Minä kuluttajana

Kirjoitin aikaisemmin suhteestani rahaan jutussa Minä ja raha, sillä olen mukana parhaillaan meneillä olevassa ekopaastossa. Rahaan liittyy olennaisesti kulutus, joka on yksi esillä olevista vaihtoehdoista paastovalinnaksi. Valitsin sen ja olen nyt siis paaston aikana lupautunut ostaa vähemmän ja sitä kauttaa vähentää rahan kulutustani. Ajattelin avata aihetta hieman laajemmin ja kertoa tässä kirjoituksessa, millainen kuluttaja olen ollut aikaisemmin ja olen tällä hetkellä. Mietin myös, millainen kuluttaja minusta tulee (toivon mukaan) tulevaisuudessa. Ekopaastoa ja tarinaa sen sujumisesta en ole tietenkään unohtanut. Se tarjoillaan myöhemmin, pika puolin.

* * *

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, millainen olen kuluttajana, oikea sana olisi ailahtelevainen. Sama sana muuten, jota käytin kuvaillessani suhdettani rahaan siinä Minä ja raha -jutussa. Olen yli kolmikymppinen ja en ole siis toistaiseksi, tai pitäisikö sanoa vieläkään, löytänyt oikeaa suhtautumistapaa kuluttamiseen ja sitä kautta myöskään rahaan. Pääperiaatteena minulla on lähes aina ollut, että kun rahaa on vähemmän, silloin pidetään kulutus tiukasti aisoissa. Näin menettelin etenkin opiskeluaikoina. Silloin pidin huolen, että rahat riittivät kuukausittain pakollisiin menoihin. Vasta sen jälkeen punnitsin, voisinko kenties hankkia jotain ylimääräistäkin. Mutta todella harvoin tuli ostettua mitään hetken mielitekoja. Halusin säästää pahemman päivän varalle. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä oli aikoja, jolloin todella jouduin ynnäämään ruokakaupassa, mitä pystyin ostamaan. Koin sen todella raivostuttavaksi. Niinpä lopulta päädyin anelemaan pitkästä aikaa vanhemmilta hieman apua, koska minulla ei juuri silloin ollut töitä. Onneksi äiti ja isä auttoivat.

Valmistuttuani ja saatuani ensimmäisen ”kunnon” työpaikan rahaongelmat tietenkin kaikkosivat. Sitä kahisevaa tuohta alkoi tipahdella tilille säännöllisesti ja riittävän paljon. Seurauksena ajatus säntillisestä rahankäyttöstä alkoi horjua. Näin kävi usein melko pian sen jälkeen, kun olin siirtynyt työelämään, ja on käynyt myöhemminkin. Kulutukseni on tuolloin uhannut karata totaalisesti lapasesta. Onneksi olen toistaiseksi kuitenkin osannut tulla jossain vaiheessa järkiini ja palata maan pinnalle sieltä koukuttavasta tavarataivaasta. Syynä mielenmuutokseen on yleensä ollut halu ja tarve laittaa säästöön osa ylimääräisistä rahoista. Säästön syy on voinut olla jokin suurempi hankinta tai pelkkä säästö pahempien päivien varalle.

Minulla on jo vuosien ajan ollut kaksi erillistä tiliä, jotta pystyisin kerryttämään säästöjä ja toisaalta myös olla käyttämättä niitä. Käyttötililleni saan palkan (nyt hoitovapaalla ollessani kotihoitotuen) sekä pojan lapsilisän, ja käytän sitä pakollisten menojen maksamiseen. Toiselle tililleni eli säästötililleni (vaikka se ei oikeastaan ole mikään pankin tarjoama säästötili), olen puolestaan siirtänyt tarpeen mukaan käyttötilin rahoja. Näistä kertyneistä säästöistä olen ehtinyt jo sijoittanut osan. Loput ovat jääneet hätävaraksi, jota olen nyt joutunut käyttämään hoitovapaalla ollessani. Tämän hätävaran liiallinen hupeneminen johti muuten siihen, miksi olen mukana ekopaastossa.

