Ei vuottakaan ilman Anne Taintor’ia: maaliskuu 2015

Hiljaista on ollut. Ja hiljaiseksi on myös vetänyt.

Kärsin tällä hetkellä joko lievästä influenssasta, siitepölyallergiasta tai katupölyn aiheuttamista oireista. Kurkkua pistelee, aristaa ja kutittaa. Välillä yskittää. Ääni uhkaa lähteä kokonaan. Lihaksia särkee aina aamuisin ja iltaisin. On ollut pientä lämpöä. En ole täysin kipeenä ja vuoteen vankina, mutta energiaa ei toisaalta riitä kaikkeen, mitä pitäisi ja haluaisi tehdä.

Voi uupumus sentään.

En jaksa uskoa, että tämä olisi sittenkään enää influenssaa. Pakko olla jonkin sortin allergiaoireilua. Leppä ja pähkinäpensas kuulemma kukkivat meidän alueella. Toisaalta myös ilmassa leijuu jatkuvasti silmin nähden epämääräistä hiekkapölyä. Tiedä sitten, mikä näistä on syyllinen olotilaani – yksistään tai yhdessä. Minulla ei ole todettu mitään siitepölyallergiaa. Tosin en ole koskaan jaksanut vaivautua testeihin, jotka voisivat antaa selvän vastauksen eikä tarvitsisi arvuutella, olenko herkistynyt allergeeneille vai en.

Muistan edellisvuosilta kärsineeni keväisin samanlaisista oireista kuin nyt. Aina samoihin aikoihin, kun ilmassa on ollut lepän siitepölyä tai talven jäljiltä jääneen hiekoitushiekan pölyä. Heti kun hiekat on saatu poistettua ja lepät ovat lopettaneet kukintansa, oireet ovat kaikonneet, ja elinvoima on palautunut jälleen normaaliksi.

Uskallan olettaa, että näin käy tänäkin vuonna. Mutta vielä on ilmeisesti kärvisteltävä muutama viikko.

* * *

Maaliskuu alkoi jo vajaa kolmisen viikkoa sitten, eli tämä seuraava tulee hieman myöhässä. Kuukausittain esittelemäni kalenterin sivu näyttää nyt tällaiselta:

IMG_5159_paint.jpg

Siinäpä muuten neuvo, jota pitäisi aina noudattaa, mutta joka saattaa välillä unohtua helposti. Ei auta, vaikka kuinka harjoittelisi ja yrtittäisi pitää tuon neuvon mielessä. Jossain vaiheessa kuitenkin ote lipsuu. Itselleni on käynyt näin. Monesti.

Mokailu ja kärkkäät sanat on aina korjattavissa – pahoittelulla ja anteeksipyynnöllä. Tämä riippu toki tilanteesta ja mitä on tullut äkkipäissään lauottua. Joka kerta, kun on sanonut pahasti tai ohi suun, sitä lupaa parantaa tapansa vastaisuudessa. Se ei ole kuitenkaan niin helppoa. Olen huomannut sen. Lukuisia kertoja.

Tosin en jaksa nyt muistaa, koska olisin viimeksi ollut liian impulsiivinen puheissani. Parannusta on siis tapahtunut – ehkä.

🙂

 

suhteet oma-elama terveys sisustus

Musiikista ja suvaitsevaisuudesta

Viime lauantai-iltana mielenkiintoisin kysymys taisi olla:

Satin Circus vai Pertti Kurikan Nimipäivät?

Kuten jo tiedetään, vastaus oli lopulta jälkimmäinen. PKN.

Pertti Kurikan Nimipäivät edustaa Suomea tämän kevään euroviisuissa.

(kuva täältä)

He voittivat UMK 2015 finaalin ja lähtevät edustamaan Suomea keväällä Euroviisuihin Itävallan Wieniin.

Suuri osa suomalaisista – eli toisin sanoen innokkaimmat UMK:n katselijat ja aktiivisimmat puhelin- sekä tekstiviestiäänestäjät – halusivat asian menevän näin. Heidän, jotka eivät finaalia seuranneet tai jättivät käyttämättä vaikutusvaltaansa viisuedustajan valinnassa, oli pelkkä tyytyminen tehtyyn valintaan. Miellytti se tai ei. Ja koska äänestyksen keskipisteenä oli musiikki, joka voidaan luokitella makukysymykseksi, oli enemmän kuin arvattavissa, että finaalin lopputulos ei voinut mitenkään miellyttää kaikkia.

