naisia vetäytyneenä kuosiin ”pue vähemmän vaatteita, näytä enemmän paljasta pintaa, tee silmät sumuisen näköisiksi ja pidä suu aavistuksen raollaan”. Sellaiset kuvat kun todistetusti myyvät ja saavat huomiota, ehkä osittain myös tottumuksesta ja tavastakin. Muutos toiseen suuntaan ja objektileiman häivittäminen naismallien kuvista on vaikea saada alulle. Olisiko yksi ratkaisukeino alkaa tuottaa enempi mies-pin-up-kuvia muoti- ja mainosmaailmaan, jotta erilainen suhtautuminen nais- ja miesmalleihin jotenkin tasaantuisi ja alettaisiin vaatia säädyllisempiä sekä järkevämpiä otoksia myös naispuolisilta malleilta? Tämä saattaisi ehkä muuten olla harkitsemisen arvoinen ehdotus, mutta valitettavasti se taitaa kuihtua kasaan jo heti alkumetreillä. Riski mies-pin-up-kuvien levittämiseen ja käyttämiseen taitaa sittenkin olla liian suuri.

Mutta miksi se samainen riski uskallettiin ottaa vuosia sitten naisten malli- ja mainoskuvien kohdalla? Sitä sopii vain kysyä.

:I

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään