Minä ja raha
Meidän suhde on ailahtelevainen. Toisinaan pidän sinua itsestään selvyytenä, en arvosta tarpeeksi vaan käytän julkeasti hyväksi miettimättä kovinkaan usein seurauksia. Mutta sitten taas toisinaan… Silloin kohtelen ja vaalin sinua lämmöllä sekä parhain mahdollisin keinoin. Ja olen onnellinen, että olet olemassa ja luot turvaa sillä pienimmästä pienimmälläkin panoksella, jonka pystyt juuri silloin antamaan.
Niin, tällainen on minun ja rahan välinen suhde.
* * *
Toimituksen palstalla kysyttiin yhtenä päivänä, puhutaanko teillä rahasta. Kyllä. Kyllä meillä on puhuttu ja puhutaan. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele raha-asioita parisuhteessa, vaan keskittyy rahan asemaan elämässäni ennen ja nyt. Halusin kirjoittaa aiheesta ja koin sen hyväksi selventämään, miksi olen päätynyt mukaan parhaillaan käynnissä olevaan ekopaastoon. Olen lupautunut paaston aikana vähentää kulutustani ja kirjoitan myöhemmin erikseen jutun itsestäni kuluttajana. Tässä jutussa pääpaino on siis rahassa.
Yleensä sanotaan, että rahankäyttömallit ja kulutustottumukset periytyisivät lapsuudenkodista. Se, miten leväperäisesti tai kituuttaen omat vanhemmat ovat rahan kanssa pelanneet, kulkeutuisi vaivihkaa myös meidän itse kunkin toimintatapoihin. Pitääpä sitten paikkansa tai ei, ainakin itse koen ja etenkin näen, että olen perinyt rahankäsittelytaitoni sekä isältä että äidiltä. He kummatkin osaavat pistää rahaa haisemaan, mutta ainakin äitini pystyy tarvittaessa olemaan myös pirun säästäväinen.
Kun olin pieni, en saanut säännöllisesti viikkorahaa, vaan äiti ja isä kaivoivat kuvetta aina pyydettäessä. Muistan kuitenkin, etten ollut liian usein rahan tarpeessa. Mutta satunnaisesti kuitenkin, kun täytyi saada ostettua irtokarkkeja kiskalta tai lahja kaverin synttäreille. Myöhempinä vuosina pyysin rahaa puolestaan vaatteisiin, kosmetiikkaan ja erilaisiin pieniin menoihin. Edelleenkään en koe, että rahan kulutus olisi tuolloin ollut mitenkään jokapäiväistä ja kohtuutonta. Missä ehkä eniten mentiin vikaan, oli se, etten oppinut kunnolla arvostamaan rahaa saati miettimään ja suunnittelemaan rahan käyttöäni pidemmälle ajanjaksolle. Siinä mielessä se viikko- tai kuukausiraha olisi ollut hyvä ratkaisu minulle. Nyt olin lähinnä tottunut siihen, että rahaa ilmestyi hyppysiin naps tuosta noin vain sormia napsauttamalla.
Tällaisin eväin ja kokemuksin minut oli siis varustettu, kun koitti aika muuttaa omilleen parinkympin ikäisenä ja elättää itseni omin neuvoin.
* * *
Kun aloitin elämän ensimmäisessä vuokrayksiössäni, opiskelin yliopistossa. En käynyt töissä muuten kuin joulu- sekä kesälomilla ja tienaamillani rahoilla elin sitten opintokuukausina. Sain tietysti Kelan tuet sekä vanhemmiltani hieman avustusta vuokranmaksuun. Rahaa kului asumiskustannusten lisäksi lähinnä ruokaan, puhelinlaskuihin ja baariviikonloppuihin. Minulle ei tullut tilattuja lehtiä. Kosmetiikka- ja hygieniatuotteita sekä vaatteita ostin vähän ja vain tarpeeseen. Kaikin puolin koin pärjääväni, en ehkä hyvin mutta en toisaalta kehnostikaan. Olin kuitenkin tyytyväinen elintasooni.
Muutin myöhemmin silloisen poikaystäväni kanssa opiskelija-asuntoon. Hän oli kokopäivätöissä. Minä opiskelin, nostin Kelalta tukia ja tein töitä edelleen vain loma-aikoina. Jaoimme asumis- ja ruokamenot sekä muut kustannukset ottaen huomioon tuloeromme. Edelleenkin omat menoni pysyivät kohtuullisina ja rahaa jäi jopa hieman säästöönkin. Olin tyytyväinen. Sitten meille tuli yllättäen ero, ja jouduin muuttamaan ihanasta kaksiosta opiskelijayksiöön. Kaikki aikaisemmin jaetut kustannukset muuttuivat yksistään minun maksettaviksi muiden omien menojeni lisäksi. Tästäkään huolimatta en alkanut tehdä töitä opintojen ohessa, vaan keräsin edelleen säästöjä sukan varteen kesäisin ja jouluisin. Tulin toimeen, kunhan tarpeeksi seurasin, mihin rahaa tuli kulutettua.