Mutta. On syytä muistaa, että Euroviisuehdokkaan valinnassa äänestettiin tällä kertaa musiikin lisäksi myös suvaitsevaisuudesta. Jälkikäteen viime päivien aikana on tosin oltu vankasti sitä mieltä, että äänestäjistä vahvasti henkinyt suvaitevaisuus jyräsi liikaa musiikilliset aspektit, ja suomalaiset onnistuivat jälleen lähettämään Euroviisuihin kappaleen, jota muut eurooppalaiset eivät välttämättä ymmärrä. Eikä ole löytynyt vain yhtä tai kahta, vaan selvästi useampi mielensä pahoittanut tai närkästynyt maamme kansalainen, joka on jo ehtinyt todeta netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa häpeävänsä olla (jälleen kerran) suomalainen.

Itse en kuulu suoranaisesti Pertti Kurikan Nimipäivien voittokappaleen Aina mun pitää tykkääjiin, mutta en myöskään sano sen olevan kauheaa kuraa. Se on punkia ja huutamista. Musiikkityyli muiden joukossa, joka ei suoranaisesti hivele korviani, mutta jota en toisaalta näe mahdottomana edustuskappaleena Euroviisuissa. Se, että PKN on valittu mukaan kilpailuun, on huippu hieno juttu. Se on osoitus siitä, että meillä Suomessa osataan olla suvaitsevaisia ja antaa kaikkien yrittää – antaa kaikille mahdollisuus menestymiseen. Jos joku kirjoittaa häpeävänsä olla suomalainen sen vuoksi, että maatamme edustaa joukko vähemmistöön kuuluvia erityisihmisiä mörisevällä huutoesityksellään (eivätkä esimerkiksi nuoret, trendikäät satiinisirkusmiehet tai oopperalavalta diskon tanssilattialle eksynyt iloinen, hekotteleva sopraano), kirjoittaja kyllä osoittaa samalla häpeävänsä ja katsovan pahalla suomalaisten avointa, suvaitsevaista sekä ihmisoikeuslähtöistä ajattelutapaa ja käyttäytymistä. Jos oikeasti haluaa hävetä olla suomalainen, kyseinen kommentti kannattaa nostaa ennemmin esiin vaikkapa keskustelussa, miksi Suomelta on kestänyt vuosia saada ratifioiduksi YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimus. (Sopimus on tosin tänään eduskunnan käsittelyssä – sattumaa tai ei, mutta kuitenkin sopivasti muutama päivä Pertti Kurikan Nimipäivien kilpailuvoiton jälkeen.)

Ylipäätänsä on ihmeellistä, kuinka Suomessa yhä osataan tilaisuuden tullen vetää häpeäkortti esiin ja alitajuisesti pelätään, mitä muut maat meistä ajattelevat, kun menimme tekemään näin tai sanomaan noin. Häpeämiseen ei ole tarvetta, jos pystyy seisomaan tekojensa ja sanojensa takana sekä perustelemaan ne tyhjentävästi. Ja se, mitä muut ajattelevat meidän kunkin teoista, vastaa harvoin niitä kuvitelmia, joita oma pääkoppa on mahdollisesti kehittänyt. Tällaiset ennakkoarvailut toisten ihmisten suhtautumisesta asiaan kuin asiaan ovat turhia, koska yksikään ihminen ei pysty tietämään sana tarkasti muiden ajatuksia. On siis ajantuhlausta alkaa miettiä etukäteen, mitä muut maat ja niiden kansalaiset miettivät, kun meiltä lähetään Euroviisuihin kehitysvammaisten muodostama bändi, jollaista ei ole kilpailuissa ennen nähty ja joiden musiikki on täysin jotain uutta, viisuissa aikaisemmin kuulematonta. Ennakkoluulot sekä -veikkaukset Pertti Kurikan Nimipäivien vastaanotosta ja menestyksestä Wienin kisoissa on syytä heittää tässä vaiheessa romukoppaan. Mieluummin kannattaa odottaa toukokuuhun ja katsoa, minkälainen lopputulos meitä suomalaisia silloin kohtaa.

Oli lopputulos mikä tahansa, yhdessä asiassa me olemme jo voittajia ja edelläkävijöitä: me uskalsimme ja päätimme valita vaihteeksi jotain täysin erilaista Euroviisuihin. Jotain, jolla erottua ja jäädä ihmisten mieliin. Ja ennen kaikkea jotain, joka kuvastaa suvaitsevaisuutta, ihmisoikeuksia, arvostusta ja ennakkoluulottomuutta. Meidän ei tarvitse eikä pidäkään yrittää miellyttää kaikkia. Jos joku ei tykkää meidän esityksestä, se ei ole meidän ongelmamme, ja asia kannattaa sivuuttaa sen kummempia miettimättä. Itse ainakin arvostan sitä, että joku haluaa ja rohkenee erottua massasta sekä tusinatavarasta. Suomalaisilla tuntuu vuodesta toiseen olevan joku ihmeen tarve saada mukaan Euroviisuihin perusturvallinen musiikkikappale ja esittäjä, jotka eivät ennakko-odotuksista huolimatta sijoitu hyvin, vaikka ulkoisten tekijöiden piti olla kunnossa ja suosiota olisi odotettu saavan edes jossain määrin. On hyvä uskaltaa poiketa tutusta ja turvallisesta välillä, repäistä ja tehdä toisin.

