”Hän nukkuu kyllä aika vähän” ja muita neuvolakokemuksia keskosvauvan kanssa

Neuvola. Hieno ja tarpeellinen systeemi. Toisaalta myös ihmetystä ja jopa pahaa mieltä herättävä paikka.

Itsellä on nyt reilu vuosi kokemusta lasteneuvolasta. Omat haasteensa käynteihin ovat tuoneet kieli sekä poikamme keskosuus. Koska asun kaupungissa, jossa ruotsi on enemmistökielenä, neuvolassa kaikki terveydenhoitajat ja lääkärit ovat äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Suomen kielellä heidän kanssaan tulee juttuun, kenen kanssa paremmin, kenen kanssa taas heikommin. Kielimuurit eivät onneksi ole olleet niin pahoja verrattuna siihen, mitä neuvola tietää keskosvauvojen asioista. Omalla kokemuksella voin sanoa, että ainakin meidän neuvolassa tietoa on aivan liian vähän. Mutta ymmärtäähän sen, sillä keskoset eivät ole ihan niitä jokapäiväisiä kävijöitä.

Yleensä neuvolakäynnit ovat sujuneet hyvin ilman sen kummempia tunteen purkauksia – minun osalta siis 🙂 Mutta tietenkään ihmettelyiltä ja huonoa omatuntoa herättäviltä käynneiltä ei ole voinut täysin välttyä. Sen verran poikkeavia nämä kerrat ovat olleet, että ne ovat jääneet hyvin mieleen. Tai sitten olen ottanut ne käynnit niin henkilökohtaisesti, etteivät ne tahdo millään häipyä muistin syövereistä.

Viimeisin hämmästystä herättänyt neuvolakäynti oli muutama viikko sitten, kun kävin pojan kanssa 1v2kk-tarkastuksessa. Normaalien pituuden mittauksen ja punnituksen lisäksi ohjelmaan kuului myös pari tehosterokotetta. Ennen pois lähtöä ”erehdyin” kysymään, paljonko pojan pitäisi näin reilun vuodenikäisenä nukkua vuorokaudessa.

– ”Sellaiset 14-16 tuntia.”

Siis mitä? Oikeestiko? En kuule saa mitenkään niin paljoa tunteja kasaan. Semmoinen 12-13 tuntia unta vuorokaudessa on meillä normaalia. Yöunia 10-11 tuntia ja päikkäreitä pari tuntia.

– ”Se on kyllä aika vähän.”

No ymmärsin kyllä. Pikkasen kyllä ihmettelen ihan noin suurta unen tarvetta, vaikka tiedän, että pikkuisten on hyvä nukkua paljon. Onneksi meidän poika kuitenkin nukkuu nykyään yöt lähestulkoon heräämättä.

Jälkikäteen harmitti, että olin mennyt kysymään unitarpeesta. Asia jäi nimittäin kaivelemaan joksikin aikaa. Neuvolan kriteereillä poika siis nukkuu liian vähän, vaikka meidän mielestä hän saa unta aivan tarpeeksi. Mies tapansa mukaan rauhoitteli ja pyysi olemaan miettimättä turhia. Neuvola oli vaan tehnyt omaa työtään. Mutta silti. En jaksa uskoa, että terveydenhoitaja oli tosissaan. Tämä neuvolakäynti jäi taas sellaiseksi, jonka muistan pitkään.

Seuraavassa lisää unohtumattomia kokemuksia neuvolasta.

 

Synnytyksen jälkitarkastus neuvolalääkärillä

– ”Mites imetys sujuu?”

Niin… on ollut vähän vaikeuksia sen kanssa. Yritän pumpata maitoa. Annan myös korviketta.

– ”Jatka vaan sitä imetystä. Äidinmaito on parasta ravintoa vauvalle.”

Tiedän kyllä, ei tarvitse muistuttaa! Mutta minkäs teet, kun imetys ei alkujaan lähtenyt hyvin liikkeelle, ja pikkuinen enemmin nukahtaa rinta suussa kuin imisi sitä. Tuttipullo on niin paljon tutumpi ja mukavampi mussutella.

 

Miten myöhemmin kävi?

• Imetys loppui 2-3 kuukauden sitkeän yrittämisen sekä pumppaamisen jälkeen, ja pojasta tuli pullovauva.
• Olin lopettamisen jälkeen henkisesti nollalukemissa ja koin epäonnistuneeni täysin.
• Tilannetta pahensi se, kun kaikki tuntuivat utelevan, että imetänkö.
• Neuvolan kyselyt asiasta ymmärsin, mutta kun aivan uskomattomatkin tahot halusivat tietää, miten ruokin pojan. Mitä se heille kuului?

 

Eräs neuvolakäynti terveydenhoitajalla ennen pojan ensimmäistä rokotusta

– ”Se ensimmäinen rotavirusrokote olisi 2kk iässä. Aiotteko ottaa sen pojalle?”

Toki. Kaikki rokotteet on ajateltu ottaa. Mutta mites se nyt oli, annetaanko keskosvauvalle rokotteet syntymäiän vai korjatun iän mukaan? Muistaakseni ne sanoi siellä Jorvin lastenosastolla, että syntymäiän mukaan.

– ”Niin se varmaan on, mutta varmista se vielä siellä lastenpolilla, kun olette nyt menossa sinne sille tarkastuskäynnille.”

Jaahas, että näin hyvin olette perillä keskosvauvojen hoidosta täällä. Mutta niinhän ne siellä Jorvissa varoittelivat, ettei neuvoloissa välttämättä tiedetä.

 

Miten myöhemmin kävi?

• Lääkäri lähisairaalan lastenpolilla sanoi, että rokotteet tulee korjatun iän mukaan. Hän kirjoitti sen myös potilaskertomukseen.
• Itse luin myöhemmin kotona Jorvista saamistani papereista, että rokotteet annetaan syntymäiän mukaan.
• Otin yhteyttä neuvolaan ja kerroin tilanteen ristiriitaisuuden.
• Neuvola luki koneelta lääkärin kertomuksen ja sanoi soittavansa Jorviin varmistaakseen, miten asia oikeasti oli.
• Poika rokotettiin lopulta syntymäiän mukaan.

 

Neuvolakäynti terveydenhoitajalla 3kk iässä

– ”Imetätkö? Annatko korviketta?”

Valitettavasti mennään pullo- ja korvikelinjalla, kun ei se rinta maistunut. Ja kohta saisi alkaa antaa niitä vellejä.

– ”Ai vellejä? Tässä iässä?”

Niin, sain Jorvista lääkäriltä ohjevihkosen, mitä keskosvauvoille voi antaa missäkin iässä. Heidän ravitsemuksensa kun poikkeaa normaaliaikaisista vauvoista, koska heillä on kirittävää kasvussa. Ja vellejä suositeltiin antavan, jos tuntuu, ettei maito pidä vauvaa kylläisenä.

– ”Okei… no, tässä olisi tämmöinen.”

Kiitos, että annat mainoslappusen. Olin kyllä ajatellut keittää vellit itse maissi- ja riisijauhoista.

 

Miten myöhemmin kävi?

• Alotin vellien antamisen pojalle vasta yli 4kk iässä.
• Tein vellit aina itse. Poika tykkäsi niistä, samoin hänen masunsa.
• Vellien aloittamisen jälkeen yösyötöt loppuivat kokonaan, ja hyvät yöunet oli taattu koko perheelle.

 

Neuvolakäynti terveydenhoitajalla ja lääkärillä 8kk iässä

– ”Selvä. Tässä oli kaikki. Voitte mennä nyt odottamaan pääsyä lääkärille.”

Kiva juttu. Nähdään sitten vajaan parin kuukauden päästä taas. Toivottavasti lääkäri olisi tällä kertaa aikataulussaan.

– ”Hei! Ja anteeksi, että saitte odottaa. Tulkaa sisään.”

Jaahas, joku uusi lääkäri. Mutta hyvin kaikki näyttää menevän. Poikakin hymyilee hänelle. Mutta sitten…

– ”Tosi hyvä näkyy olevan tuo pinsettiote.”

