Kyllä minä niin mieleni pahoitan – miksi kaupallinen yhteistyö ja elämäntavat häiritsevät blogeissa?
Niin, minuahan ne eivät häiritse tai ärsytä. Siitä kuitenkin usein mieleni pahoitan, kuinka toiset purkavat ärtymystään blogien kommenttiketjuissa varsinkin, kun kyse on bloggaajan elämästä tai blogimainonnasta.
Olen aina ollut varsin herkkä ja tunteellinen ihminen – vastapainona äkkipikaisuudelle ja nopelle kiivastumiselle. Saatan itkeä televisio-ohjelmille, elokuville ja lehtiartikkeleille, muistakin kuin hormonaalisista syistä. Pahoitan mieleni, jos joku sanoo pahasti minulle tai tutulle. Tai täysin tuntemattomalle. Kuten vaikka henkilölle, jonka blogikirjoituksia seuraan säännöllisesti.
Tämä Lily on siinä mielessä hyvä paikka, että täällä on pääsääntöisesti hyvä meininki ja yhteishenki. Keskusteluissa ei näe niin paljoa loukkaavia kommentteja verrattuna muihin sivustoihin ja keskustelupalstoihin. Tai sitten onnistun lukemaan täällä vain niitä hyviä kommentteja. Saattaahan nimittäin olla, että blogin pitäjä on ehtinyt poistamaan viestiketjusta ne pahat kommentit. Mutta sitten joskus tulee kuitenkin niitä tilanteita, jolloin silmieni eteen levittäytyy loukkaava sana tai pari kommentteja lukiessani.
Ja silloin minä sen mieleni helposti pahoitan.
Viime aikoina olen nähnyt haluttua enemmän pahasävyisesti kirjoitettuja, loukkaavia kommentteja. Liekö sitten vain sattumaa. Olen jo pidemmän aikaa huomannut (kuten varmaan niin moni muukin), että blogeissa esiintyvä mainonta, kaupallinen yhteistyö ja bloggaajan omat elämäntavat sekä -valinnat ovat niitä juttuja, jotka useimmiten herättävät lukijoissa ärtymystä ja tarvetta puskea se ilmoille ikävien sanojen muodossa. Tosia kuitenkin on, että jokainen bloggaaja valitsee itse, mistä blogissaan kirjoittaa ja millaista sisältöä ujuttaa sinne mukaan. Näinä päivinä kaupallinen yhteistyö alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus useimmissa suosituissa blogeissa verrattuna vaikkapa tilanteeseen muutama vuosi takaperin. Toiset bloggaajat ehkä haalivat yhteistyökumppaneita enemmän kuin toiset, mutta he kaikki kuitenkin päättävät itse loppu peleissä siitä, minkälaiseen yhteistyöhön ja mainontaan he suostuvat.
Kuten alussa totesin, itseäni kaupallinen yhteistyö -bloggaukset eivät ärsytä. Yleensä luen ne, jos niitä tulee seuraamissani blogeissa vastaan, ja that’s it. En mitenkään koe, että se olisi minulta jollain tapaa pois, kun suosikki bloggaajani on saanut tuotelahjoituksia ja kenties myös rahallista korvausta kirjoittaakseen niistä omia kokemuksiaan. Jos itse olen mahdollisesti haikaillut saman tuotteen tai palvelun perään, ärsytys ei todellakaan ole ensimmäinen tunne, joka minut silloin valtaa. Jos oikeasti haluaisin itselleni samaisen jutun, josta suosikki bloggaajani on juuri sattunut kirjoittamaan, niin enköhän yksinkertaisesti hanki sen. Mieleeni ei siis todellakaan tulisi ajatusta lähteä purkamaan ärtymystä kirjoituksen kommenttiosioon ja naamioimaan se esimerkiksi seuraaviin muotoihin: täällä blogissa ei enää juuri muuta olekaan kuin mainontaa mainonan perään / näen suosikkibloggaajani nyt aivan toisessa valossa kuin aikaisemmin näiden yhteistyöjuttujen vuoksi / taidan lopettaa piakkoin koko blogin seuraamisen.
Tämän tyyppisiä kommentteja tulee aina joskus vastaan. Joku sanoo sen kauniimmin, joku taas ikävämmin. Mielipiteensä saa toki aina sanoa, mutta voisi miettiä, miten sen ilmaisee. Olisi syytä myös pohtia, onko ajateltu kommentti todella tarpeellinen vai vain pahanolon tai kateuden aikaansaamaa turhaa sanahelinää. Jälkimmäisestä kun pahoittaa mielensä bloggaaja itse, mutta varmasti myös moni kommentteja läpikäyvä lukija – kuten esimerkiksi minä. Ihan tavallinen, tunteva ihminen se on se näppäimistöään takova bloggaajakin siellä jossain, eikä kukaan hänen lukijoistaan ole oikeutettu häntä arvostelemaan ja haukkumaan. Mutta koska tällaisia virtuaalisia suunaukoajia on koko nettimaailma aina pullollaan, jokainen bloggaaja on ottanut tietoisen riskin päättäessään aloittaa oman blogin pitämisen. Jotkut bloggaajista eivät varmasti juurikaan hetkahda pahoista sanoista, toiset taas saattavat ottaa ne raskaammin. Korostan vielä, että mielipiteensä saa sanoa ja kritiikkiä voi antaa, mutta se tapa, millä ne esittää. Se täytyy osata muokata asialliseksi.