Paljon hehkutettu Satin Circus olisi voittaessaan ollut juuri edellä mainitsemani liian varma valinta, joka kuitenkin olisi saattanut hukkua massaan esitysten kavalkaadissa. Lisäksi yhtye olisi ollut – ainakin minun mielestä – selvä jatkumo Suomen edellisvuoden esiintyjälle, Softenginelle, mikä olisi ollut liian tylsä vaihtoehto. Näin ollen tilalle oli parempi valita joku muu esiintyjä ja kappale. Tällä kertaa se sattui sitten olemaan Pertti Kurikan Nimipäivät. Suomen kansan tahdosta.

* * *

Mainitsin jo aikaisemmin, että en fanita aivan täysillä Suomen tulevaa edustuskappaletta tämän vuoden Euroviisuissa. Toisaalta en tiedä UMK-finaalin nähtyäni, kenen toisen olisin kelpuuttanut PKN:n tilalle. Rohkenen paljastaa, että Shava-yhtyeen Bollywood-henkinen Ostarilla-rällätys vetosi (ja jäi soimaan korvamadoksi) heti ensi näkemältä, ja porukan olisi voinut hyvinkin ajatella esiintyvän Wienissä saakka. Myös Opera Skalan mahtipontinen ja erilainen esitys Heart of Light vetosi ja jäi mieleen alkukarsinnoista, mutta jostain syystä finaalissa en enää lämmennyt sille yhtä paljon. Samaa voi sanoa yhtyeestä Satin Circus, vaikka yhtyeen esitys Crossroads olikin finaalissa huomattavasti parempi kuin alkukarsinnoissa. Heitä rasitti osaltaan tosiaan vielä se seikka, kuten edellä jo mainitsin, että he muistuttivat liikaa viimevuotista Euroviisuedustajaa, Softengineä. 

Jos pitää sanoa vielä jotain muista UMK 2015 -finalisteista, saamelaistaustainen Solju lupasi hyvää, esitys toimi ihan ok, mutta kappale Hold Your Colours oli kaikesta huolimatta jotenkin vaisu, vaikkakin joikaaminen toi siihen aavistuksen särmää. Jouni Aslakilla oli hieno tyyli, mukava lauluääni, Lions and Lambs -kappaleessa oli mieleen jäävä kertosäe, mutta muuten… en oikein tiedä. Äänimaailmaltaan kaukaisesti Freddie Mercury’ä muistuttanut Angelo De Nile ja hänen esityksensä All for Victory ei iskenyt mitenkään, vaikka hänen apunaan oli joukko miekkoja kohotelleita gladiaattoreita ja pidän Queen’in tapaisesta musiikista. Espanjaksi laulanut Norlan El Misionarion kappale No Voy Lloral Por Ti oli mukavaa kuunneltavaa, ja olisin odottanut hänen saavan enemmän kannatusta ja pisteitä. Ja Järjestyshäiriö – se oli kyllä sen verran paha häiriö koko loppukilpailussa, että päädyin hetkeksi katsomaan tv:stä samaan aikaan tullutta Ruotsin Melodifestivalenia. Sori vaan, bändin jäsenet. Kappale Särkyneiden sydänten kulmilla ei oikein napannut.

Kun kerta jo tuli mainittua Softengine, täytyy kertoa, että heidän vierailunsa ja esiintymisensä UMK:n finaalissa oli eittämättä illan parasta antia. Tykästyin yhtyeeseen jo vuosi sitten Euroviisuhulinoiden seurauksena, mutta sitten he pyyhkiytyivät pois mielestäni yhtä nopeasti kuin olivat sinne ilmestyneetkin. Kunnes sitten satuin näkemään heidät jälleen telkkarissa viime viikonloppuna, pitkän tauon jälkeen.

Minä vaan istuin ja katselin ja kuuntelin. Mykistyin ja unohdin kaiken muun sillä hetkellä. Musiikki ja live-esitys veivät niin pahasti mennessään.

13-1-2682382.png

(kuva täältä)

UMK-finaalin jälkeen palasin yhä uudestaan ja uudestaan heidän esitykseensä (katsottavissa Yle Areenasta).

Miksei jotain tuollaista nähty heiltä jo viime vuoden Euroviisuissa? Aivan varmasti todella moni muukin olisi tykännyt näkemästään, ja Softengine olisi menestynyt vieläkin paremmin.

Onneksi löysin yhtyeen uudestaan. Kiitos UMK 2015!

* * *

Ja ennen kuin lopetan, terveisiä vielä tietenkin Pertti Kurikan Nimipäiville:

Onnea matkaan ja menestystä tulevaan!

🙂

kulttuuri musiikki uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan