Olen ilmeisesti tehnyt jotain (vanhingossa) oikein tai sitten minulle on vain käynyt todella hyvä tuuri. Meidän kaksi pientä joulukaktusta nimittäin kukkii.

Nämä molemat, vielä pienikokoiset kaktukset ovat paikallisesta ruokakaupasta tehtyjä löytöjä, jotka haalin mukaan kärryihin viime joulun alla. Tuolloin ne eivät kukkineet kovinkaan menestyksekkäästi, vaikka niihin oli kehittynyt valmiiksi runsaasti nuppuja. Tiedä sitten, missä oikein meni pieleen: kastelussa (annoinko liian vähän vai paljon vettä), riittämättömässä lannoituksessa (pyrin pitämään lannoituksen niin vähänä kuin mahdollista) vai liian kylmässä kasvupaikassa (kaktuksethan viihtyvät paremmin huoneenlämpöä matalammassa olosuhteissa, joten pidin meidän yksilöitä viileällä verannalla).

Niin no, se on aina vähän arpapeliä, kun allekirjoittanut hoitaa kukkia ja kasveja. Epäonnistumiset – pienet ja suuret – ovat siis tuttuja juttuja, mutta pyrin ottamaan niistä opiksi.

Kaktuskaverusten oltua koko viime talven ja kevään sisällä, vaihdellen verannan ja keittiön ikkunalla, päätin siirtää ne kesäksi meidän pihalle. Tiesin kaktuksien tykkäävän siitä ja olin vuosia aikaisemmin saanut erään edesmenneen kaktukseni kukkimaan pitämällä sitä koko kesän parvekkeella. Tämä nykyinen kaksikko pääsi aluksi talon vierustalle suojaisaan ja puolivarjoiseen paikkaan. Kastelin ja lannoittelin niitä sitä mukaa, kun muistin. Myöhemmin loppukesän puolella siirsin ne uuteen varjoisaan paikkaan hortensioiden alle. Kastelu ja lannoitus olivat edelleen aika lailla retuperällä; onneksi vesisateet hoitivat osaltaan vedensaannista.

Kaktusten kohtalo kärjistyi lopulta siihen pisteeseen, että onnistuin totaalisesti unohtamaan ne sinne hortensioiden suojaan. Tuolloin elettiin syyskuuta, ja onneksi yölämpötilat olivat pysytelleet pois liian alhaisista lukemista. Mutta jotain tämä tahaton heitteille jättö oli saanut aikaan: kun lopulta älysin hakea kaktukset ulkoa takaisin sisälle, huomasin niihin kehittyneen pieniä, pyöreähköjä nuppuja. Ei tosin suunnattomia määriä, mutta mukavasti kuitenkin.

Kaikesta huolimattomuudesta riippumatta tekoni oli siis kuitenkin palkittu. Kaktukset saattaisivat alkaa kukkia, jos vaan hoitaisin niitä siitä eteenpäin kunnolla.

Tällä hetkellä suurin osa nupuista on auennut, ja kumpikin kaktuksista kukkii kauniisti. Vahinko vain, että tämä kauneus piileskelee kellarikerroksessa pyykinpesuhuoneessa. Siellä on sopivan valoisaa ja viileää, mikä tekee vain hyvää kasveille ja toivon mukaan pidentää niiden kukinta-aikaa.

Ja mitä tulee hoitorutiineihin, niin olen parantanut tapani. Nyt muistan käydä vähän useammin kastelemassa kaktusparivaljakkoa ja antamassa ravinneliuosta. Ja ensi kesäksi ajattelin niille taas uutta heitteelle jättöä pihalle – tietenkin.

Oli jälleen kerran hyvä huomata, että saavuttaakseen (melkein) täydellisyyden ei aina tarvitse toimia täydellisesti. Hutiloiden ja tekemällä vähän sinne päin, silläkin tavalla voi saada kivoja ja odottamattomia yllätyksiä aikaan.

🙂