Lauantai-iltaisin Ystadissa
Vaihteeksi telkkariasiaa täältä suunnalta.
Tv:n katselutottumukseni eivät ole muuttuneet juuri lainkaan. Edelleenkin istun siis aika vähän ruudun ääressä. En ole innostunut seuraamaan yhtäkään uutta tuotantokautta mistään sarjasta tai tosi-tv-ohjelmasta, vaikka niitä on pyörähtänyt käyntiin vähän väliä viime aikoina. Tosin lähellä oli, etten olisi alkanut katsomaan Vain elämää -sarjan uusinta tuotantokautta, koska siinä on mukana tällä kertaa ihanat Jenni Vartiainen, Paula Vesala ja Vesa-Matti Loiri. Mutta se jäi sitten kuitenkin. Ehkä siitä syystä, etten tullut koskaan katsoneeksi ohjelman aikaisempia kausia. Tästä johtuen en myöskään osaa ymmärtää sitä suurta mielenkiintoa, jota Vain elämää on saanut osakseen edellisinä vuosina.
Yhtälailla en ole jaksanut innostua Iholla-sarjasta, Suomen kaunein koti -ohjelmasta saati Koko Suomi leipoo -kilpailusta, vaikka seurasin niitä aktiivisesti aiemmin. Nyt ei vain kiinnostanut alkaa katsoa niitä uudelleen, koska tuntuu vahvasti, että ne eivät loppujen lopuksi tarjoa mitään uutta. Olen nähnyt ne jo kertaalleen. Tuntuu, että aikaa voisi käyttää muuhunkin etenkin, kun ylimääräisestä ajasta näyttää olevan jatkuva pula, kiitos työ+päiväkoti-rumban. Mutta jos mieli nyt jostain syystä muuttuu, ja haluan yritää päästä mukaan ohjelmien huumaan, niin ei muuta kuin netistä seuraamaan jälkikäteen.
Mutta, mutta. Tarkoitus oli kuitenkin kertoa siitä, mitä olen viime aikoina seurannut. Eli mennäänpä vihdoin sinne Ystadiin.
* * *
Aina, kun muisti on pelannut tarpeeksi hyvin, olen viime viikkoina linnoittautunut sohvalle lauantai-iltaisin katsomaan erästä ruotsalaista poliisia ja hänen työskentelyään rikosjuttujen parissa. Kysehän on siis Kurt Wallanderista ja Wallander-sarjasta.
(kuva täältä)
Se on varma se, että jos samassa lauseessa mainitaan sanat pohjoismainen, rikos ja sarja, meikäläinen on heti valppaana ja ottamassa selvää, milloin kyseinen kombinaatio on nähtävissä jossain. Yleensä juttu päätyy siihen, että olen totaalisesti menettänyt sydämeni ja mielenkiintoni sarjalle. Näin kävi Sillan kohdalla, ja sitä aiemmin myös Wallanderin kanssa.
Viime aikoina telkkarissa esitetyt Wallander-jaksot ovat olleet uusintoja. Sinänsä minulla on ollut mainio tuuri, etten ole muistanut nähneeni juuri niitä tarinoita, joita olen sattunut edellisviikkoina katsomaan. Hyvä näin. Olenpahan saanut seurata riittämiin tuota tykkäämääni pohjoismaista rikosdramaa.
Wallander on tosiaan alunperin ruotsalainen sarja. Pisteet siitä. Tosin englantilaiset ovat tehneet siitä oman versionsa, mille en ole (tietenkään) lämmennyt yhtä paljon kuin alkuperäiselle sarjalle. Det måste ju vara svenskt – och på svenska. Förstås! Muiden on turha yrittää muuttaa sitä joksikin muuksi.
Ystad ja Kurt Wallanderin kotikatu
(kuva täältä)
Selitys, miksi olen jäänyt koukkuun tähän Ystadin poliisiasemaan keskittyvään sarjaan, löytyy juurikin tarinoista ja niiden juonista sekä tiiviistä tunnelmasta ja kerronnasta. Jaksot tempaavat mukaansa sellaisella intensiteetillä, että sitä tosissaan unohtaa istuvansa omalla kotisohvalla. Aina ohjelman päätyttyä tulee hieman outo ja jännä fiilis, kun joutuu palaamaan takaisin todellisuuteen ja yleensä myös kömpimään melko saman tien unten maille. Kertaakaan sarjan katsominen ei ole aiheuttanut pelon tunteita, mutta silti sitä tulee usein kurkistaneeksi (ihan noin vain varuiksi) ikkunasta ulos ennen nukkumaan menoa. Tarkistaakseni, että kaikki on ok ulkona – vaikkakaan tähän aikaan vuodesta siellä ei ole vastassa mitään muuta kuin mustaa pimeyttä.
(kuva täältä)
Tänään on taas lauantai, eli Wallanderia olisi tarjolla myöhäisillassa. Toivottavasti en tälläkään kertaa muista nähneeni kyseistä jaksoa aiemmin, jotta saan viettää parituntisen rikosten maailmassa.
:)