Kuukausi ilman lihaa – kolmas viikko
Täällä blogissa on ollut hiljaista kuluneen viikon aikana. Lihaton lokakuu on kuitenkin porskuttanut hyvää vauhtia eteenpäin. Kolme viikkoa takana ja reilu puolitoista viikkoa vielä jäljellä. Eli selvästi jo voiton puolella. Lihan syömisen vähentäminen ei ole missään vaiheessa tuntunut vaikealta. Aterioiden suunnittelu on sen sijaan tuottanut pientä päänvaivaa, vaikka netti olisi pullollaan kasvisruokareseptejä. Paluu töistä hoitovapaalle ja kotihoidontuelle on kuitenkin pitänyt meikäläisen yllättävän kiireisenä, minkä takia olen sortunut noudattamaan lähes samanlaista ruokaohjelmaa kuin aiempinakin viikkoina. Itse en ole tästä piitannut, sillä mielelläni syön samoja hyväksi koettuja ruokia. Mieskään ei ole valittanut, mutta hänhän ei edes ota osaa koko haasteeseen. Poika taas tuskin on edes tajunnut äidin kuukauden kestävää kokeilua, ja ruoka on maistunut hänelle yhtä hyvin kuin ennenkin. Mainittakoon kuitenkin, että pojan lihan saantia ei ole vähennetty normaalista, sillä painon suhteen miinuskäyrillä kulkevan pikkuisen on ehdottomasti saatava riittävästi ja ennen kaikkea monipuolista ravintoa.
Edellisviikkojen tapaan tein jälleen listaa syömistäni ruuista. En ole edelleenkään eritellyt sen tarkemmin, minä päivänä söin mitäkin.
Aamiainen:
- kuppi teetä (joko: Forsman Tea, Pu-Erh Oolong kiinalainen terveystee, tai: Forsman Tea, Sitruuna Kamomilla Luomu Vihreä -lehtitee) – joka aamu ennen ruokailua
- turkkilaista jugurttia ja tilkka lähihunajaa, lisänä vaihdellen banaania, kiwiä, punaisia viinimarjoja (omasta pensaasta pakastettu), kotimaisia pakastemustikoita ja kotimaista pakastemarjasekoitusta
- spelt-täysjyvämannapuuroa luomumaito-vesiseokseen keitettynä, päälle kiwiä ja kotimaista pakastemarjasekoitusta
- hirssipuuroa luomumaito-vesiseokseen keitettynä, päälle kiwiä ja punaisia viinimarjoja (omasta pensaasta pakastettu)
Välipala:
- kotimaisia omenoita (yksi tai pari kappaletta riippuen koosta)
- Bulgarian jugurttia ja banaania
Lounas ja päivällinen:
- paistettuja wokkivihanneksia (pakaste), bulguria ja raejuustoa, lisänä jääsalaattia, kurkkua ja tomaattia
- ohra-kaalilaatikko (ilman lihaa), lisänä vuohenjuustoa, jääsalaattia, kurkkua ja tomaattia
- linssi-kasviskeitto
- paistettua punaista, keltaista ja vihreää paprikaa, herkkusieniä sekä kananmunaa, keitettyjä spelttisuurimoita, lisänä friseesalaattia ja kurkkua
- itse tehty lounassalaatti, jossa friseesalaattia, kurkkua, tomaattia, mustia oliiveja, kiwiä, raejuustoa ja pari kourallista Go Green salaattisekoitusta (sisältää auringonkukan- ja pellavansiemeniä sekä cashew-pähkinöitä)
- currykanaa ja paistettuja vihanneksia, lisänä friseesalaattia, kurkkua ja tomaattia
- juuressosekeitto (porkkanaa, perunaa, bataattia, lanttua ja mukulaselleriä)
- paistettua lohta, keitettyjä spelttisuurimoita/perunoita, tuorejuustokastike, lisänä friseesalaattia, kurkkua ja tomaattia
- paistettuja broilerin fileitä, keitettyjä spelttisuurimoita/perunoita, lisänä friseesalaattia, kurkkua ja tomaattia
Iltapala:
- pari kourallista pähkinöitä (maapähkinä, saksanpähkinä)
- pari kourallista Go Green salaattisekoitusta
- kotimaisia omenoita
- turkkilaista jogurttia, lähihunajaa, punaisia viinimarjoja (omasta pensaasta pakastettu) ja kiwiä
Juomat:
- runsaasti vettä (1,5 litraa päivässä)
- luomumaito tai kauramaito (4 dl päivässä)
- kahvi maidolla (2 isohkoa kuppia päivässä)
Herkut:
- Kolmen kaverin jäätelö, vadelma-valkosuklaa
Muuta:
- D-vitamiinilisä (25 µg päivässä)
- ruokalusikallinen pellavasiemenöljyä nautittuna vesi- tai luomumaitotilkan kanssa (joka ilta)
Lihan kulutus: viikon aikana söin kerran kanaa sekä broileria, samoin kalaa tuli nautittua kerran. Seuraava yhteenveto jälleen viikon päästä.
:)