Huudetaanko tänä iltana, huudetaanko?

Huudetaanko tänä iltana, huudetaanko?

No aivan takuulla! Suomen jääkiekkojoukkueella on muutaman tunnin päästä todella hyvät mahdollisuudet uusia ne kevään 2011 tapahtumat, vaikka alkuviikosta sitä ei ihan jaksanut uskoa. Mutta kiitos Sveitsin joukkue! Te annoitte meille suomalaisille jatkoaikaa seurata ja jännittää Minskin MM-kisoja sekä Leijonien taivalta pidemmälle kuin alkusarjan peleihin. (kuva täältä) Oma usko Suomen voittomahdollisuuksiin tänä iltana on vielä […]

Familjen i frontmannahuset

Kerta se on ensimmäinenkin – eli kävin sittenkin äänestämässä eurovaaleissa

Niin, siis minunhan ei pitänyt alunperin käyttää äänioikeuttani tämän kevään eurovaaleissa. Jos muistini pelaa yhtään oikein, en ole koskaan aiemminkaan käynyt äänestämässä europarlamenttivaaleissa. Aivan sataprosenttisen varma en voi olla, sillä olen mahdollisesti saattanut käydä äänestysoikeuden saatuani äänestämässä vuoden 1999 eurovaaleissa. Mutta kaikkeahan ei voi muistaa. Muuten olen kyllä sangen aktiivinen äänestäjä, sillä en ole koskaan […]

Familjen i frontmannahuset

Kuolinpesän raivaaja, tuhoaja ja pelastaja

Kuolema on aina ikävä ja surullinen juttu. Mutta en paljoa valehtele, kun sanon, että melkein yhtä ikävää on jälkeen jäävän kuolinpesän hoitaminen ja läpikäyminen. Mieheni sai tällä viikolla yllättäen kuulla omistavansa puolet entisten perhetuttaviensa talon irtaimistosta. Sitä aikaisemmin hän oli monesti yrittänyt selvittää, josko hänellä olisi ollut mahdollisuutta käydä hakemassa talosta muutama esine muistoksi rakkaista […]

Kesä keittiössä

Kesä keittiössä

Hedelmä- ja vihannesosasto tuntuu olevan suosikkiosastoni käydessäni ruokakaupassa. Vietän siellä aina suurimman osan ostosajasta. Vaikka suosinkin enemmän tuoreiden vihannesten ja hedelmien hankkimista torilta tai lähiruokamarkkinoilta, HeVi-osastoon on valitettavasti turvauduttava liian usein, lähinnä ilmastollisista ja maantieteellisistä syistä. Kun kävin toissapäivänä ruokaostoksilla, aistini olivat kenties normaalia herkemmässä tilassa, sillä tunsin yllättäen ihanan ja houkuttelevan tuoksun kierreltyäni hetken […]

Sitruunalla höystetty parsapasta

Sitruunalla höystetty parsapasta

Olen tänä keväänä ollut sangen laiska tarttumaan ruokakaupassa vihreisiin parsanippuihin. Verrattuna vuodentakaiseen otteeni on ollut lähes tulkoon mitään sanomaton. Viime keväänä innostuin nimittäin valmistamaan parsaa viikottain. Entä tämän kevään saldo sitten? Ei ole vaikea laskea: vaivaiset kaksi parsa-ateriaa on tullut väsättyä. Toisella kerralla tein munakkaan ja toisella pastaa. Ajattelin nyt sitten laittaa tuon pastareseptin jakoon. […]

Mökkikausi korkattu ja in-t/h-oilua helteestä

Mökkikausi korkattu ja in-t/h-oilua helteestä

Viime viikonloppuna se sitten alkoi ja aikas rytinällä, kuten me kaikki niin tiedämme. Nimittäin kesä. Ainakin siinä mielessä se starttasi, jos ja kun sattui katsomaan lämpömittarin lukemia. Samaan aikaan meidän perheessä tuli vietettyä myös ensimmäinen mökkiviikonloppu tämän vuoden osalta. Saunomista, grillausta, ulkona olemista, löhöilyä. Niitä perinteisiä juttuja, joita mökillä on tapana tehdä. Lauantaina täytyi vetää […]