Itse ajattelen aina niin, että netissä riehuvat solvaajat ja huutelijat eivät ole voineet saada kovin hyvää kasvatusta, kun he sillä lailla katsovat oikeudekseen käyttäytyä. Tietenkin saatan olla väärässä; varmasti loukkaavia sanan heittelijöitä löytyy hyvin kasvatetuistakin henkilöistä. Mutta silti. Jos on yhtään saanut osakseen kunnon käytöstapoja, en osaisi kuvitella tällaisen ihmisen aukovan päätään tuntemattomille. Toisaalta täytyy toki muistaa, että loukkaavien kommenttien takana saattaa yhtä hyvin vaikuttaa myös kirjoittajan kokema yksinäisyys, pahaolo tai sairaus.
Mielipahan aiheuttaminen on tehty nykyään helpoksi, kun keskustelupalstoilla ja blogien kommenttiosioissa voi piiloutua anonyymi- ja vierailija-statuksen taakse näpyttelemään, mitä mieli sitten ikinä tekeekin. Ja niinhä se yleensä meneekin, että harvemmin ne rekisteröityneet käyttäjät aukovat sanallista kirstuaan loukkaavasti. Pahinta, jota nämä anonyymit tai muuten palveluun rekisteröitymättä jättäneet kirjoittajat tekevät, on se, että he tulevat keskustelupalstoille ja kommenttiosioihin arvostelemaan toisten elämäntapoja ja -valintoja. Tämä on blogimainontaakin selvästi pahempi aihe, sillä siinä liikutaan jo sentään ihmisten henkilökohtaisessa elämässä. Ikuinen esimerkki tästä ovat äitibloggaajat, jotka ovat jatkuvasti – ja tietoisesti – altistuneet tulituksen kohteeksi. Tulittajina ovat yleensä toiset äidit, jotka tyrkyttävät omia mielipiteitään ja valintojaan ainoina oikeina ja jotka tuntuvat tietävän kaiken kaikesta. Toinen hyökkääjäjoukko on taas yllättäen lapsettomat ihmiset. Heilläkin näyttää olevan valmis mielipide, vaikkei heillä ole tippaakaan kokemusta omista lapsista ja lapsiperhe-elämästä.
Äitibloggaajien lisäksi elämäntapojaan ja -valintojaan esittelevät toki muutkin bloggaajat, mutta käyttäytymissäännöt ovat silti kaikille samat. Ei ole viisasta saati hyväksyttävää ryhtyä kommentoimaan ja arvostelemaan tuntemattomien ihmisten henkilökohtaisia asioita. Meistä kukin tietää, mikä on parhaaksi meille itselleen, ja jotkut haluavat siitä myös kertoa julkisesti blogissaan. Minusta on ainakin kiva lukea, miten joku on päätynyt johonkin ratkaisuun tai valintaan elämässään. Itse saatan ajatella siitä erilailla, mutta pidän sen omana tietonani ja totean vain, että erinomaisen päätöksen sait tehtyä / olet tehnyt, koska se näyttää olevan sitä, mitä juuri nyt tarvitset. On muutenkin hienoa huomata, että meillä kaikilla on omat toimintatapansa ja ajattelumallinsa, jotka ovat omalla tavallaan hyviä. Meidän kaikkien tavat ja valinnat ovat nimittäin yhtä hyviä kuin omat henkilökohtaiset tavat ja valinnat, vaikkakin toisten tavat ja mallit poikkeavat enemmän tai vähemmän niistä omista.
Sopisiko nyt siis näin, että seuraavan kerran kun jokin blogipostaus tai keskustelu ei miellytä ja tekisi mieli sanoa siitä loukkaava tai vihainen sana, lopeta lukeminen heti äläkä jatka loppuun saakka. Järkevät ihmiset äänestävät aina jaloillaan, tai tässä tapauksessa siis klikkaamalla sopivaa näppäintä tietokoneesta / tabletista / kännykästä. Mikään tässä maailmassa ei ole pakko. Kaikkea sitä, joka ärsyttää, ei tarvitse nähdä, lukea ja kokea. Kannattaa mieluummin käyttää se energia kivoihin ja järkeviin asioihin.
Eikä toisten mielen pahoittamiseen.
:)