Aivan pihalla

On se jännä, miten lyhyessä ajassa ehtii tapahtua paljon asioita. Tai sitten olen vaan kävellyt hajamielisyysharso silmilläni viimeiset päivät. No, kieltämättä mielessä on pyörinyt yhtä sun toista. Joten en yhtään ihmettele, että luonto pääsee yllättämään. Meidän kotipihalla.

Kevätsää on ollut mitä ihanin ja parhain jo pääsiäisestä lähtien. Tänään on ainakin vielä päässyt nauttimaan siitä. Otin pitkästä aikaa kameran mukaan pihalle ja kuvasin, mitä puutarhaan kuuluu tällä hetkellä.

IMG_4016_paint.jpg

IMG_4015_paint.jpg

Tulppaanit ovat kasvaneet hurjasti. Yksikään niistä ei tosin ole vielä puhjennut kukkaan. Naapurin pihassa ne kukkivat jo. Samoin parilla muulla pihalla, joiden ohi satuimme tänään kävelemään rattailu- ja leikkipuistolenkillä.

IMG_4020_paint.jpg

Myös pionit ovat ottaneet kunnon alkuspurtin kasvulleen. Innolla jo odotan niitä kauniita kukkia, joita se tulee tarjoamaan jonkin ajan kuluttua.

IMG_4011_paint.jpg

Sipulikasveista narsissit kukkivat parhaimmillaan.

IMG_4009_paint.jpg

Samoin helmihyasintit. Viimeisenä vuorossa ovat sitten ne tulppaanit.

IMG_4028_paint.jpg

Luonnonkasveista kukkivat kauniit sinivuokot.

IMG_4026_paint.jpg

Myös valkovuokot ovat ehtineet aloittaa kukintansa tontin takarajalla.

IMG_4021_paint.jpg

Meidän kevään ensimmäinen hankinta pihalle on ollut hiekkalaatikko. Ehkä poika oppii pikku hiljaa, että ideana on leikkiä siellä laatikossa eikä kuljettaa lapiolla hiekkaa ympäri pihamaata ja levitellä sitä mielensä mukaan.

* * *

Eli näin meillä tänään. Pihalla. Tiistaina 29.4.2014.

🙂

 

Koti Sisustus

Piimähyytelökakku mangososeella ja mansikoilla

Tein pääsiäisenä hyytelökakkua. Syitä siihen oli kolme: 1) koska tykkään hyytelöidyistä kakuista, 2) koska oli pääsiäinen, ja etenkin 3) koska oli minun synttärit.

Löysin helpon reseptin, jossa valmistettiin piimähyytelökakku. Ohje on peräisin täältä, ja se kulkee myös nimellä Aila-tädin piimähyytelökakku. Kieltämättä nähdessäni kakun nimen ehdin sekunnin murto-osan ajan ajatella, että kuulostaapa se jotenkin…hmmm…”vastenmieliseltä”. Vaikka piimää tykkäänkin juoda aina silloin tällöin. Seuraavaksi olin kuitenkin jo muuttanut mielipidettäni, sillä rupesin miettimään, että oikeastaan kakku kuulostikin varsin mielenkiintoiselta. Ja pakkohan sen oli jollain tapaa olla maistuvaa. Ei siinä sitten muuta kuin testaamaan.

Onneksi testasin. Kakku oli nimittäin sai-raan hyvää.

img_3972_paint.jpg

Hyytelökakkujen valmistus voi olla joskus aikamoista arpapeliä siinä suhteessa, onnistuuko hyytyminen vai ei. Tällä kertaa oli siinä ja siinä, kuten kuvasta ehkä näkyy. Hyytynyt kakku kyllä oli, mutta olisi se voinut olla ehkä vielä kiinteämpi. Mutta mikä tärkeintä, maku oli kuitenkin hyvin kohdillaan.

Aila-tädin piimähyytelökakku (14 annosta)

Pohja:

  • 200 g Digestive-keksejä
  • 75 g voita

Täyte:

  • 6 liivatelehteä
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • 4 dl piimää
  • 2 dl kuohukermaa
  • 3 rkl sitruunanmehua

Päälle:

  • 2 prk mangososetta (Piltti)
  • tuoreita mansikoita (tai alkuperäisen ohjeen mukaan kermavaahtoa ja sitruunamelissaa)

Tee näin:

  1. Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
  2. Painele muruseos irtopohjavuokaan. Laita kylmään odottamaan.
  3. Pane liivatelehdet kylmään veteen. Purista sitruunasta riittävä määrä mehua.
  4. Sekoita sokerit piimän joukkoon. Vaahdota kerma.
  5. Laita sitruunamehu kattilaan liedelle ja kuumenna, kunnes se lähes kiehuu. Ota kattila pois liedeltä.
  6. Purista ylimääräinen vesi liivatelehdistä ja sulata ne kuumaan sitruunanmehuun.
  7. Sekoita vähän jäähtynyt liivateseos ohuenea nauhana piimän joukkoon ja sekoita samalla.
  8. Lisää seokseen vaahdotettu kerma. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä muutaman tunnin ajan.
  9. Levitä päälle mangososetta, koristele viipaloiduilla tuoreilla mansikoilla (tai vaihtoehtoisesti kermavaahdolla ja sitruunamelissan oksilla).

Tätä kakkuahan voi koristella mieltymystensä mukaan. Mielestäni mangososetta siinä pitää kuitenkin ehdottomasti olla, sillä se tasapainottaa jollain tapaa makeaa makua ja tekee kakusta myös raikkaan. Lisää raikkautta saa erilaisista marjoista ja hedelmistä, joita ladotaan päälimmäiseksi. Itse sorruin päädyin ostamaan espanjalaisia mansikoita, kun niitä kerta löytyi rasioittain kaupasta. Täytyy sanoa, että niiden maku oli tällä kertaa varsin positiivinen ylläys.

Seuraavalla kerralla kakun voisi tehdä kesällä. Sitten kun niitä kotimaisiakin mansikoita on saatavilla.

🙂

 

 

Koti Ruoka ja juoma