Kun puutarhan kevät alkoi jo helmikuussa (ja kevääseen herännyt amaryllis)
Kun olin pojan kanssa reissussa viime viikonloppuna ja vielä tämän viikon alussakin, pari päivää tuntui siellä varsin keväiseltä säiden osalta. Mies tiesi kertoa samoihin aikoihin puhelimessa, että myös kotona etelärannikolla oli ollut sangen keväinen fiilis. Tämä piti ilmeisesti hyvin paikkansa, totesin, kun kävin aiemmin kiertelemässä pihalla. Vastassa oli nimittäin aika paljon maasta pilkottavia versoja. Syksyllä […]