Samoihin aikoihin, kun muutin takaisin yksin asumaan, aloitin amk-opinnot. Vaikka en ollut vielä valmistunut yliopistostakaan. Opiskelin lomittain kummassakin paikassa ja nostin Kelalta viimeisimpiä tukikuukausia. Tämän jälkeen rahavirta sieltä suunnasta loppui kokonaan, ja minun oli mietittävä, miten siitä eteenpäin. Apu löytyi kuitenkin läheltä, sillä pääsin muuttamaan pieneen kaksioon, jossa olin osaomistajana. Asumiskustannukset pienenivät, koska maksoin pelkästään yhtiövastiketta. Hain Kelalta yleistä asumistukea ja sain sillä katettua osin asumiskustannukset kuukausittain. Niiden lisäksi aiemmin keräämäni säästöt sekä kesä- ja joulutöistä saamani rahat olivat ainoat tuloni ja varani. Elin kevyesti, ja rahan kulutukseni oli todella harkittua. Ylimääräisiin menoihin ei juuri ollut varaa, mutta onnekseni niitä ei myös tullutkaan yhtään.
Tilanne mutkistui ja tiukkeni entisestään amk-opintojeni viimeisenä vuotena. Olin päättänyt valmistua sieltä, koska yliopisto-opinnot olivat olleet liikaa jäissä eivätkä ne muutenkaan enää oikein kiinnostaneet. Amk-opinnot edellyttivät harjoittelua ja harjoittelupaikassa tehtävää lopputyötä. Tämä koko juttu kesti noin puoli vuotta ja olisi ollut osan kuukausista täysin palkatonta. Palkkaa suostuttiin maksamaan vain kesäkuukausilta, ja se oli muutenkin reilusti pienempi, johon olin aiemmissa kesätöissäni tottunut. Sain kuitenkin järjestettyä asian niin, että kesäajan palkka jaettiin tasan kaikille harjoittelukuukausille. Näin pystyin saamaan jonkinlaista jatkuvaa tuloa, sillä pelkällä Kelan asumistuella ei olisi pitkälle pötkitty, ja aiemmat säästöni olivat melkein huvenneet loppuun. Tuo aika alkukeväästä, jolloin harjoittelu alkoi, aina loppu vuoteen eli valmistumiseen saakka oli taloudellisesti erittäin vaikeaa. Laskin entistäkin tarkemmin, mitä pystyin kaupasta ostamaan kaikkien muiden pakollisten menojen jälkeen. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan jouduin ensimmäistä kertaa pitkään aikaa pyytämään vanhemmiltani rahaa. Ja he antoivat. Onneksi.
* * *
Ammattikorkeasta valmistumisen jälkeen olin puolisen vuotta työttömänä, ennen kuin löysin nykyisen työpaikkani. Sain tuolloin Kelalta työmarkkinatukea. Samoihin aikoihin olin muuttanut asumaan nykyisen mieheni luo. Osallistuin asumiskustannuksiin ja ruokamenoihin parhaaksi katsotulla tavalla, jotta minulle olisi edelleen jäänyt rahaa omiin menoihin ja pikkasen myös säästöön. Työt aloitettuani tilanne luonnollisesti muuttui, ja aloin maksaa enempi yhteisiä menoja ottaen kuitenkin huomioon tuloeromme.
Äkillisesti alkanut rahan virtaus sekoitti aluksi toimintani, koska en ollut pitkään aikaan tottunut suuriin kuukausituloihin. Ajatus ”hei, nyt mulla on niin paljon rahaa ettei enää tarvi miettiä mihin se menee” pyörikin usein päässäni ja saatoin ostaa jotain, jota olin halunnut. Aiemmin koetut, taloudellisesti rankat ajat olivat kuitenkin vielä sen verran hyvin muistissa, että osasin laittaa palkastani osan säästöön erilliselle pankkitilille. Yhtälailla sinne joutuivat myös kaikki veronpalautukseni. Kun tilille oli kertynyt riittävästi rahaa, sijoitin osan niistä, ja loput jäivät pahemman päivän varalle.
Jäädessäni puolitoista vuotta sitten äitiyslomalle näitä pahemman päivän varoja oli kertynyt sen verran mukavasti, että tunsin selviäväni rahallisesti sen ajan, jonka olisin poissa töistä. Tämä edellytti kuitenkin elintason laskemista ja rahanmenon seuraamista. Miehen kanssa sovittiin, että osallistuisin tuona aikana minimi osan verran yhteisiin kuluihin. Äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen olin pari kuukautta töissä ja palasin sitten takaisin kotiin hoitovapaalle. Roima kuukausitulojen pudotus oli tiedostettu, mutta koska säästöjä oli edelleen jäljellä, ajatus kotiin jäämisestä ei ollut missään vaiheessa hirvittänyt. Omat menot oli vaan taas jäädytettävä niin pieniksi kuin mahdollista.
Valitettavasti en ole kuitenkaan onnistunut siinä kuten toivoin.
* * *
Tällä hetkellä hoitovapaata on jäljellä reilu neljä kuukautta, jonka jälkeen palaan töihin. Nykyinen rahatilanteeni uhkaa päättyä katastrofiin, ellen tee asialle jotain. Niinpä olen viimeisen kuukauden aikana seurannut menoja ja laskenut, paljonko saan kuukaudessa kuluttaa, etteivät kaikki varat katoaisi. Pelastavana auttajana tilanteeseen tuli ekopaasto, johon ilmoittauduin mukaan kolme viikkoa sitten. Tämä tempaus on myötävaikuttanut siihen, että suhteeni rahaan on muuttunut ja kääntynyt taas vaihteeksi sille miellyttävämmälle puolelle, josta kerroin tämän kirjoituksen alussa.
Olen onnellinen, että olet olemassa ja luot turvaa sillä pienimmästä pienimmälläkin panoksella, jonka pystyt juuri silloin antamaan.
:)