Laitetaanko vauva tilaukseen? Ja sopiva toimitusaika olisi…?
Lilyn toimitus kysyi aiemmin tällä viikolla, jos saisit mahdollisuuden, suunnittelisitko tulevan lapsesi syntymäkuukauden. Kysymys herätti minussa mielipiteitä, samoin myös henkilökohtaisia muistoja. En lähtenyt vastaamaan kirjoituksen kommenttiosioon, sillä riski oli liian suuri, että juttu olisi paisunut siellä pitkäksi. Niinpä ajattelin naputella aiheesta tänne blogiini.
Niin, jotenkin tuo kysymys lapsen syntymäajankohdan suunnittelusta kuulostaa oudolta. Ehkä voisi käyttää myös voimakkaampaa sanaa absurdi, järjetön. Ainahan sitä saa elämässään suunnitella yhtä sun toista. Eri asia sitten on, toteutuvatko ne suunnitelmat. Tässä maailmassa kun oikein mikään ei ole varmaa – paitsi se, että jokainen meistä kuolee jonain päivänä. Pahoittelen tätä huonoa vertausta, onhan tässä kirjoituksen aiheena sentään syntymä ja uuden elämän alku. Mutta juuri tästä epävarmuudesta johtuen on jotenkin hassua edes yrittää lähteä miettimään ja suunnittelemaan, koska uuden perheenjäsenen olisi sopivinta saapua tähän maailmaan.
Se ajateltu syntymäajankohta ei nimittäin välttämättä toteudu, vaikka itse munasolun hedelmöittyminen olisi tapahtunut suurin piirtein oikeaan aikaan. Raskaus on kuitenkin sen verran arvaamaton ja riskialtis, niin odottavan äidin kuin tulevan vauvankin kannalta. Tietenkään tämä ei päde eikä ilmene kaikkien kohdalla, vaan suurin osa raskauksista sujuu yleensä ongelmitta – lukuunottamatta tietenkään niitä raskaudelle tyypillisiä oireita pahoinvoinnista närästykseen, turvotukseen ja supistuksiin. Mutta sitten on kuitenkin myös meitä, joilla raskaus sekä odotusaika eivät sujukaan toivotulla ja odotetulla tavalla. Siinä vaiheessa tuleva äiti saa ja hänen täytyykin luopua niistä valmisteluista ja varautumisista, jotka liittyvät tulevan oman pienokaisen syntymään. Silloin ensisijaisiksi ajatuksiksi nousevat yleensä huomattavasti tärkeämmät asiat: oma terveys, jaksaminen ja hyvinvointi sekä tietysti myös mahassa köllöttelevän vauvelin vointi, kohtalo ja selviytymismahdollisuudet.
Itse jouduin tosiaan laittamaan prioriteetit uusiksi ensimmäisessä ja toistaiseksi ainoassa raskaudessani. Minulla todettiin tuolloin yllättäen raskausmyrkytys. Koska myrkytystila näytti vain pahenevan, ainoa hoitokeino oli ennenaikainen synnytys, joka alkoi useita päiviä kestäneellä käynnistyksellä. Meidän poika putkahti lopulta tähän maailmaan normaalin, mutta nopean, alatiesynnytyksen jälkeen – kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Siinä vaiheessa olin jo aikoja sitten joutunut heittämään hyvästit loppuraskaudelle, entuudestaan kasvavalle mahalle sekä suunnitelmille laittaa äitiysloman aikana kaikki valmiiksi pikkuista palleroa varten. Sen sijaan minusta olikin ykskaks tullut pienen keskosvauvan äiti, jolla oli jatkuva suuri huoli ja ajatukset aika lailla sekaisin. Siinä samalla yrittin toipua myös raskausmyrkytyksen jälkioireista sekä päästä joten kuten siedettävään fyysiseen kuntoon. Voin sanoa, että oli aikas rankkaa aikaa.
