Kun mieli ei ole terve

Työpaikkani on jo toistamiseen esillä tiedotusvälineissä ikävien asioiden vuoksi tämän vuoden aikana. Nyt julkisuus on kuitenkin huomattavasti laajempaa verrattuna edelliseen tapaukseen, mutta onhan asiakin tällä kertaa monin kerroin vakavampi.

Reilu pari kuukautta sitten työpaikallani kuoli eräs kokenut ja pitkäaikainen tutkija. Kirjoitin siitä täällä. Siitä oli myös ainakin radiossa ja sanomalehdissä pieniä uutisia. Lähes samoihin aikoihin tuon kuolemantapauksen kanssa uutisoitiin myös ensimmäisen kerran Helsingin yliopistoon suunnitellusta iskusta, ja kuinka iskun suunnittelijat, nuori mies ja nainen, oli saatu vangituiksi.

Aiemmin tällä viikolla alkoi iskun valmisteluun liittyvä oikeuskäsittely, jolloin lopulta tuotiin esille koko suunnitelman karmea luonne ja kuinka se olisi saattanut riistää hengen kymmeniltä sivullisilta ja täysin viattomilta ihmisiltä. Onneksi isku ei päässyt koskaan toteutumaan, kiitos ulkopuolisen ilmiantajan sekä poliisin. Vaikka iskun tarkkaa kohdepaikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen, sen suunnitelmallisuus veti minut kuitenkin hiljaiseksi, jopa kauhistuneeksi. Helsingin yliopistolla on useampi kampusalue, ja minun työpaikkani on yhdessä niistä. Jos isku olisi saatu tehtyä eikä se olisi kohdistunut omalle työpaikka-alueelleni, olisin tietenkin reagoinut tapahtuneeseen voimakkaasti. Olisihan kyseessä kuitenkin ollut minun työpaikkani, vaikka en konkreettisesti olisikaan vaikuttanut iskualueella tai sen välittömässä läheisyydessä.

Jos meillä täällä Suomessa oli onni tällä kertaa jotenkin mukana matkassa ja hurjalta tapaukselta onnistuttiin välttymään, samaa ei valitettavasti voi sanoa Yhdysvaltojen osalta. Luin viime viikonloppuna uutisen, kuinka nuori amerikkalainen mies oli ampunut autosta kuusi satunnaisesti vastaan tullutta ihmistä. Lisäksi hän oli onnistunut haavoittamaan useita. Surmatyönsä päätteeksi hänet itse löydettiin myös kuolleena. Tapahtuman jälkeen esiin nousi jälleen keskustelu Yhdysvaltojen melko vapaamielisestä aselainsäännöstä sekä ihmisten mielenterveysongelmista. Ampuja oli jättänyt jälkeensä videoviestin, jossa hän selitti tekonsa olevan kosto ihmisyyttä vastaan. Hänen vihansa pulppusi katkeruudesta, koska hän ei ollut onnistunut koskaan saamaan itselleen tyttöystävää, ja hän koki, ettei yksikään nainen ollut milloinkaan pitänyt häntä viehättävänä.

Mielenterveys ja syrjäytyneisyys ovat taustatekijöinä myös Helsingin yliopistoiskun suunnittelijoiden kohdalla. Miespuolinen syytetty oli ollut koulukiusauksen uhri useamman vuoden ajan. Tuhoisan iskun kautta hän olisi halunnut näyttää muille, mitä kiusatuksi tuleminen ja sen mukana tuoma suunnaton raivo voivat äärimmillään saada aikaiseksi. Toisen syytetyn, naisen, tausta on monisyisempi, ja sitä on myös avattu enempi julkisuuteen. Hän näki iskun olevan keino kostaa niille ihmisille, joiden sorron kohteeksi hän koki tulleensa elämänsä aikana. Naisen mielestä yliopisto oli oiva iskukohde, koska siellä opiskelee humanisteja, joita hän kertoi vihaavansa. Yliopistoa käyvät olivat hänen mukaansa myös menestyviä ihmisiä, jollaiseksi hän ei nähnyt itse koskaan tulevansa. Nainen tunsi itsensä yksinäiseksi. Hänellä ei ollut ystäviä, vaikka hän oli useita kertoja yrittänyt ystävystyä monien ihmisten kanssa. Opinnotkin olivat keskeytyneet kaveripulan takia. Nainen koki, etteivät toiset ihmiset näyttäneet yhtään empatiaa häntä kohtaan vaan olivat pyrkineet vahingoittamaan häntä. Hän ei käynyt töissä, päivät kuluivat lähinnä kotona.

Syrjäytyminen yhteiskunnasta on valitettavan monen suomalaisen kohtalo näinä päivinä. Elämä ei ole syystä tai toisesta sujunut mallikkaasti ja parhaalla mahdollisella tavalla, mikä usein sitten kulminoituu eristäytymiseen muusta maailmasta. Pesiytyminen neljän seinän sisälle pahentaa entisestääntämän kaltaista tilannetta, siitä huolimatta moni turvautuu siihen helppona pakokeinona. Kotona jumitettaessa tietokoneesta ja netistä tulee helposti se ainut henkireikä ulkomaailmaan. Erinäisiltä foorumeilta ja keskustelupalstoilta löytää varsin vaivatta ja nopeasti samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi lievittää omaa pahaa oloaan ja yrittää parantaa maailmaa, lähinnä absurdein ja tuhoisin suunnitelmin. Viestit keskustelijoiden välillä ruokkivat hyvin usein toinen toisiaan, ja ennemmin tai myöhemmin syrjäytynyt henkilö huomaa olevansa toteuttamisvaihetta vaille valmis itsetuhoisten suunnitelmiensa kanssa. Vai onko sittenkään?

