Perhepaketin tyly kohtalo

Vanhemmat saavat edelleen päättää, miten he järjestävät pienten lastensa hoidon: kuka lapsia hoitaa ja kuinka kauan ollaan kotihoidossa.

Myös subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ei olla puuttumassa: lapsen saa jatkossakin viedä päiväkotiin täysiaikaisesti, vaikka toinen vanhemmista olisi samaan aikaan kotona hoitamassa lapsen pienempää sisarusta.

Niin, kuten viime viikonloppuna saimme kuulla, maamme hallitus hylkäsi lopulta pitkään väännetyn ja paljon keskustelua herättäneen perhepaketin.

* * *

Päätös luopua kotihoitotuen uudistuksesta ja päivähoto-oikeuden rajoittamisesta oli yli vuoden kestäneen suunnitteluprosessin surkuhupaisa päätös. Surkuhupaisa siinä mielessä, että tarkentuneet uudistustusta koskevat laskelmat, jotka hallitus kertoi saaneensa viimeisten viikkojen aikana, olivat lähestulkoon samat, kuin mitä oli arvioitu jo aikaisemminkin. Vaikka tuoreimmat laskelmat eivät tuoneet mitään uutta tietoa, niiden kerrottiin kuitenkin ratkaisseen koko perhepaketin kohtalon. Vaikuttaakin siltä, että suunnitellut uudistukset kariutuivat lähinnä ministereiden välisiin ristiriitoihin – tai varman päälle petaamiseen ennen tulossa olevia eduskuntavaaleja. 

Hallitukselle annetut selvitykset ja laskelmat paljastivat, että uudistusten myötä menot olisivat kasvaneet enemmän verrattuna saatuihin säästöihin. Kotihoitotuen puolittaminen vanhempien kesken olisi tuonut 80 miljoonaa euroa lisäkuluja, jotka olisivat ensisijaisesti kattaneet kasvavia päivähoitotarpeita, koska isien ei oletettu jäävän heti sankoin joukoin kotiin hoitamaan lapsia. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen olisi puolestaan tuonut säästöjä vain 20 miljoonaa euroa. Perhepaketti olisi näin ollen ollut kannattamaton, ja se päätettiin laittaa toistaiseksi syrjään asialistoilta.

Hallitus oli suunnitelmissaan kuitenkin oikealla tiellä. Nykyinen kotihoitomalli ja koko vanhempainvapaasysteemi ylipäätänsä on jämähtänyt aikakaudelle, jolloin perheen äitien oletettiin (ja odotettiin) jäävän pääsääntöisesti hoitamaan lapsia isien käydessä töissä ja olleessa eniten vastuussa perheen taloudellisesta pärjäämisestä. Tämänhetkinen kotihoitotukijärjestelmä on yksinkertaisuudessaan heikko, sillä ei edistä tasa-arvoa työelämässä. Naisten työurat, palkat ja eläkekertymät eivät kehity vastaavalla tavalla kuin miehillä, koska äidit jättäytyvät suurmmaksi osaksi kotihoitotuelle, jos perhe on päättänyt hoitaa pieniä lapsiaan kotona. Toisaalta tämä järjestely on ainoa mahdollinen ja looginen siinä tapauksessa, jos äidillä ei ole työpaikkaa, jonne palata vanhempainvapaiden päätyttyä.

Tässä kohdin on nostettava sivuhuomautuksena esille myös toinen naisten työllistymiseen heikentävästi vaikuttava seikka – nimittäin kustannusten epätasainen jakautuminen naisten ja miesten työnantajien kesken siinä tilanteesa, kun perheeseen on syntymässä lapsi. Perheenperustamisiässä oleva nainen voi tunnetusti olla työnantajan kannalta epämieluisa palkattava, koska naisen mahdollinen raskaus lisäisi työnantajan kustanuksia. Kaikki työnantajat eivät halua ottaa tätä riskiä, minkä seurauksena liian moni nuori nainen joutuu tilanteeseen, jossa heille tarjotaan vain määräaikaisia työtehtäviä. Jos raskaudesta ja vanhempainvapaista syntyvät kulut tasattaisiin naisen ja miehen työnantajien kesken, kuten monesti on ehdotettu, parannettaisiin sekä naisten työllistymistä että heidän asemaansa työelämässä. Yksi vaihtoehto näiden kulujen tasaamiseen on vanhemmuuden jakaminen, niin kotihoitotuen kuin vanhempainvapaankin aikana.

Nykypäivänä isiä kehotetaan ja toivotaan ottamaan enemmän osaa lastensa hoitoon: heitä halutaan ohjata ja heille halutaan luoda mahdollisuuksia jäädä kotiin lasten kanssa, jolloin perheen äidit voisivat vastavuoroisesti päästä aikaisemmin takaisin työelämään kiinni. Samaten työttömät äidit pääsisivät aikaisemmin mukaan työnhakuun ja mahdollisesti hankkimaan lisäkoulutusta tai kouluttautumaan täysin uudelle alalle. Tämä on se suunta, jota hallitus haki suunnitellessaan kotihoitotuen puolittamista vanhempien kesken. Valitettavaa, että kulku siihen suuntaan sitten lopulta kuitenkin tyssäsi heti alkuunsa.

