Lapsuusmuistojen joulukalenteri – luukku 23: Joulupöydässä

Me vietetään tämä joulu pitkästä aikaa kotona. Useina aikaisempina vuosina olemme viettäneet miehen ja sittemmin myös pojan kanssa ainakin jouluaaton muualla sukulaisissa. Tälläkin kertaa sukulaisia kyllä nähdään, mutta vasta tapaninpäivänä.

Se, että olemme nyt jouluna enempi kotona, on vaikuttanut myös uudella tavalla jouluruokien ja -pöydän miettimiseen. Tällä kertaa kun sitä ruokaa pitäisi olla enemmän – tai ainakin tarpeeksi riittävästi. Lisäksi olisi kiva istua pöytään, joka olisi katettu ja koristeltu arkista juhlavammin.

* * *

Selaillessani lapsuuden valokuvia tätä blogin joulukalenteria varten, satuin löytämään pari kuvaa joulun ruokapöydistä. Ja tämmöisiä kuviahan on aina mukava katsella – noin niin kuin nostalgiamielessä.

Tässä ensimmäisessä kuvassa istun isäni sylissä. Vietetään ensimmäistä jouluani, ja ikää minulla on 8kk. Aika minimalistisen näköinen joulupöytä meillä oli tuolloin: kinkkua, laatikoita, herneitä ja kalaa – kattilassa ilmeisesti myös perunoita. Mutta pitääkö sitä välttämättä ollakaan niin hirveästi ruokaa kahdelle aikuiselle ja vasta kiinteisiin ruokiin totuttelevalle vauvalle? Ehkä tärkeintä on, että pöydästä löytyy juuri niitä jouluruokia, joista pitää ja joita on odottanut pääsevänsä syömään.

Meillä on muuten tällä hetkellä tuollainen kynttiläjalka myös omalla ruokapöydällämme. Se ei kuitenkaan ole sama kuin kuvassa, vaan olen ostanut sen kirpputorilta. Kynttilätkin ovat meillä eriväriset, punaiset.

Sitten seuraavaan kuvaan ja joulupöytään. Aikaa on kulunut kahdeksan tai yhdeksän vuotta verrattuna edelliseen perhepotrettiin. Tällä kertaa olen kuvassa äitini ja siskoni kanssa. Itse ruokapöytä tuoleineen ovat pysyneet samoina vuosista riippumatta (samoin näköjään myös verhot). Asunto on sen sijaan ehtinyt vaihtua pariinkin otteeseen.

Kun tiirailee pöydän antimia, voi tehdä sen päätelmän, että söimme tuolloin aluksi kalaruokia ja vasta sitten oli laatikoiden ja kinkun vuoro. Tätä samaa periaatetta vanhempani noudattavat edelleen. Itsellenikin se on melko pinttynyt tapa, ja toimin sen mukaisesti, vaikka muut seuralaiset olisivat keränneet lautaselleen sekaisin kaikkea mahdollista. Tähän liittyen osaan myös olla tarkka siitä, että pöydästä löytyisi eri lautaset alku- eli kalaruuille sekä muille ruuille. Aivan kaikkialla, missä olen jouluaterioita syönyt, näin ei ole tapahtunut, mikä on tuntunut minusta ”oudolle”.

Mutta minkäs sitä tavoilleen ja tottumuksilleen mahtaa.

* * *

Kun olen nyt pari viimestä päivää touhuillut keittiössä ja juossut useampaan otteeseen ruokakaupassa, uskallan väittää, että ei meiltä pitäisi ruun loppua joulupyhinä. Olen halunnut tehdä ja valmistaa sellaisia juttuja, joista itse pidän ja joista muutkin pitävät, eivätkä ne kaikki ole mitään perinteisiä jouluruokia. Taakkaa helpottaakseni en ole suinkaan valmistanut kaikkea itse, vaan osa ruuista on ostettu suoraan valmiina.

Niin, ja mitä kattaukseen tulee, niin muistan todellakin ne kalalautaset. Nyt kun pääsen itse niihin vaikuttamaan.

:)