Janssonin kiusaus

En ajatellut puhua ruuasta, vaikka otsikko antaa niin ymmärtää. Sen sijaan minulla on asiaa Tovesta.

Olen jonkin sortin Tove Jansson -fani. Tykkään kovin hänen piirtämistään muumeista ja kirjoittamistaan muumikirjoista. En oikein lämpene uudemmille muumihahmoille, vaikka kieltämättä tuli itsekin seurattua silloin aikoinaan 90-luvulla niitä japanilaisia muumianimaatioita.

Mutta ne alkuperäiset, Toven piirtämät muumihahmot. Aah, aivan ihania!

* * *

Elokuussa tuli kuluneeksi sata vuotta Janssonin syntymästä. Yle näytti tuolloin synttärisankarista melko runsaasti erilaisia dokumentteja. Itse päädyin panttaamaan ohjelmien katselun kokonaan myöhäisempään ajankohtaan.

Ja kuten arvata saattaa, kiirehän siinä meinasi tulla saada ne kaikki katsottua, ennen kuin esitysaika päättyi Areenassa. Osa dokumenteista täytyi katsoa peräti kahteen kertaan, sillä onnistuin nukahtamaan kesken kaiken. Ei sillä, että ohjelmat olisivat olleet jotenkin tylsän kuivia – päinvastoin. Syy torkahteluihin löytyi kyllä ihan tämän blogin pitäjästä sekä hänen väsymyksestään ja univeloistaan.

(kuva täältä)

Laskeskelin, että katselin kaikkiaan peräti seitsemän eri dokumenttia. Ne avasivat loistavasti Toven perhetaustaa ja työuraa hänestä entuudestaan vähän tietäneille. Tovehan oli tunnetusti myös paljon muuta kuin pelkkä muumien luoja. Hän oli sangen lahjakas ja monipuolinen taiteilija, jolta pyydettiin ja tilattiin teoksia erinäisiin julkisiin tiloihin. Hänen töitään löytyy myös eri taidemuseoiden sekä yksityishenkilöiden kokoelmista. Toven taiteilijauraan kuuluivat olennaisena osana myös kuvitukset sekä poliittiset pilapiirrokset. Ja tietenkin ne muumihahmot sekä -tarinat.

(kuva täältä)

* * *

Kun sitten katselin niitä dokumentteja, mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

• Ensinnäkin huomasin, miten kaunis ihminen Tove oli.
• Lisäksi kuulin, kuinka hän puhui ihastuttavalla ja pehmeällä äänellä.
• Näin, miten Toven ja Tuulikki Pietilän välillä vallitsi lämmin ja rakastavainen suhde.
• Nauroin, kun Tove aina välistä tulistui – aivan kuten Muumilaakson Pikku Myy.
• Hymyilin, kun näin Toven tanssimassa: hula hulaa ulkomailla sekä ateljeessaan jotain omaa tanssityyliään menevän musiikin tahdittamana. Siitä menosta paistoi elämänilo ja riemu, eikä niistä voinut tulla kuin hyvälle mielelle.
• Hämmästyin (ehkä liikaa), kun Tove näytti tupakoivan yllättävän usein – tai sitten hän vain onnistui käryttelemään aina niissä pätkissä, jotka päätyivät dokumentteihin (myöhemmin tosin luin, että hän oli pitkän linjan tupakoitsija).

(kuva täältä)

Ja vielä jotain muuta, joka jäi ohjelmista käteen? Kyllä vain.

• Sain kuulla, että Tove havahtui olevansa jotain merkittävää vasta luotuaan muumihahmot; ennen sitä häntä ja hänen töitään ei ollut noteerattu yhtä paljon ja intensiivisesti (näin hänestä siis itsestään ainakin tuntui).
• Sain myös tietää, ettei Tove pitänyt kaikesta siitä kaupallisesta hyörinästä ja pöhinästä, jotka liittyivät muumeihin.
• Oli hauska havaita, miten Toven maalauksissa ja pilapiirroksissa esiintyi huomaamattomasti muumimaisia hahmoja, ennen kuin muumit edes varsinaisesti tulivat ihmisten tietoisuuteen.
• Minulle oli myös täysin uutta, että Tove tykkäsi tehdä sodanaikaisia pilapiirroksia, etenkin Stalinista sekä Hitleristä, ja onnistui sitä kautta suututtamaan oman isänsä, joka oli innokas Hitlerin kannattaja.
• Ihastuin Tuulikin kaitafilmikuviin, joita hän oli ottanut parin yhteisiltä matkoilta.
• Haaveilin, että voisin asua vastaavanlaisessa paikassa kuin Toven ateljee Ullanlinnankadulla Helsingissä ja viettää kesiä samanlaisella mökillä, kuin mitä Tovella ja Tuulikilla oli Klovharun saarella Pellingissä.

* * *

Jos onnistuin jättämään Tove-dokumenttien katselun viime metreille, möhlin kyllä totaalisesti Ateneumissa olleen, Janssoniin keskittyneen juhlanäyttelyn. Havahduin vasta uutisia seuratessani, että näyttely oli auki viimeisiä päiviä. Ja silloin oli jo liian myöhäistä alkaa suunnitella visiittiä sinne.

Voi pahuksen pahus.

Ilmeisesti missasin mitä hienoimman ja houkuttelevimman näyttelyn. Mutta ei voi mitään.

Onneksi sentään ehdin ja onnistuin näkemään dokumentit. Olihan nekin jo jotain.

* * *

Tove Jansson – ihminen, jota ihailen suuresti.Ihminen, josta tiedän taas jotain enemmän.muutakin kuin vain ne pyöreät, isonenäisetsöpöt peikot ja heidän ihanat ystävänsä.

 

(kuva täältä)

* * *

Tove, olet parasta, mitä maailma on koskaan nähnyt. Olet antanut meille monille niin paljon ilon ja naurun, mutta toisaalta myös miettimisen sekä pohtimisen aihetta.

 

Sinussa on aina ollut jotain, joka saa pysähtymään ja katsomaan.jos vaikka vain hetkenkin ajan esiinnyt eetterissä tai lehtien sivuilla.sinun lempeys sekä toisaalta myös yllättäen kumpuava pieni Suuttuminen,tulistuminen, on hellyyttävää ja aitoa. ne nostattavat hymyn suupieliin.

 

Sinusta huokuu kiusaus, jota ei voi koskaan vastustaa.

 

:)