* * *

Mihin minä sitten kulutan ja käytän rahaa? Tietysti niihin pakollisiin menoihin. Asumiskustannuksiin, ruokaan, puhelinlaskuihin, pojan tarvitsemiin tarpeellisiin juttuihin, junan ja bussin kausilippuihin työmatkoja varten, auton katsastus- ja huoltomaksuihin sekä bensaan. Asumiskustannukset kattaa vesi-, sähkö- ja jätemaksut sekä ”vuokran”. Tämä vuokra lainausmerkeissä tarkoittaa summaa, jonka maksan kuukausittain miehelle asumisesta meidän talossa. Tämä järjestely on tehty, koska taloa koskeva laina on yksistään hänen nimissään. Noista muista asumiskuluista maksamme kumpikin osamme ottaen huomioon tuloerot. Nyt kun olen ollut hoitovapaalla, maksan kuukausittain miehen tilille tosi mini mini summan, joka kattaa oman osuuteni kaikista mahdollisista asumiskustannuksista. Luonnollisesti töihin paluun jälkeen osuuteni kustannuksista nousee jälleen. Samalla pakollisten menojen listaan kirjataan myös uusi menoerä, pojan päivähoitomaksut. Nekin on tarkoitus puolittaa ottaen edelleen huomioon meidän tuloerot.

Muut menot, joita en luetellut äsken pakollisiksi menoiksi, ovat luonnollisesti muita ja joissain tapauksissa myös ylimääräisiä menoja. Kauneus- ja hygieniatuotteet, lääkkeet, nettimaksut, vakuutukset, pari lehtitilausta, vaatteet, kengät, cd- ja bluray-levyt, sisustusjutut ja -tavarat… siinä joitain nyt mainitakseni. Varsinkin nyt ekopaaston aikana, mutta myös jo aiempina kuukausina, olen erityisesti kiinnittänyt huomiota näihin muihin kuluihin. Vasrinkaan vaatteita ja kenkiä en ole ostanut tänä vuonna ollenkaan, kun olen huomannut, etten juuri mitään tarvitse. Niin paitsi, että ne Marimekon mekot houkuttelivat eilen kyllä sen verran, että ajattelin lähes taukoamatta todella tarvitsevani semmoisen. Hmmm…takaisin asiaan. Meikit sun muut samaan kategoriaan kuuluvat jutut ovat myös saaneet jäädä rauhaan nettikauppojen hyllyille. Eikä kotiakaan ole liiemmälti tarvinnut uudestaan sisustaa. Poikkeuksena kuitenkin…kröhöm…ne yhdet verhot ja tarve ommella uusi pöytäliina.

No mutta hei hei hei, eihän tästä tahdo tulla nyt mitään. Ensin kerron pyrkineeni vähentämään ylimääräisiä menoja, mutta sitten jo seuraavassa lauseessa haikailen ihanien asioiden perään.

Pakko ryhdistäytyä. Jatketaan sitten. :)

* * *

Miksi ihmiset ylipäätään kuluttavat nykymaailmassa aivan liikaa? Mikä ajaa heidät siihen? Ja ennen kaikkea, mikä ajaa minut siihen aina silloin tällöin? Silloin, kun aivot menettävät harkinta- ja kontrollikykynsä mielivaltaisten halujen jyrätessä päälle? No, melko vaikea sitä on omalta osaltani selittää. Mutta…

1. Ehkä se on ollut silkkaa ajanvietettä – Pitää varmasti paikkansa.
2. Ehkä tyytymättömyyttä senhetkiseen elämään – Kyllä, tiedän hakevani lohtua esimerkiksi surffailemalla nettikaupoissa.
3. Mahdollisesti onnellisuuden tavoittelua – Ostamisesta tulee kyllä hyvä fiilis. Mutta tosin vain hetkeksi, olen huomannut.
4. Tai kenties kyse on ollut materian hankkimisesta kuvitellulle minä-kuvalle. Vaikka todellisuudessa se ei olisi tarvinnut ja kaivannut yhtään niistä asioista ja tavaroista, jotka oli hetken huumassa ostettu.

