Miten yksi tunti voi laittaa elämän sekaisin?
Voi, kyllä se on mahdollista. Vaikka hieman hassulta ehkä kuulostaakin.
Eilen tilanne oli haastavampi. Tänään jo melkein normalisoitunut.
* * *
Niin, eilen tuli siirryttyä taas kesäaikaan. Tunti viisareita eteenpäin ja samalla yhden tunnin menetys. Päivä tuntui normaalia lyhyemmältä. Aika juoksi kuin siivillä. Unirytmi on mennyt hetkeksi sekaisin. Meillä kaikilla tässä perheessä. Säälin pikkasen miestä, joka joutui menemään töihin tänään.
En jaksa ymmärtää logiikkaa kesäaikaan siirtymisestä. Varsinkaan, kun kaikissa maissa ei edes tehdä niin. Lisäksi täällä Pohjois-Euroopassa ei saavuteta samalla lailla niitä hyötyjä, joita ajan siirtämisestä tunnilla eteenpäin on todettu olevan.
Kesäaikajärjestelyä on perusteltu toimenpiteenä säästää energiaa, sillä vuorokaudessa lisääntynyt valoisa aika pienentää tarvetta käyttää valaistusta. Tämä pitää paikkansa ja on kieltämättä hyvä peruste. En pistä vastaan. Toisaalta kellojen siirtämisen tavoitteena on myös lisätä ihmisten aktiivista valveillaoloaikaa. Tällöin ei tule nukuttua liian pitkään auringon noustua. Kouluihin sekä työpaikoille lähdetään aikaisemmin, ja samalla valoisien tuntien määrä kasvaa vapaa-ajalla iltapäivisin sekä iltaisin. Hyviä pointteja nämäkin. Mutta. Nämä seikat pitävät paikkansa vain alussa. Kuukauden, parin jälkeen samaa vaikutusta ei enää ole. Kesällä on valoisaa lähes koko ajan, vaikka heräisi miten aikaisin tahansa tai valvoisi yön pikkutunneille saakka.
Asialla kuin asialla on aina sekä hyötynsä että haittansa. Niin myös kesäaikaan siirtymisellä. Mainitsinkin jo yhden haitan tuossa alussa, unirytmin sekaantumisen. Joillakin se näkyy ja tuntuu enemmän kuin toisilla. Jotkut selviytyvät siitä nopeammin, toiset hitaammin. Kun ihminen ei ole nukkunut kunnolla eikä riittävästi, hänellä on vaikeuksia suoriutua koulussa tai työpaikalla. Unirytmin muuttuminen saattaa myös lisätä mielenterveysongelmia sekä riskiä sydänkohtauksiin ja erilaisiin onnettomuuksiin. Näistä kesäajan siirtymiseen liittyvistä sydänkohtauksista kertoi muuten myös Helsingin Sanomat viikonloppuna.
Ajan siirtäminen tunnilla eteenpäin ei vaikuta haitallisesti pelkästään ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen olotilaan. Maataloudessa eläimet eivät ymmärrä kesäaikaa eivätkä muuta vuorokausirytmiään sen takia. Tämä hankaloittaa alalla työskentelevien elämää. Ohjelmistotekniikkaa käyttävillä aloilla kesäaikaan siirtyminen kuluttaa puolestaan valtavia määriä työtunteja, kun joudutaan tekemään järjestelyjä, jottei syntyisi häiriöitä vaikkapa kansainväliseen maksu-, tieto- ja henkilöliikenteeseen. Seurauksena tästä kaikesta aiheutuu pelkkiä turhia suunnittelu- ja ylityökustannuksia.
Kun katsoo edellä lueteltuja hyötyjä ja haittoja kellojen siirtämisestä kesäaikaan, alkaa käydä selväksi, ettei kesäaikaa voi oikein puolustaa ja perustella järkisyin. Kansalaisaloite kesäajan luopumisesta onkin jo laitettu vireille. Toivottavasti se johtaa järkevään lopputulokseen.
Mutta toistaiseksi, yritetään nyt vaikka sitten nauttia tästä kesä(n odottelu)ajasta.
🙂
mielenkiintoisessa Sienassa ja
houkuttelevassa Firenzessä sekä toista kertaa
ihanassa Roomassa.
Lentokentältä ensimmäinen juna Rooman keskustan rautatiesasemalle,
josta hypättiin pienen odottelun jälkeen Milanon junaan.
Jotta ei olisi eksytty Milanoon saakka, junasta oli jäätävä pois Chiusin asemalla.