Onko kiivaan keskustelun ja ajatusten vaihdon tarkoituksena kuitenkin vain hakea turvaa, hyväksyntää ja huomiota siltä toiselta, samalla aaltopituudella olevalta tutulta, jolloin tarkat ja huolellisetkin tuhosuunnitelmat jäävät pelkästään haavepuheiksi? Tätä yliopistoiskun valmisteluun liittyvä oikeuskäsittely yrittää muun muassa saada selville, jolloin vaakakuppi painuu tuomiota ajatellen enemmän suunnittelun kuin valmistelun puolelle. Rikoksen valmistelu katsotaan rangaistavaksi teoksi, suunnittelua ei. Se on kuitenkin osoittautunut selväksi, että syytettyn miehen ja naisen välinen suhde oli kummallekin tärkeä, mikä kenties kielii enempi siitä hyväksynnän ja huomion hausta kuin vakaasta aikomuksesta toteuttaa hirmuisku keskelle ihmismassaa.

Suomessa on viime vuosina ollut aivan liian monta ampumis- ja surmatapausta, joiden tekijä on tavalla tai toisella kärsinyt mielenterveysongelmista ja ollut syrjäytynyt. Jokaisen tällaisen tapauksen jälkeen on puitu aina ne samat asiat ja kysymykset maamme nykyisestä aselaista sekä ennaltaehkäisevän sosiaalityön kurjasta tilanteesta. Paljon siis puhutaan, heitetään ideoita sekä ehdotuksia ilmoille ja tehdään jos jonkinmoisia selvityksiä. Mitään kovin konkreettisia parannuksia tai korjauksia ei kuitenkaan ole pystytty saamaan aikaiseksi, mikä selittyy hyvin pitkälti resurssipulasta. Etenkin sosiaalityön puolelle lisärahoitusta tarvittaisiin kaikkein kipeimmin, jotta syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat saisivat riittävästi tarvitsemaansa apua. On tärkeää pystyä löytämään etenkin ne kaikkein pahimmassa jamassa olevat ja ensisijaisesti apua tarvitsevat. Todellisuudessa tämä voi osoittautua vaikeaksi tehtäväksi, sillä pahasti mielenterveysongelmista kärsivät ovat usein mestareita piilottamaan todellisen luonteensa sekä mielentilansa ja esiintyvät tavalla, jota heiltä oletetaan ja toivotaan. Näin oli käynyt myös aiemmin mainitun amerikkalaisen ampujan kohdalla, minkä takia hänen perheensä ei ollut osannut varautua tarjoamaan hänelle tarvittavaa tukea ja apua.

Myös koulukiusaaminen on asia, johon on puututtava Suomessa entistä tehokkaammin ja laaja-alaisemmin. Kuten edesmenneet ampumistapaukset maassamme ovat osoittaneet, kiusastuksi tuleminen jättää hyvin usein jopa kauaskantoisia tunteita ja vaikutuksia. Koulukiusaamisen torjumiseksi on perustettu KiVa Koulu -toimenpideohjelma, joka on osaltaan edesauttanut työtä kiusaamistapausten ehkäisemiseksi. Koulukiusausilmiöön liittyy läheisesti myös kouluterveydenhuolto sekä kuraattoritoiminta. Nämä kaksi tekijää ovat sangen retuperällä ja huonosti hoidettuja monissa kouluissa, kun kunnissa ei löydy riittävästi varoja näiden tärkeiden palvelujen turvaamiseen ja pyörittämiseen. Rahaa kunnat saavat valtiolta, mutta ne saavat kuitenkin itse päättää, mihin ne sen käyttävät. Liian usein käykin niin, ettei voi kuin ihmetellä kuntien järjettömältä tuntuvaa priorisointikykyä, kun ne esittelevät säästökohteitaan ja leikkauslistojaan.

Ehkä tässä välissä olisi sopiva esittää se ikuisuus kysymys: montako tuhoisaa joukkotapaturmaa Suomessa on vielä tapahduttava, ennen kuin sitä rahaa todellakin alkaa löytyä ja ohjautua oikeille tahoille? Villi veikkaus on, että aika monta. Valitettavasti.

Toinen valitettava tosiasia on, että mitkään ennalta ehkäisevät keinot ja toimenpiteet eivät tule koskaan sataprosenttisesti estämään yhtäkään ampumis- ja tuhotapausta. Ei pienen eikä suuren mittaskaalan. Vaikka aselaki kiristettäisiin tiukimmalle mahdolliselle tasolle, laittomia aseita löytyy ja saa aina jostain. Vaikka syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia tuettaisiin ja autettaisiin kaikin keinoin, se on kuitenkin loppupeleissä henkilöstä itsestään kiinni, mitä hän aikoo ja meinaako hän tuhota itsensä sekä mahdollisesti samalla joukon viattomia sivullisia. Vaikka kaikki nämä edellä luetellut seikat ja asianhaarat ovat aina mahdollisia, se ei kuitenkaan poissulje tärkeän ennalta ehkäisevän työn ja avun merkitystä. Joillekin kun ne voivat oikeasti tuoda helpotusta ja muutosta kohti positiivisempaan elämänasenteeseen.

* * *

Olen suunnattoman helpottunut, että isku Helsingin yliopistoon saattiin estettyä ja se jäi vain suunnittelu-/valmisteluasteelle. Iloinen en voi oikein sanoa olevani ottaen huomioon syytettyjen ikävät taustat. Toivon suuresti, että he tulevat saamaan tarvitsemaansa apua mahdollisimman nopeasti. Oli lopullinen rangaistus mikä tahansa.

:/