Marraskuu 2012. Poika 2,5 kk (kalenteri-ikä), korjattu ikä 1 kk. Kotona oloa ja vauva-arjen pyöritystä takana pari kuukautta. Pojan vaatteet alkoivat suurinpiirtein olla sopivankokoisia päälle. Kokoa 50-56 käytettiin huomattavasti pidempään kuin mitä normaaliaikaiset vauvat yleensä käyttävät.
Näiden omien kokemusteni perusteella minun teki tosiaan hieman pahaa lukea tuo toimituksen kysymys, että lähtisinkö suunnittelemaan tulevan lapseni syntymäkuukautta, jos saisin siihen mahdollisuuden. Ei herran tähden, ei. Ei tämmöistä saisi oikeastaan edes kysyä. Ainoa asia, jota voi suunnitella, on raskaus sinänsä: hankkiudunko raskaaksi vai en ja missä vaiheessa elämää se voisi olla mahdollista. Ei kai sillä nyt ole niin paljoa merkitystä, mihin aikaan vuodesta lapsi syntyisi. Eikö tärkeämpää ole, että vauva ylipäätään ilmestyy tähän maailmaan rakastavien vanhempiensa luo? Itse ainakin nostaisin tämän seikan päälimmäiseksi. Meillä ei suunniteltu ensimmäistä raskauttani muuten kuin, että vauva olisi tervetullut sitten jossain vaiheessa. Vuodenajalla ei ollut todellakaan väliä. Saimme lopulta sitten tavanomaista pienenmmän alkusyksyn vauvan.
En osaa edes kuvitella, miten pahalta kysymys suunnitellusta lapsen syntymäajasta tuntuisi henkilöistä, jotka eivät toiveistaan huolimatta pysty saamaan lainkaan lapsia. Tai miltä sama kysymys kuulostaisi niistä henkilöistä, joilla on vaikeuksia tulla raskaaksi ja he ovat sen takia saattaneet miettiä kalliita hedelmöityshoitoja. Ja edelleen, miltä se kysymys tuntuisi puolestaan niistä henkilöistä, jotka ovat kokeneet keskenmenon / useampia keskenmenoja? Aivan varmasti todella ikävältä. Nykypäivänä tahaton lapsettomuus kun on yllättävän yleistä, se koskettaa noin viidennestä raskautta toivovasta parista jossain vaiheessa elämää. Valitettavasti hyvin usein tuntuu siltä, että jotkut ihmiset unohtavat tämän seikan ja saattavat puheillaan huomaamatta loukata tai aiheuttaa turhaa mielipahaa näille lapsettomuudesta kärsiville.
Joulukuu 2012. Poika 3 kk (korjattu ikä 1,5 kk). Tyypillinen vauvan varustus meidän tyyliin ennen makuupussiin laittoa ja ulosmenoa. Syys- ja talvivauvan pukeutumisrituaalit ovat tunnetusti erilaiset ja enemmän aikaa vieviä verrattuna kevät- ja kesävauvoihin. Minua se ei ainakaan haitannut – paitsi ehkä joskus, kun olin liian väsynyt.
Jotenkin tulee mieleen, jos lapsen syntymäajankohtaa aletaan miettiä ja suunnittella kalenteria selaillen, että ensisijaisena tarkoituksena on toteuttaa mahdollisimman hyvin naisen eli siis tulevan äidin omat intressit. Veikkaanpa, että lapselle sillä ei tule olemaan myöhemmin niinkään väliä, missä kuussa ja minä vuodenaikana on tullut ilmestyttyä tähän maailmaan. Hänelle on pikemminkin tärkeää, että on se oma syntymäpäivä, jolloin saa pitää juhlat ja kutsua kavereita kylään. Sen sijaan tulevaa äitiä saattaa houkuttaa ajatus selvitä raskaudesta ja ensimmäisistä vauvakuukausista suhteellisen helpolla – edellyttäen siis tietenkin, että pikku käärö syntyy silloin toivottuna ajankohtana. Kevätvauvaa ei tarvitse olla heti pukemassa lämpimiin ulkovaatteisiin, ja kesävauvan kohdalla lapsen isä voi sopivasti yhdistää isyys- sekä kesälomansa, jolloin uusi perhe saa olla enemmän aikaa yhdessä. Tällöin isä pystyy auttamaan vauvan hoidossa, ja äiti saa paremmat mahdollisuudet hengähtää ja olla aina tarvittaessa hetken rauhassa. En kiellä, etteivätkö nämä olisi hyviä pointteja. Mutta kysyn taas sen saman kysymyksen: eikö edelleen ole tärkeämpää, että se vauva ylipäätään syntyy? Olipa sitten pimeää ja loskaista tai vaikka nyt sitten se keskikesä. Kun kerta kaikille se synnytys ei ole takuuvarma tapahtuma ja kokemus, joillekin ei edes koko raskaus.
