Farsdagen ja lounas Salutorgetissa

Eilen, marraskuun toisena sunnuntaina, meidän huushollissa vietettiin asiaan kuuluvasti farsdagenia eli isänpäivää. Koska poika on vielä sen verran pieni, meillä ei toistaiseksi ole mitään sen kummempia isänpäivän traditioita. Niitä ehtii kyllä sitten muodostua, kunhan vuosia kertyy enemmän. Nukuimme aamulla normaalia pidempään, yli puoli kymmeneen. Heräsimme kaikki poikkeuksellisesti samasta vuoteesta, koska olin hakenut pojan aiemmin aamulla meidän väliin nukkumaan. Raukka oli herännyt kesken unien, itkeskeli, eikä tuntunut saavan unen päästä uudelleen kiinni, vaikka olin antanut hänelle juotavaa ja peitellyt sen jälkeen kunnolla. Meidän väliin poika kuitenkin nukahti samantien. Mukavahan se oli sitten muutamaa tuntia myöhemmin herätä kaikki vierekkäin, isänpäivän kunniaksi.

Noustuamme teimme aamutoimet, minkä jälkeen söimme yhdessä aamupalaa. Tavallista sellaista, kun ei niitä sen kummempia traditioita vielä ollut. Syömisen jälkeen annoimme pojan kanssa yhdessä pappalle lahjan, ja otin heistä yhteiskuvan – aivan kuten viime vuonnakin. No mutta, siinähän taisi ollakin ne ensimmäiset traditiot. Nyt vasta sen sitten hiffasin. 🙂

Pöllöaiheinen kortti ihastutti pappaa, samoin myös pojan ensimmäinen isänpäivälahja, jonka tämä oli tehnyt itse (äidin avustuksella)

Päivän muu ohjelma veikin sitten koko isänpäivän. Tarkoituksena oli nimittäin lähteä Helsinkiin isänpäivälounaalle. Olen aikaisemminkin ollut sellaisilla isäni kutsumana. Viime vuonna lounas tosin jäi väliin, kun poika oli vain parin kuukauden ikäinen ja oma sopeutuminen vauvaperheen elämään oli vielä vaiheissa. Mutta tänä vuonna otimme jälleen vaarin esittämän kutsun ilomielin vastaan.

Olemme käyneet vuosien saatossa useammissa eri paikoissa isänpäivälounaalla, mutta tämänkertainen valinta oli ainakin meidän poppoolle, eli siis meille kolmelle, aivan uusi tuttavuus. Meidät oli kutsuttu nimittäin Salutorgetiin. Se oli viehättävä paikka hienossa vanhassa rakennuksessa. Ehkä vähän ahtaanoloinen, mutta silti tunnelmallinen. Ja ruoka oli hyvää, mikä oli tietysti se tärkein pääasia – mukavan seuran lisäksi.

Salutorget mainosti isänpäivälounastaan isänpäiväbrunssina, mutta lounas se mielestäni oli. Listalla oli enemmän kala- kuin liharuokia, mistä suuri plussa, kun kerta totuttelen luopumaan lihan käytöstä kokonaan. Myös pojan näkökulmasta tarjolla oli yllättävän hyvin sopivaa mutusteltavaa, ja ilmaiseen hintaan vielä kaiken lisäksi. Alku- ja jälkiruuat noudettiin seisovasta pöydästä, mutta pääruoka tarjoiltiin suoraan pöytiin.

Alkuruuaksi lautaselleni valikoitui:

Vihersalaattia ja puolukkavinaigrettea

Metsäsieniquiche

Uunipunajuuria, saksanpähkinää ja vuohenjuustokreemiä

Suutarinlohta, purjo-smetanasilakoita ja Haugesundin maustesilliä

Kylmäsavustettua haukea ja hauenmätismetanaa

Salutorgetin jokirapusalaattia
jokirapuja, tillispelttiä, kananmunaa ja mummonkurkkua

Sitruuna-inkivääriglaceerattua merilohta

Ruohosipulimunakokkelia ja rapeaa pekonia

 

Pääruuaksi eteeni kannettiin:

Paistettua siikaa ja kampasimpukkaa, tillirisottoa ja merirapukastiketta

 

Jälkiruuaksi jaksoin kahvin kera vielä nauttia (vaikka mahassa tekikin jo vähän tiukkaa):

Isän aidosti konjakkista suklaa-kinuskikakkua

Punaherukkavispipuuroa ja valkosuklaakastiketta

Kaura-omenapiirakkaa ja hunajakermaa

 

Lounaan aikana paikalla ei ollut mitään bändiä soittamassa, mistä olin tällä kertaa tyytyväinen. Live-musiikki on toki ihan jees-juttu, mutta ei välttämättä kaikissa tilanteissa. Ei se ole aina niin mukavaa keskustella vieruskaverin kanssa huutamalla, kun samalla pitäisi myös syödä.

Entä miten poika viihtyi ravintolassa? Todella erinomaisesti. Hän ei osoittanut lainkaan kyllästymisen merkkejä. Ja tämä oli hänen ensimmäinen ravintolavisiittiinsä. Riitti, että edessä oli leipää ja muuta sopivaa ruokaa, niin pojan mieli pysyi tyytyväisenä. Kiinnostusta herättivät myös ympärillä olleet muut suunilleen samanikäiset, syöttötuoleissaan istuneet taaperot. Yllättävän paljon oli muuten liikkeellä perheitä, joissa oli pieniä lapsia. Kaikki tuntuivat käyttäytyvän erittäin hyvin, sillä mitään ihmeempiä itku- tai raivokohtauksia en huomannut.

Isänpäivä oli tarjoiluiltaan ja tunnelmaltaan siis oikein hyvä ja leppoisa. Toivon mukaan ensi vuonna olisi taas tiedossa vastaavanlainen lounas jossain mukavassa paikassa. Silloinhan siitäkin tulisi yksi niistä isänpäivän traditioista meidän perheessä.

:)