Itse olen täysin sen kannalla, että isien pitäisi jakaa enemmän ja tasapuolisemmin lasten kotihoitoa äitien kanssa. Mutta onko pakottaminen välttämättä järkevä keino asian edistämiseksi? Mielestäni ei, jos pakottaminen tarkoittaa samaa, kuin että puolet kotihoidon ajasta korvamerkitään äideille ja toinen puoli isille ilman muita helpotuksia ja houkuttimia. Ilman, että työelämän puolelta kotihoitoon vaikuttavia seikkoja muutettaisiin merkittävästi. Jos ja kun lasten kotihoitoon halutaan jatkossa muutoksia (mitä todella toivon), siihen on pyrittävä edesauttamalla samanaikaisesti työn ja lastenhoidon sovittamista keskenään. On oltava nykyistä paremmat mahdollisuudet osa-aikaiseen työntekoon sekä naisten että miesten osalta. Ylipäätään työpaikoilla ja työmaailmassa on toivottavaa, että asenteet muuttuvat ja työntekijävanhempia kannustetaan osittaiseen tai täysiaikaiseen lasten kotihoitoon. Etenkin miesten kohdalla ja miesvaltaisilla aloilla tämä on erittäin tärkeää ja suotavaa. Miehet voivatmyös itse edistää ja edesauttaa ilmapiiriä muuttumaan näyttämällä toisilleen esimerkkiä, että minäpä olen päättänyt tehdä lyhyenpää työviikkoa / lopettaa työt toistaiseksi kokonaan, jotta voin olla enemmän lasteni kanssa ja ottaa enemmän vastuuta heidän hoidostaan. Yleisen ilmapiirin muuttuminen kannustaisi isiä yhtälailla käyttämään enemmissä määrin myös muita perhevapaita. Niiden osalta tilanne on kuitenkin ollut jo pitkään huomattavasti parempi, sillä isyyslomaa viettävät jo lähes kaikki isät, ja isäkuukaudenkin valitsee yhä kasvava joukko isiä.

* * *

Entä subjektiivinen päivähoito-oikeus? Muutama sana siitäkin, sillä kaatuivathan sitäkin koskeneet suunnitelmat toistaiseksi hallituksen päätöksestä. Itse olin, ja olen edelleen, samoilla linjoilla esitetyn ehdotuksen kanssa. En näe siinä mitään väärää, että lapsen kokoaikainen päivähoito-oikeus rajattaisiin osa-aikaiseksi, jos äiti tai isä hoitaisi samanaikaisesti kotona nuorempaa sisarusta. Pääasia, että oikeus päivähoitoon säilyy. On jokaisen perheen asia ja heidän itsensä päätettävissä, kuinka he suunnittelevat ja järjestävät lastensa hoidon kodin ja ulkopuolisen hoidon välillä.

Se on tosin mietityttänyt, miksi subjektiivisen päivähoito-oikeiden rajoittaminen olisi koskenut pelkästään vanhempain- ja perhevapaalla sekä kotihoitotuella olevia vanhempia. Miksei myös työttömiä? Olettaen, että työtön äiti tai isä ei ole jossain työvoimapoliittisessa koulutuksessa tai muulla vastaavalla kurssilla, tuskinpa pelkkään työpaikkojen selaamiseen ja hakemusten kirjoittamiseen tarvitaan päivittäin koko päivä aikaa, jotta lapset pitäisi siksi aikaa passittaa hoitoon pois häiritsemästä. On väärin laittaa kotona olevat ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan sen perusteella, onko heillä siellä muita pieniä lapsia hoidettavana vai ei. Jos subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen puututaan tulevaisuudessa, muutosten olisi hyvä koskea tasapuolisesti ja samalla tavalla kaikkia perheitä.

* * *

Vaikka hallituksen pitkään suunnittelema perhepaketti haudattiin lopulta (ehkä yllättäen ja odottamatta), sen kaltaiselle uudistukselle on kuitenkin tarvetta tulevaisuudessakin. Äitinä toivon, että se otetaan myöhemmin uudestaan käsittelyyn edistämään naisten tasa-arvoa työelämässä. Uskon, että yhteiskunnassamme ollaan oltu jo tovin valmiita muutoksille ja takaamaan kummallekin vanhemmalle samanlaiset mahdollisuudet jäädä kotihoitotuelle niin halutessaan. Muutos edellyttää tosin muutakin kuin pelkkää pakottamista ja tuen jakamista osiin. Se edellyttää ensinnäkin nykyiseen verraten huomattavasti paljon enemmän työpaikkoja ja parempia työllistymismahdollisuuksia, jotta vanhemman kotona tekemä lastenhoito ei loputtuaan muuttuisi heti hänen osaltaan työttömyydeksi. Toiseksi, muutoksia tarvitaan työelämässä, ja ennen kaikkea juuri siellä. On pystyttävä tarjoamaan nykyistä paremmin erilaisia työaikamahdollisuuksia, ja yleisen ilmapiirin on muututtava entistä selkeämmin koti-isyyttä suosivaksi ja arvostavaksi.

Ehkä näillä muutamalla muutoksella saataisiin osaltaan hyvät edellytykset uuden perhepaketin toteuttamiseksi. Nyt on kyse enää polittisesta tahdosta, ollaanko muutosten eteen valmiita tekemään töitä ja oikeita päätöksiä.

Siihen meillä kaikilla on mahdollisuus osaltaan vaikuttaa äänestämällä kevään eduskuntavaaleissa.

:)