Ai mikä? Kaikilla sormillaan poika kyllä ottaa kiinni siitä lelusta. Taitaa olla nyt termit vähän sekaisin.

– ”Mites, onko hän miten paljon vatsallaan? Kun hän ei oikein näytä viihtyvän tässä asennossa.”

No, tuolla tavalla hän kotonakin makoilee, kädet ja jalat jännitettyinä ilmassa ja paino vatsalla. Hyvin pian hän siitä yleensä kääntyy kyljelleen tai selälleen.

– ”Hmmm… voisi olla hyvä käydä näyttämässä fysioterapeutille. Mä käyn hakemassa teidän terveydenhoitajalta sen puhelinnumeron.”

Just. Vai fysioterapeutille. Unohtuikohan nyt, että pojan kehitys laahaa 6 viikkoa jälkijunassa keskosuuden takia. En kyllä varmana lähde mihinkään näyttämään, vaan odottelen ja katson, miten tilanne kehittyy.

– ”No niin, tässä olisi tämä numero. Soita sinne. Ensimmäinen käynti menee kaupungin piikkiin. Jos on tarvetta lisäkäynneille, niihinkin saa kaupungilta hyvistystä.”

Kiitos. Katsotaan nyt, mitä tehdään.

– ”Siinä oli sitten kaikki.”

Selvä, aletaanpas sitten pukea pojalle ulkovaatteet päälle. Mutta hei, neuvolakortti on vielä täällä kassissa. Eikös tänne pitäisi kirjata lääkäriltäkin jotain?

– ”Aah, totta. Luulin, että olisin jo kirjoittanut.”

Just. Missä se edelliskerran lääkäri on? Hän oli niin paljon parempi. Ja olisiko hän lähettänyt poikaa fysioterapeutille?

 

Miten myöhemmin kävi?

• Kotiin päästyä rupesin kuitenkin harkitsemaan sitä käyntiä.
• Mies toppuutteli ja sanoi, ettei aina tarvitse kaikkien ehdotusten mukaan toimia. Katsotaan nyt, miten se pojan vatsallaolo kehittyy tässä.
• Emme lopulta menneet fysioterapeutille, sillä muutaman viikon sisään poika alkoi olla paremmin ja oikeassa asennossa vatsallaan.
• Terveydenhoitaja kysyi heti ensimmäisenä 10kk-tarkastuksessa: ”Te kävitte sitten siellä fysioterapeutilla?”
• Muistan vieläkin hoitajan hämmästyneen ilmeen, kun selitin, miksi emme olleet vaivautuneet menemään sinne. Niin, eihän meidän aina tarvitse tanssia teidän pillin mukaan. Oman järjenkin käyttö on ihan sallittua.

 

                                                                                 * * *

Tästä eteenpäin neuvolakäyntejä ei toistaiseksi ole tiedossa yhtä usein, kuin mitä tähän mennessä on ollut. Tuon viimeisimmän 1v2kk-käynnin jälkeen päätin, että pyrin olla ottamatta liian henkilökohtaisesti, mitä terveydenhoitaja tai neuvolalääkäri mahdollisesti sanovat. Aiemmin olen pystynyt vastaanottamaan hyvin asioita menetelmällä ”toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”, mutta äitiys on näköjään tehnyt vaikutuksensa. Kaikkea sanottua ja kuultua ei olekaan enää yhtä helppo sulattaa, vaan ennemmin voin katsoa niiden olevan kritiikkiä. Niinpä saatan ottaa tietyt asiat liian henkilökohtaisesti. Neuvolan tarkoitus on kuitenkin pyrkiä neutraalisti kertomaan asioista ja antamaan ohjeita. Kuten mies sanoi, neuvola tekee vain työtään ja kertoo sen, mikä heidän kuuluu sanoa.

Mutta miksi sitten joskus on tuntunut, että he ovat yrittäneet ohjeistaa liikaa omien mielipiteidensä mukaisesti? Vai olenko vaan kuvitellut kaiken?

Seuraavaa neuvolakäyntiä ja 1,5v-tarkastusta siis odotellessa.

:)