Tässä välissä oli reilusti aikaa juoda kahvit. Sitten seuraavaan ja viimeiseen junaan. Siena, here we finally come!
Yksi hauskoista silmiin pistävistä jutuista oli italialaisten tapa kuivattaa pyykkejään. Muita samaan sarjaan kuuluvia asioita oli roskapussien jättäminen oven pieleen (josta roska-autot ilmeisesti kävivät ne myöhemmin noutamassa) ja ihan miten sattuu pysäköidyt skootterit, miksei autotkin.
Kujilla liikuttaessa ennemmin tai myöhemmin päätyi aina keskusaukiolle. Tuo korkea torni (Torre del Mangia) oli hyvä maamerkki (tai pitäisikö sanoa ilmamerkki) aukion löytämiseksi.
Tämä keskusaukio, Piazza del Campo, on paitsi Sienan kuuluisin aukio myös yksi suurimmista eurooppalaisista keskiaikaisista aukioista. Se liittää symbolisesti yhteen kolme kukkulaa, joille kaupunki on perustettu.
Piazza del Campolle mahtuisi kuulemma samanaikaisesti koko Sienan aikuisväestö. Siellä järjestetään myös kuuluisa hevoskilpailu (Palio di Siena) kahdesti vuodessa. Se olisi kyllä hieno kokemus nähdä.
Jos on tarvetta kuntoiluun, niin ei kun kiipeämään Torre del Mangian huipulle. Rehkimistä 400 porrasaskelman verran, palkintona upeat näkymät kaupungin yli.
Ne italialaiset, ne italialaiset…
Kuten kahvittelut Piazza del Campolla ja gelato-annokset.
Ja aperitiivit baarissa ennen siirtymistä toisaalla sijainneeseen ravintolaan.
Retken tarkoituksena oli viettää rento päivä kaupungilla kierrellen ja syöden. Niin no, rento ja rento. Olin juuri edellisenä iltana sairastunut siihen flunssaan, mikä vei hieman puhtia pois. Mutta muuten oikein onnistunut päivä.
Fontana del Porcellino. Tämä suihkulähde on kenties Firenzen kuuluisin. Tarkoituksena on laittaa kolikko pronssisen villasian suuhun, josta vesi kuljettaa sen alapuolella olevaan altaaseen. Jos kolikko putoaa altaassa olevien ritilöiden läpi, onni tulee kohtaamaan rahan laittajaa. Lopuksi rapsutetaan vielä sian kärsää, jos halutaan palata toiste Firenzeen myöhemmin elämässä.
Seuraavana päivänä aurinko paistoi – niin ulkona kuin myös minun kunnolle. Ei kuin mars matkaan ja tutustumaan kaupunkiin, uudestaan monen vuoden jälkeen. Olinhan ollut siellä jo kerran aiemmin, silloin lapsena. Mutta enpä niistä ajoista mitään muistanut. Kaikki oli siis täysin uutta ja ennen kokematonta, jos näin nyt voi sanoa.
Piipahdettiin esimerkiksi Colosseumissa. Antiikin Rooman suurin amfiteatteri kuuluu suosituimpiin nähtävyyksiin. Pitihän se nähdä ja kokea.
Meidän hotelli sijaitsi keskustan alueella. Huoneessa oli oma pieni kattoterassi, josta näki alas kadulle ihmisvilinään.
Ei kun mukaan vaan katselemaan ja viihtymään.
Espanjalaiset portaat. Paikallisten suosittu kohtaamis- ja ajanviettopaikka, miksei turistienkin.
Pantheon. Antiikin aikana rakennettu pyhäkkö seitsemälle planeetalle sekä niiden jumalille. Paikka toimii nykyään katolisena kirkkona. Kenties kuuluisinta rakennuksessa on sen mahtava kupolikatto, jonka pyöreästä reiästä luonnonvalo pääsee sisälle.
Fontana di Trevi. Rooman suurin ja suosituin suihkulähde.
Tämänkin suihkulähteen kohdalla pätee sama juttu kuin sen Firenzen villisian kanssa. Jos lähteeseen heittää kolikon, paluu Roomaan tulee tapahtumaan myöhemmin. Kuuleman mukaan olin silloin pienenä käynyt viskasemassa rahaa tuohon altaaseen. Ja reilu 20 vuotta myöhemmin seisoin siellä sitten taas uudestaan kolikko kädessä. Tiedossa taitaa olla siis vielä kolmaskin reissu. Jonain päivänä. Jos ja kun suihkulähteeseen on uskominen.