Luin kirjan – Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen

Nappasin vähän aikaa sitten kirjastoreissulla mukaani Virpi Hämeen-Anttilan kirjoittaman kirjan Tapetinvärinen. En ole aikaisemmin lukenut hänen teoksiaan. Tämäkin kirja tarttui käteeni ikään kuin vahingossa. Lukukokemuksen perusteella se ei kuitenkaan ollut mikään hutiin mennyt valinta.

Tapetinvärisessä Hämeen-Anttila on sekoittanut keskenään omaelämänkerrallista ainesta ja fiktiota. Tarinan päähenkilö on naiskirjailija, joka sattumalta löytää lehdestä jutun lapsuuden ystävästään. He eivät ole vuosikymmeniin olleet yhteydessä toisiinsa, ja sinä aikana ystävä on muuttunut ulkonäöltään sekä vaihtanut myös nimensä. Hänkin on ryhtynyt kirjailijaksi ja kirjoittaa tarinoita, jotka päähenkilön mielestä ovat hänen omia kadotettuja ja unohdettuja muistojaan. Päähenkilö onkin vakuuttunut, että lapsuuden ystävä oli onnistunut varastamaan hänen päiväkirjansa, ennen kuin heidän välinsä rikkoutuivat. Kirjailija päättää etsiä entisen ystävänsä käsiin ja pyytää tältä päiväkirjat takaisin.

Etsinnästä muodostuu seikkailu, jossa lapsuuden ystävä jatkuvasti harhauttaa päähenkilöä ja tuntuu aina olevan askeleen tätä edellä. Päähenkilö joutuu kohtaamaan kummallisia vastaantulijoita, jotka tietävät asioita ystävästä mutta myös hänestä itsestään. Seikkailun edetessä tarina muuttuu yhä oudommaksi ja moniulotteisemmaksi. Lopussa kaikki asiat saavat kuitenkin selityksensä.

Kirja on kirjoitettu tavalla, jossa alkuun kaikki tuntuu todelta. Vähitellen mielikuvitus sekoittuu kuitenkin joukkoon sen verran voimakkaasti, että lukiessa ei enää pysy kärryillä, mikä on totta ja mikä ei. Tämä voi vaikeuttaa juonen seuraamista. Epämääräisen oloiset tapahtumat loksahtavat kuitenkin lopulta paikoilleen, kun tarina päättyy ja on saanut selityksen. Jos näin ei olisi tapahtunut, joukko asioita olisi vain jäänyt leijumaan ilman, että niillä olisi ollut minkäänlaista kytköstä itse juoneen. Tällöin koko lukukokemuksesta olisi helposti tullut turhauttava, ellei jopa vastenmielinen.

Myöskään aiheiltaan Tapetinvärinen ei ole mitenkään kevyttä luettavaa. Hämeen-Anttila nostaa kirjassaan esille itselleen lapsuudesta ja nuoruudesta tutut asiat, joista hän on puhunut julkisuudessakin. Yksinäisyyden, etäiset vanhemmat, kodin tukahduttavan ilmapiirin, paino-ongelmat, syömishäiriöt, murrosiän aiheuttamat kriisit ja kamppailut itsetunnon kanssa. On ihailtavaa, kuinka hän on rohkeasti tuonut nämä aiheet ja henkilökohtaiset muistonsa osaksi teoksensa materiaalia.

Olen ymmärtänyt, että Virpi Hämeen-Anttilalta on ilmestynyt ennen Tapetinväristä myös viihteellisempää kirjallisuutta. Samoin ilmeisesti hänen uusin teoksensa on kepeämpää luettavaa. Näihin varmaan tulee jossain vaiheessa tartuttua. Sen verran hyvin Hämeen-Anttila osasi vakuuttaa tämän ensimmäisen häneltä lukemani kirjan perusteella.

Mielelläni siis tutustun hänen muuhunkin tuotantoonsa.

:)