Mitä kuuntelin mä silloin ja jälleen nyt? Osa 1

Rupesin muutama päivä sitten etsimään YouTubesta erästä kappaletta, jota tykkäsin kuunnella noin pari vuotta sitten. Oikeastaan kuuntelu rajoittui ainoastaan niihin hetkiin, kun kyseisen biisin onnistui bongaamaan radiosta. Mutta kun tuo hetki tuli, se sai mielen ja olon hyväksi. Radiosta väännettiin siinä vaiheessa volyyminappulaa kovemmalle, eikä sillä ollut yhtään väliä, satuinko silloin olemaan kotona, töissä tai autossa.

Tämä kyseinen kappale oli Into the Wild ja sen esittäjänä LP.

//www.youtube.com/embed/NRtWInxI1pg?rel=0″ frameborder=”0″ height=”315″ width=”560″>

Luonnollisista syistä tämän kappaleen kuuleminen pitkästä aikaa nosti tietyt muistot esiin. Olin raskaana tuohon aikaan, kun biisi kuului suosimani radiokanavan soittolistoille. Listoilla se näytti pysyvän vielä silloinkin, kun raskaus oli päätynyt ennenaikaisesti synnytyksen käynnistykseen ja pojan syntymään. Muistan niin hyvin, kuinka kappaleen kuuleminen sai yhtäkkiä lähinnä itkun silmiin. Jos se vaan sattui soimaan sopivasti ajaessani sairaalaan pojan luo tai sieltä takaisin. Ja aiemmin kun sitä oli ollut niin ihana kuunnella.

Muistellessani Into the Wild’ia mieleen nousi myös toinen kappale, jolla oli sama kohtalo. Pojan melskatessa vielä mahassa tämä kyseinen biisi oli niin suosikki että. Sitä oikein odottamalla odotti radiosta. Mutta sitten siitäkin tuli raskauden jälkeen joksikin aikaa pelkkä itkupillityskipale.

Tämä biisi kulkee nimellä Don’t You Worry Child, esittäjänä Swedish House Mafia.

Ajan kuluessa mielentilasta katosi herkkyys ja alakulo, ja vähitellen pystyin kuuntelemaan näitä kahta biisiä taas iloisemmin mielin. Melko pian tämän jälkeen radiossa alkoi soida myös aivan uusi kappale, josta tuli samanlailla suosikki ja jota odotin aina innolla. Voisi sanoa jopa, että kyseessä oli jonkinlainen äitiyslomapäivien piristysruiske.

Kyseessä on Solangen kappale Losing You.