Olen tiedostanut, että joskus on tullut hankittua etenkin vaatteita ja kenkiä, joiden olen ajatellut sopivan itselleni sen verran erinomaisesti, että käyttäisin niitä vaikka loppuelämäni. Jossain kohdin olen kuitenkin mennyt harhaan tällaisten ajatusteni kanssa, sillä liian suuri osa näistä täydellisistä vaatteista ja kengistä ovat ennemmin tai myöhemmin päätyneet kierrätykseen. Niin… mitä ihmettä olen mahtanut oikein kuvitella silloin ennen niiden ostamista? Ilmeisesti olen hetken mielijohteesta kuvitellut itseni jotenkin toisenlaiseksi, normaali minästä hieman poikkeavaksi, joka kyllä käyttäisi kaikkia niitä hankittuja vaatteita ja kenkiä. Tai ainakin opettelisi käyttämään niitä.

Mutta. Itseään ei voi loputtomiin harhauttaa. Ja silloin valitettavasti joutuu käymään heittämässä yhden, ellei parikin kassillista virheostoksia kierrätyslaatikkoon.

Täydellisiä hutiostoksia en ole mielestäni juurikaan tehnyt. Järkeeni ei käy, että ostaisin jotain ja luopuisin siitä jonkin ajan päästä ilman, että olisin sitä kertaakaan käyttänyt. Tämä on kuin vetäisi rahaa vessasta alas. Toisaalta kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa hutiostoksia on tullut siinä mielessä, ettei tuote ole sopinut itselleni. Tällä hetkellä käytänkin jatkuvasti samoja hyväksi kokemiani tuotteita. Tosin vuorottelen niitä, ettei ihan yhdellä ja samalla repertuaarilla tarvitse mennä päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Vaatteiden ja kenkien osalta olen ajan mittaan alkanut kiinnittää enempi huomiota niiden laatuun, virheistä ja erehdyksistä oppineena. Nykyään syynään tosi tarkkaan materiaalit tuotelappusista ja jätän itselle kelvottomista materiaaleista valmistetut tuotteet suosiolla ostamatta. Myös tällä tavalla olen saanut parin viimeisen vuoden aikana vähennettyä turhia vaate- ja kenkähankintoja. Nykyään pyrin toimimaan siten, että ostan uuden vaatteen tai kenkäparin vain, jos todella tarvitsen ja tiedän käyttäväni sitä. Ja jos ne materiaalit niissä ovat kohdillaan.

Kirpputori. Minusta on viimeisten vuosien aikana kehkeytynyt kirppisintoilija ja olen tehnyt yllättävän monia hyviä löytöjä niissä. Niin vaatteiden ja kenkien kuin myös tavaroiden osalta. Ainahan kun ei tarvitse ostaa uutta. Vuokrasin helmikuussa pöydän yhdeltä kirpputorilta kuukaudeksi. Tarkoituksena oli tienata rahaa sekä päästä eroon ylimääräisistä tavaroista. Tavoite toteutui sen verran hyvin, että vuokraan pöydän takuulla toistekin. Hyvänä vinkkinä sanoisin: myyntiin vain hyväkuntoista tavaraa ja hinnat riittävän alas. Mieti, millä hinnalla itse olisit valmis ostamaan samaisen esineen, vaatteen tai kenkäparin. Silloin myös joku toinen melko varmasti ostaa sen.