Se, että itse synnytin ensimmäisen lapseni ennenaikaisesti, herätti minussa aluksi surua ja pettymystä, sillä olin toivonut saavani kokea raskauden aina laskettuun aikaan saakka – tai ainakin lähelle sitä. Melko pian nämä alakuloiset tuntemukset kuitenkin hälvenivät, kun ymmärsin, että kaikki eivät edes välttämättä saa sitä omaa lasta tai yrittävät monta vuotta tulla raskaaksi. Ja minulla sentään kuitenkin oli vauva, vaikkakin keskonen. Minunhan piti olla tyytyväinen ja onnellinen, ei katkera ja tyytymätön lyhyeksi jääneestä odotusajasta.
Helmikuu 2013. Poika 5,5 kk (korjattu ikä 4 kk). Kevättä kohti menossa ja vaatteiden osalta päästy kokoon 62, jota olin hamstrannut paljon jo raskaana ollessa. Silloin en vaan tiennyt, että siinä menisi odotettua kauemmin, ennen kuin meidän pikkuinen pystyisi niitä käyttämään.
Minulla on ollut jo kohta vuoden verran jäätävä vauvakuume, joka on tosin vain ajoittain sellaista oikein pahaa sorttia. Jos ja kun tulen jossain vaiheessa uudelleen raskaaksi, olen siitä iloinen ja kiitollinen, eikä ole niinkään väliä, milloin odotetun vauvan laskettu aika on. En siis suunnittele sen asian suhteen yhtään mitään. Mutta suunnitelmien sijasta toivon. Toivon oikein paljon. Että toinen raskaus sekä odotusaika olisivat erilaisia kuin ensimmäinen ja kestäisivät sinne täysiaikaisuudesta kertoville raskausviikoille. Jotta minäkin saisin edes kerran kokea, miltä tuntuu elää ja liikkua oikein suuren mahan kanssa. Jotta saisin tuolla kertaa valmistella rauhassa vaatteita, tarvikkeita ja asioita tulevaa pikkuista varten. Ja suunnitella sekä pakata sen kuuluisan sairaalakassin hyvissä ajoin.
Tiedän, että nuo edellä luetellut toiveet saattavat kuulostaa itsekkäiltä, mutta eikö minulla ole oikeus haaveisiin? Vaikka tuonkin ne ilmi, en ole kuitenkaan unohtanut niitä tiettyjä ihmisiä. Heitä, jotka ovat haaveilleet noista samoista asioista, mutta niiden toteutuminen on heille kuitenkin todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Ajatukseni ei sulje näitä henkilöitä pois, vaan yritän myötäelää sekä ymmärtää, mitä he ovat mahdollisesti joutuneet kokemaan ja kärsimään. Ei nimittäin välttämättä olisi ollut kovinkaan kaukana, etteikö raskausmyrkytyksen vuoksi ensimmäisen vauvani henki olisi ollut vaarassa – saati jopa omani.
Sen myös opin tuosta raskaudesta, että mitään ei todellakaan voi pitää itsestään selvyytenä. En pidä edes sitä nykyään varmana, että tulisin ensi kerralla raskaaksi yhtä helposti ja nopeasti kuin ensimmäisen raskauden kohdalla kävi. En siis ole itsevarma enkä suunnitelmallinen mitä tulee aiottuun, seuraavaan raskauteen. En todellakaan.
Mutta toiveikas, sitä olen. Ja paljon.
:)