Pyhäinpäivän ilta sekä muisto isovaarista

Kohta on jo melkein viikko pyhäinpäivästä, ja nämä muutamat kuvat siitä kirjoituksineen ovat unohtuneet laittaa tänne. Miksiköhän meikäläisestä on tullut niin hirveän huonomuistinen äitiyden myötä?

Tällaiselta meidän ilta silloin näytti.

Joku oli sytyttänyt kynttilöitä

Ja näköjään vielä vähän lisää kynttilöitä

Leikkimistä olohuoneessa – niin kuin kaikkina iltoina

Pyhäinpäivänä muistellaan kuolleita läheisiä ja tuttuja. Itselläni ei ole muita tärkeitä poismenneitä kuin oma vaarini, jota kutsutaan nykyään sekaannusten välttämiseksi isovaariksi. Isovaari kuoli muutama vuosi sitten äkillisesti yli 90 vuoden iässä. Hän oli viisas ja hyväkäytöksinen mies. Hän oli enempi kuuntelija, joka ei ollut niin paljoa äänessä keskusteluissa. Isovaari puhui vain, kun hänellä oli jotain järkevää ja tärkeää sanottavaa. Hän puhui aina rauhallisella äänellä. Hän nauroi muiden mukana, mutta myös niille omille jutuilleen. Muistan vieläkin, millaiselta se nauru kuulosti.

Isovaari oli taitava käsistään. Hän tykkäsi rakentaa kaikenlaista, piirtää ja maalata, laulaa kuorossa. Harmittaa, ettei hän ehtinyt nähdä meidän poikaa, hänen lapsenlapsenlastaan. Vaikka emme pystyneet pyhäinpäivänä käymään isovaarin haudalla pitkän ajomatkan vuoksi, muisto hänestä oli kuitenkin vahvasti mielessä koko päivän. Lämmin ja hyvä muisto.

:)