* * *

Kun ekopaasto alkoi kuukausi sitten, siihen oli silloin (ja on tietysti edelleenkin) huutava tarve. Rahani olivat nimittäin huimaa vauhtia katoamassa säästötililtäni. Koska olen hoitovapaalla, en pääse nauttimaan huimista kuukausituloista, pelkästään kotihoitotuen perusosasta eli hoitorahasta. Kuntalisää meillä ei makseta, ja miehenkin tulot ovat sen verran korkeat, ettei tarvinnut vaivautua hakemaan tukeen kuuluvaa hoitolisää. Eli kuukauden viimeisenä arkipäivänä käyttötililleni on napsahtanut viime syksystä lähtien reilut 270 euroa veronpidätyksen jälkeen. Ei ole siis paljoa hurraamista. Toki tiesin ja olin varautunut tulojen roimaan laskuun jäädessäni kotiin hoitamaan lasta. Nämä ovatkin näitä arvovalintoja, joita on hyvä joskus tehdä. Raha kun ei aina ole se prioriteetti numero yksi. Toisaalta pienemmät kuukausitulot ovat kohdallani vain väliaikaisia, sillä työpaikka ja töihinpaluu odottavat minua satavarmuudella kesän jälkeen. Tätäkin seikkaa olen aina välistä joutunut muistuttamaan itselleni, kun on henkisesti alkanut tuntua raskaalta. Kun rahoja sekä menoja on joutunut miettimään, laskemaan ja kirjaamaan ylös. Kun tiedostaa, että töihinpaluun jälkeen ei tarvitse enää olla niin hirveän tarkka rahojen suhteen, jaksaa taivaltaa näitä tiukennettuja kuukausia läpi.

Mutta, pitäisi varmaan laittaa iso MUTTA, ei se suinkaan tarkoita, että kesän jälkeen työt aloitettuani saisin taas laittaa ranttaliksi ja ruveta tuhlaamaan päättömästi. Ei. En ole ajatellutkaan, että tilanne kääntyisi holtittomaksi sekamelskaksi palkkarahojen kuumottaessa kutsuvasti käyttötililläni. Tarkoituksena on pyrkiä elää säästeliäästi, sillä haluan jälleen alkaa laittaa rahaa sivuun toiselle tililleni. Jotta on sitten taas ylimääräistä käyttövaraa, kun elämäntilanne on jossain vaiheessa sellainen, että palkkatulot ovat syystä tai toisesta jäädytetty. Liian ankara en kuitenkaan aio olla. Jos mieli tekee hankkia jotain, senkus vaan. Kunhan se on erittäin perusteltua, miksi tarvitsen juuri sen vaatteen tai esineen tai minkä nyt vaan. Ja että se kestää ja sitä tulee käytettyä. Hyvä sääntö voisi olla myös se, että jos jotain uutta päädyn hankkimaan, minun on sitä ennen luovuttava jostain muusta jo omistamastani jutusta.

Joo hei, pitääkin ottaa tuo käyttöön. Heti samantien. Varmasti hillitsee tehokkaasti haaveita ja mielitekoja, etenkin niitä turhia sellaisia.

Vaikka viimeisen puolen vuoden, ja varsinkin parin viimeisen kuukauden aikana on ollut taloudellisesti haastavaa, olen löytänyt ajasta myös jotain positiivista. On ollut ilo ja mukava huomata, että tulen vähemmälläkin toimeen. Näköjään minun osaltani tuon oivaltamiseen vaadittiin äidiksi tuleminen ja äitiys sekä kotiin jääminen hetkeksi työelämästä. Mutta toisaalta, pikkasen enemmän kyllä tarvisin niitä kuukausituloja, ennen kuin voin todella rehellisesti sanoa, että vähemmälläkin tulen toimeen. Pelkästään tuo reilu 270 euroa kotihoitotukea, plus lapsillisä lähes 105 euroa, per kuukausi on kyllä aivan liian vähän.

Onneksi on kuitenkin ollut niitä säästöjä tasapainottamassa tilannetta. Ja onneksi on ollut ekopaasto, niin ei uhkaa kaikki viimeisetkin jälkellä olevat rahat kadota taivaan tuuliin.

:)