Nuorten äitien matkassa

Tulin maininneeksi jokin aika sitten, etten ole innostunut tällä hetkellä seuraamaan juuri mitään meneillään olevista tosi-tv-ohjelmista tai muista vastaavista kilpailuista. En ole (siis vieläkään) hatkahtanut Vain elämää-sarjaan enkä seuraa esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa.

Mutta jotain olen kuitenkin alkanut katsoa. Nimittäin Teiniäidit-sarjaa.

Ohjelma on entuudestaan tuttu, olen katsonut siitä molemmat aikaisemmat tuotantokaudet. Edellisten kausien jaksoissa seurattiin osittain samojen teiniäitien elämää iloineen, suruineen ja ongelmineen. Nyt tässä uusimmassa, kolmannessa kaudessa on kuitenkin täysin uudet kasvot mukana. Kiva positiivinen yllätys onmyös, että joukkoon mahtuu tällä kertaa äitien lisäksi yksi teini-isäkin.

(kuva täältä)

Olen seurannut sarjan uusia jaksoja todella hitaalla aikataululla jälkikäteen netissä. Tähän mennessä olen nimittäin kirinyt huikeaan kolmeen katsottuun jaksoon. Jaksoja katsellessani olen huomannut, miten nuoruus (?) saattaa vaikuttaa asioihin täysin eri tavalla, kuin mitä näin hieman vanhempana saattaa samoista seikoista ajatella. Sarjan äidit eivät liiemmälti stressaa, ei myöskään se isä (tai ainakaan stressaaminen ei näy ohjelmissa). Tässä suhteessa minulla, yli kymmenen vuotta vanhempana äitinä, voisi olla hieman opittavaa. Teiniäidit näyttävät osaavan myös järjestää sekä sovittaa opiskelunsa/työnsä tehokkaasti lastenhoidon ohella ja tietysti lapsiaan ajatellen. He eivät ole jääneet niin sanotusti laakereille makaamaan, vaikka lapsi onkin (yllättäen) ilmestynyt arjen kuvioihin mukaan.

Raskaus ja lapsen syntymä on oletetusti muuttanut kokonaan elämän suunnan kaikilla sarjan henkilöillä. Elämä on kääntynyt paremmaksi vanhemmuuden seurauksena erityisesti kahdella äidillä, joilla on ollut takanaan rankka lapsuus ja nuoruus. Vastuu omasta lapsesta on saanut heidät miettimään omia tekemisiään ja muuttamaan tapojaan. Jos ja kun tällaisia arvovalintoja pystyy tekemään ja jotka ovat vielä oman lapsen hyväksi, se on osoitus näiden nuorten äitien kypsyydestä todella tulla äideiksi.

* * *

Lapsen saanti nuorella iällä, etenkin alaikäisenä, saattaa usein aiheuttaa lähipiirissä ihmetystä ja nostaa esiin jyrkkiäkin mielipiteitä asiaa vastaan. Toisaalta moni suhtautuu siihen vähintäänkin neutraalisti, ellei jopa positiivisesti, mutta silti taustalla on saattanut olla mahdollinen raskausuutisten aiheuttama alkujärkytys ja siitä tokeneminen.

Lapsen saaminen teini-iässä tuo esiin mielipiteitä ja aiheuttaa keskustelua yhtälailla myös lähipiirin ulkopuolella. Koska minulla ei ole ollut aikaa (eikä seuraava juttu muutenkaan kuulu tapoihini), en ole sen tarkemmin seurannut, mitä sosiaalisessa mediassa tai eri keskustelupalstoilla puhutaan tämänkertaisen Teiniäidit-kauden äideistä, heidän elämästään, valinnoistaan ja kasvatustavoistaan. Enpä juurikaan ihmettelisi, jos monella sarjaa katsovalla on ollut tarve avata sanainen arkkunsa ja päästä kommentoimaan aiheesta – tai sen vierestä. Elämänsä ja arvomaailmansa tuominen julkisuuteen sisältää aina omat riskinsä, jotka on oltava valmis kohtaamaan. Varsinkin, kun katselijoiden keskuudessa esiintyy aina väistämättä arvostelijoita, haukkujia, pätijöitä. On todella hienoa, että sarjan uudet päähenkilöt ovat olleet rohkeita ja lähteneet ohjelmaan mukaan.

Ja kaiken lisäksi he ovat jollain tapaa ihania ja maanläheisiä ihmisiä. Heillä on myös aivan ihastuttavan näköisiä ja oloisia lapsia. Ei siis ihme, että minä – vanhempi ja ajoittain herkkis äiti – en ole toistaiseksi katsonut yhtäkään jaksoa ilman, että tippa olisi noussut silmäkulmaan.

Tai sitten olen vain lii-an herkkä (mikä on erittäin tunnettua).

Tai sitten syy on hormoneissa. Tai vauvakuumeessa. Tai liian lyhyissä yöunissa.

* * *

Oli miten oli, sarja saa jatkua samaan malliin. Kyllä tähän maailmaan itkua mahtuu, ilon lisäksi.

Ainakin sitä onnesta johtuvaa itkua.

:)